Three Dog Night - Threshold
THREE DOG NIGHT
It Ain't Easy / Naturally (1970)
Ensikosketukseni Three Dog Nightiin sain joskus sivariaikoinani 1994-1995 kun kuuntelin Radiomafian musiikkiohjelmaa, mikä Onnenpäivä tai muu se nyt sitten oli. Juontaja soitti ohjelman viimeisenä kappaleena cover-version Elton Johnin Your Songista ja sanoi, että kuuntelijat saavat arvuutella kuka on esittäjä. Otin biisin nauhalle ja rakastuin siihen heti. Parempi versio kuin alkuperäinen! Viikon päästä juontaja kertoi, että se oli Three Dog Night. Kertoi samalla bändin nimen tarinan - Australian aboriginaalit sanovat kolmen koiran yöksi sellaista yötä, joka on niin kylmä, että pitää olla kolme koiraa nukkumassa vieressä jotta pysyisi kyllin lämpimänä.
Joskus 2005 perehdyin internetin avulla Three Dog Nightin tuotantoon ja ostin koko It Ain't Easy -albumin yhdestä venäläisestä mp3-verkkokaupasta. CD-R:lle päätyi.
Kun ei oikeaa It Ain't Easy -LP:tä sattunut kohdalle, piti tilata tämä CD Amazonista viime vuoden huhtikuussa. Naturally on siinä vielä bonuksena, ja mikäs siinä, sekin on hieno albumi. Kansivihko korostaa huolella, että juuri nämä kaksi albumia olivat Three Dog Nightin taiteelliset huippuhetket, ja että bändillä oli muuten vähän vaikeuksia saada osakseen arvostusta. Eiväthän he levyttäneet hirveän paljon omia biisejäkään, vaan turvautuivat yleensä covereihin ja ulkopuolisten laulunkirjoittajien heille räätälöimään materiaaliin. Mutta sama vika kuin 10CC:n esikoisen kohdalla: It Ain't Easy -albumin kappaleet ovat ihan väärässä järjestyksessä. Kun ostin venäläisestä mp3-kaupasta tuon albumin, biisijärjestys oli seuraava:
Mama Told Me Not to Come
It Ain't Easy
Woman
Cowboy
Your Song
Rock and Roll Widow
Out in the Country
Good Time Living
Good Feeling
Niin että mikäs järki tuolla kokoelma-CD:llä olevalla kappalejärjestyksellä on? Eihän tuo järjestys toimi, albumi pomppii sinne tänne eikä toimi kokonaisuutena. Polttamallani CD-R:llä oleva biisijärjestys - jonka luettelin tuossa - on paljon toimivampi, albumi kulkee eteenpäin luontevammin. Eli kun kuuntelen tuota ostamaani CD:tä, minun on hypittävä edestakaisin jotta saan kuulla kappaleet siinä järjestyksessä kuin olen tottunut kuulemaan ne.
THRESHOLD
Paradise Now (1981)
FinnArctic-esittely:
Threshold was not an organic band, but the brainchild of one Ari Taskinen, who had played for several years with punk king Pelle Miljoona. So how can a punk rocker create an album of experimental neo-progressive rock? In 1981?
"Paradise Now" is a concept album about the metamorphosis of a growing human personality. We all have moments when we feel our life is frustrating, we feel stuck in a rut, everything seems indifferent. We're uncertain about things we thought we were sure about - things that had helped us build our own identity and keep it. When seeking their identity, some people retort to pills, alcohol, or psychiatric ward. Some get locked in mental hospitals, but most of us manage to find our identity in this chaotic and stressing world, and learn to relate to life and the obstacles we face. The metamorphosis is complete.
Side A of this record is at times laid-back, at other times desperate and full of suffering. The latter half of the album starts with very effective, striking songs, and finishes with two peaceful tracks that indicate the finding of an identity.
Ari Taskinen has composed a bunch of tunes that seem to cover nearly every musical genre. I won't describe them any further, because "Paradise Now" is a record that constantly surprises. You never know what the next song will be like the first time you hear it. Ari Taskinen himself plays synthesizers, mellotron, piano and guitar, other musicians include singing drummer Vando Suvanto, Yari Knuutinen (piano) from art punk band Se, keyboard wiz Esa Kotilainen (on mellotron), and Jone Takamäki on saxophone.
Muistan elävästi kun lainasin Paradise Now -LP:n Kymppikirjastosta postatakseni sen FinnArcticiin ja kuuntelin sitä ensimmäistä kertaa. Oli tosi jännittävää kuunnella Moon-biisiä, kun en tiennyt ollenkaan mitä tuleman pitää. Ajattelin, että nyt voi tulla ihan mitä tahansa, ja aika lailla tulikin.
Kommentit
Lähetä kommentti