X-Ray Pop - Xtaasi - XTC

X-RAY POP

Alcool / Amazone (1985)

D-S / El gato (1986)

Meikäläistä 90-luvun lopulla riivannut värivinyyli-innostus sai tuhoakin aikaiseksi. Ostin nimittäin Black and Whitesta nämäkin pikkulevyt, koska toinen oli myrkynvihreä ja toinen valkoinen. Sisältö on yököttävän karmeaa ranskalaista avantgarde-syntsapoppia. Voin vain huonosti näitä kuunnellessani. Onneksi otin lopulta opikseni ja lakkasin ostelemasta levyjä joutavien syiden takia.

XTAASI

Henget eilisestä / Jonain päivänä (1981)

Kappas, pilattuaan Xtaasin ensisinglen "Eräs lauantaiyö / Sun huoneessa" karmealla fraseerauksellaan, Heikki Portaankorva (sukua Päiville?) ymmärsi miten pitää laulaa. Tämä on oikeastaan jo hyvä sinkku, toimivaa nuorekasta 80-luvun alun modernia poprokkia.

XTC

3D-EP (1977)

White Music (1978)

Go 2 (1978)

Are You Receiving Me? / Instant Tunes (1978)

Drums and Wires (1979)

Making Plans For Nigel / Bushman President - Pulsing Pulsing (1979)

Black Sea (1980)

Wait Till Your Boat Goes Down / Ten Feet Tall (1980)

Towers of London / Set Myself on Fire (Live) (vain ensimmäinen levy) (1980)

Respectable Street / Strange Tales, Strange Tails - Officer Blue (1981)

English Settlement (1982)

Senses Working Overtime / Blame the Weather - Tissue Tigers (The Arguers) (1982)

Ball and Chain / Punch and Judy - Heaven Is Paved With Broken Glass (1982)

No Thugs in Our House / Chain of Command - Limelight - Over Rusty Water (1982)

Mummer (1983)

The Big Express (1984)

Skylarking (1986)

Dear God (CD-EP) (1987)

The Dukes of Stratosphear: Chips From the Chocolate Fireball (An Anthology) (1987)

XTC: Rag & Bone Buffet (1990)

Explode Together - The Dub Experiments 78-80 (1990)

Coat of Many Cupboards (2002)

XTC oli 80-luvun nerokkain popbändi. Andy Partridge ja Colin Moulding olivat ällistyttävän luomiskykyisiä, kekseliäitä ja omaperäisiä ja lisäksi pistämättömiä melodianikkareita. Tiesin ennestään vain kaksi kappaletta, The Mayor of Simpleton ja The Loving, jotka olin nauhoittanut radiosta. Vanhojen Soundi-lehtien ylistävät levyarvostelut ja kirjastojen new wave -kokoelma-CD:iltä vuonna 2001 löytämäni hienot yksittäiset biisit saivat minut tutustumaan XTC:n tuotantoon tarkemmin. Niinpä lainasin kirjastoista mitä löytyi. Aloin pitää bändistä enemmän ja enemmän. Lopulta albumeilta löytymättömät sinkkujen b-puoletkin alkoivat kiinnostaa, varsinkin kun niitä on niin runsaasti. Ostin sitten albumit CD:nä, koska niillä on niitä b-puolia bonuksina, ja divareista vinyylisinglejä.

WHITE MUSIC

Ensimmäinen albumi White Music pursuaa hyperaktiivista energiaa. Hyvä kun basisti Colin Mouldingin Cross Wires edes pysyy koossa, sen paiskominen nauhalle aivan varmasti vaati paussin jälkeenpäin. Avauksessa Radios in Motion Andy Partridge matkii äänen hidastumista kohdassa "...all the kids are complaining that the songs are too slowwwwww..." Partridge on sittemmin tunnustanut, että jos hän olisi ollut studiossa kokeneempi, hän olisi uskaltanut pyytää tuottaja-äänittäjä John Leckietä hoitamaan äänen hidastumisen miksauspöydän avulla. Kummalliselta tuntuu, ottaen huomioon kuinka "in your face" -hengellä bändi studiossa riehui.

GO 2

Niin monelle se toinen albumi on ollut vaikea, niin myös XTC:lle. Etenkin kun se tehtiin niin pian ykkösalbumin jälkeen. Toisaalta bändi kyllä hienosti pyrki hiomaan soundiaan ja monipuolistumaan, löytämään uusia sävyjä. Eli vaikkei Go 2 poikinut yhtään potentiaalista hittiä jonka olisi voinut julkaista singlellä, albumi on hyvä pikakuva bändistä muutosprosessin keskellä. XTC luo jonkin matkaa oikein jänniä tunnelmia. Homma kantaa hyvin Beatowniin asti, sitten taso laskee. Ongelmana oli myös kosketinsoittaja Barry Andrews, joka oli yhtäkkiä kasvanut musiikillisesti, oli alkanut tehdä biisejä ja halusi XTC:n levyttävän ne. Andrews meni jopa niin pitkälle, että olisi halunnut ottaa ohjat ja yksin viedä yhtyettä uusille linjoille. Tähän ei Partridge ollut halukas. Andrews sai Go 2:lle kaksi omaa kappaletta, The Weapon ja Super-Tuff, mutta sen jälkeen hän sai lähteä. Hyvä niin, sillä nuo kaksi kappaletta eivät ole varsinaisesti huonoja, ne eivät vain edusta sitä suuntaa johon minäkään olisin halunnut bändin kehittyvän. Andrews loi oman leikkikentän nimeltä Shriekback, joka pukkasi ulos paljon kulttimainetta nauttivia levyjä. Andrewsin XTC:ssä korvasi Dave Gregory.

DRUMS AND WIRES

Kolmantena albuminaan XTC teki hillityimmän kokonaisuutensa pitkään aikaan. Esim. Day In Day Out, Millions ja That Is the Way - joista kaksi viimemainittua sisältävät jopa jatsahtavia sävyjä saksofoneineen - ovat kuin kevyttä sunnuntain viihdemusiikkia bändin muuhun tuotantoon verrattuna. Toisaalta muutamissa kappaleissa kyllä sekoillaan sopivasti. Helicopter, Scissor Man ja Complicated Game ovat pirteitä hölmöilypaloja. Complicated Gamen lopussa Partridgen ääntelyä voi nimittää jopa hyperventiloimiseksi. Se on hurja lopetus muuten aika rauhalliselle levylle, ja olenkin lukenut netistä negatiivisia kommentteja juuri tuosta albumin päätösraidasta. Kaikki eivät taida siitä pitää, ja ymmärrän miksi.

THE DUB EXPERIMENTS 78-80

Go 2 -albumin kylkiäisenä tuli 12 tuuman EP nimeltä Go+, joka sisältää dub-versiot viidestä albumin kappaleesta. Dance With Me, Germany on yhtä kuin Meccanik Dancing, Beat the Bible on Jumping in Gomorrah, A Dictionary of Modern Marriage on Battery Brides, Clap Clap Clap on I Am the Audience ja We Kill the Beast on The Rhythm. Kummallista, kiehtovaa, nerokasta kokeilua - melkein tekee mieli omistaa tuo EP sellaisenaankin.

Go+ -EP ja Andy Partridgen 1980 julkaisema soololevy Take Away / The Lure of Salvage julkaistiin CD-muodossa yhteispakettina nimeltä Explode Together - The Dub Experiments 78-80, jonka tilasin Amazonista joulukuussa 2005. Se on ehkä kummallisin levy kokoelmassani, ja sehän on paljon sanottu. Go+ -EP, joka muodostaa tämän CD:n ensimmäiset viisi raitaa, ovat vain dubia ilman ylimääräisiä kikkoja, mutta soololevyllään Partridge meni pari harppausta pitemmälle. Hän mankeloi, hajotti ja kokosi uudestaan rykelmän aiempia XTC-biisejä, kirjoitti kokonaan uudet lyriikat, ja tuloksena on kokeilevaa musiikkia, jossa huomaa miksauspöydällä käsiteltyjä elementtejä tutuista kappaleista. Jos biisi biisiltä eritellään, mikä XTC:n kappale on toiminut pohjana kullekin Take Away / The Lure of Salvage -albumin raidalle, niin lista näyttää tältä:

Commerciality = Refridgerator Blues (ei levytetty)
The Day They Pulled the North Pole Down = Heatwave
The Forgotten Language of Light = Millions
Steam Fist Futurist = Reel By Reel
Shore Leave Ornithology (Another 1950) = Pulsing Pulsing
Cairo = Homo Safari
The Rotary = Helicopter
Madhattan = That Is the Way
I Sit in the Snow = Roads Girdle the Globe
Work Away Tokyo Day = Red / Day In Day Out
New Broom = Making Plans For Nigel

BLACK SEA

Aika lailla löytyi se vuoteen 1984 asti pysynyt linja tämän albumin myötä. Black Sea on yksi kolmesta suosikkilevystäni XTC:ltä. Tätä suosittelisin ensimmäiseksi levyksi sille joka haluaa tutustua. Useita hyviä hittejä: Generals and Majors, Respectable Street, Towers of London, Love At First Sight (no, en tiedä liikkuiko tämä listoilla, mutta olisi pitänyt)...

Sgt. Rock (Is Going to Help Me) on sitten kiistanalainen. Andy Partridge tunnustaa inhoavansa koko tekelettään: "Right, I'm standing up here and now, and saying this song embarrasses the shit out of me. Of all the tunes that I've written, that made it to tape, this makes me cringe the worse. It's not the music, that's solid enough. All the instruments in the track mesh nicely enough, but the lyrical sentiment, oh dear. It was supposed to be ironic, you know, nerdy comic fan imagines two dimensional hero can help him with his unsuccessful chat up technique. It did not work. It just came out limply crap. Virgin insisted it be included in this set, otherwise I'd gladly erase it from our history. We all make mistakes." Näin Andy sanoo neljän CD:n Coat of Many Cupboards -boksissa. Mikä harmi Partridgen kannalta, että Sgt. Rockista tuli XTC:n toiseksi isoin hitti Englannissa, 16. sija helmikuussa 1981. Ei se minustakaan ole XTC:n parhaita hittejä, vaikka ei nyt surkeakaan.

ENGLISH SETTLEMENT

Vahvan tuplalevyn tekeminen on hyvin vaikeaa. XTC teki niitä kaksi (Oranges & Lemons on se toinen), ja kumpikin kärsii täytebiiseistä. English Settlement on lisäksi paikoin venytetty, Oranges & Lemons taas lievästi alimittainen (vajaat 61 minuuttia tuplalevylle ei ole kauhean paljon).

English Settlementilla on kuitenkin useita upeita hetkiä. Basisti Mouldingin tekemä Runaways avaa levyn petollisen eteerisesti ja kauniisti. Kun syventyy kuuntelemaan tarkemmin sanoitusta, huomaa miten järkyttävän tarinan bändi upean sovituksen alle kätki: pikkulapsi kuulee vanhempiensa riitelevän, hän karkaa kotoa suurkaupungin keskelle, ja kun isä ja äiti huomaavat mitä on tapahtunut, he itkevät epätoivosta kun oma lapsi on eksyksissä jossain kaupungin melskeessä osaamatta enää kotiin.

Ball and Chain, keväisestä aistien heräämisestä kertova Senses Working Overtime, sekä pikkuhuligaanista ja omaa pikku kullannuppuaan lujasti puolustelevista vanhemmistaan kertova No Thugs in Our House ovat vahvoja sinkkuhittejä. Mouldingin kynäilemästä Fly on the Wallista Virgin Records halusi kovasti singlen, ja pettyi kun bändi pilasi sen kummallisella sovituksella. XTC teki mitä tahtoi.

Jason and the Argonauts on vielä yksi huippuraita, joka valitettavasti kärsii juuri siitä venytyksestä. Kuudessa minuutissa on pari liikaa. Lisäksi Terry Chambersin rumputyöskentely käy ärsyttämään, kun hän paukuttaa rumpua tasaisin väliajoin todella lujaa. Tuo toistuva kova pamaus vain sattuu käymään hermoilleni. Albumi sisältää montakin yli viisi-kuusiminuuttista biisiä, vaikkei niiden olisi tarvinnut olla niin pitkiä.

Keskivaiheilla albumi väsyy vähän. Sellaiset kappaleet kuin All of a Sudden, Leisure ja loppupuolella oleva English Roundabout eivät tarjoa mitään kiinnostavaa, ja aika pitkä putki on kappaleita jotka eivät edusta XTC:n tuotannon parasta osastoa.

Vuoteen 1982 osuu myös muuan ikävä käännekohta XTC:n uralla. Andy Partridge kärsi pahasta lavakammosta. Hänen piti ottaa valiumia ennen jokaista keikkaa, jotta lavakauhu hellittäisi ja hän pystyisi vetämään keikat läpi. Andyn vaimo katseli vierestä miehensä valiumiaddiktiota ja hävitti lääkemääräykset. Partridge ei kestänyt tätä, ja käveli lavalta kesken "Respectable Street" -biisin, kun XTC:llä oli keikka Pariisissa 18. maaliskuuta. Bändillä oli tämän jälkeen vielä yksi keikka San Diegossa, Kaliforniassa, 3. huhtikuuta. Se hoidettiin loppuun, vaikka ryhmä mielenosoittajia ryntäsikin lavalle kesken kaiken. Tämän jälkeen XTC:tä ei enää kuitenkaan nähty lavalla, vaan se jättäytyi studiobändiksi.

YouTubesta löytyy 48 sekunnin mittainen kuvanauhanpätkä, jossa Andy Partridge kävelee lavalta kesken Pariisin-keikan. Kannattaa pysäyttää video ja lukea vielä kommentitkin.

MUMMER

Toinen suosikkini tämä Mummer. Tätä albumia tehtäessä sattui toinenkin takaisku XTC:lle, kun rumpali Terry Chambers erosi yhtyeestä hoidettuaan rummut kolmeen kappaleeseen: Wonderland, Toys ja Beating of Hearts. Käsittääkseni hän oli saanut tarpeekseen kovin yksinkertaisiksi ja tylsiksi käyneistä rumpukompeista. Studiokettu Pete Phipps hoiti rummuttelun lopuilla Mummerin biiseillä sekä seuraavalla albumilla The Big Express.

Mummer on monin paikoin kokeilun juhlaa. Homma kulminoituu puolessavälissä, Mouldingin Deliver Us From the Elements on lopussa armottomaksikin käyvää psykedeliavyörytystä, jonka perään sopii loistavasti juuri Partridgen möyryävä Human Alchemy. Vastapainoksi löytyy kauneuttakin. Mouldingin Wonderlandia ei tarvinnut paljoa kasvattaa sen demoasteesta. Lintujen liverrys ja paremmat soundit riittivät, ja hieno singlepoiminta oli valmis. Kolmas Moulding-panos In Loving Memory of a Name on aika nätti sekin, Ladybird täydentää sarjan. Oikeastaan ainoa poisjättämisen arvoinen biisi olisi ollut Funk Pop a Roll, se on yksinkertaisesti tylsän tavanomainen.

Great Firessa Partridge mutisee f-sanan. Lyönpä vetoa, että mutina pyyhittiin pois kun kappale lohkaistiin singleksi.

THE BIG EXPRESS

Vielä yksi suosikkeihini kuuluva mestariteos. The Big Express on Mummeria suoremmin kuulijaa päin hyökkäävä kokeilulevy. Bändi on pitänyt hauskaa kokeiluvimmansa kanssa ja kyllästänyt sovitukset kasarisoundeilla, mutta käyttänyt niitä luovasti. Eräänlaista biletystä tämäkin, voisi sanoa. Yksi parhaista kappaleista on säästetty loppuhuipennukseksi - Train Running Low on Soul Coal omaa niin kuvaavan tittelin, ettei minun tarvitse kertoa siitä enempää. Pidän oikein kovasti myös rauhallisemmasta This World Over -biisistä, siinä on tunteellisuutta. Wake Up on Mouldingin parhaita, se oli hyvä singlepoiminta ja kuulosti alkujaan siltä, että olen saattanut sen kuullakin radiosta joskus 80-luvun puolessavälissä.

THE DUKES OF STRATOSPHEAR & SKYLARKING

Vuosina 1985-1987 XTC:llä riitti luovuutta vielä huimaan psykedeliayhtyeeseen The Dukes of Stratosphear. Yhden EP:n ja yhden albumin poikinut sivuprojekti oli upea kumarrus 60-luvun pop-musiikille, sen monimuotoisuudelle aina Pet Soundsin aikaisista Beach Boys -jutuista happoisempiin hörhöyhtyeisiin. Molemmat levyt koottiin CD:ksi nimeltä Chips From the Chocolate Fireball.

Dukes of Stratosphear -julkaisujen välissä tehtiin yksi virallinen XTC-albumikin. Skylarking sisältää sekin kaikuja meneillään olleesta psykedeelisestä vaiheesta. Levy on komeankuuloinen, avaran eeppinen teos. Kokonaisuus ei kuitenkaan pompi tyylistä toiseen kuten Dukes of Stratosphear -jutut, vaan säilyy yhtenäisenä. Tuottajan pallilla istui itse Todd Rundgren, enkä jaksa edes laskea monesko tuotannollinen täysosumansa Skylarking on. Mutta niin paljon kuin albumia onkin ylistetty, ei se minun mielestäni ole aivan kirkkain helmi XTC:n tuotannossa. Avauskaksikko Summer's Cauldron ja Grass, sitten That's Really Super Supergirl, Ballet For a Rainy Day, Season Cycle - siinä ne ykköspuolen unohtumattomat. Jälkipuoliskolla valitettavasti väsähdetään. Oikeastaan vain Another Satellite nousee noiden mainittujen biisien tasolle. Joku Big Day tai Dying jää kovin naiviksi ja puolivillaiseksi. Mermaid Smiled kuulostaa hienolta, mutta sävelmästä ei tahdo muistaa mitään.

1986 tehtiin vielä irtosingle Dear God, jolla Andy Partridge ilmaisi omia ajatuksiaan maailman tilasta ja yritti sanoa, että jos Jumala on olemassa, miksei hän tee mitään maailmaa tuhoavien ongelmien korjaamiseksi? Sanottavaa oli tosin niin paljon, ettei kaikki mahtunut yhteen lauluun. Ei auttanut, vaikka Dear Godista on olemassa demoversio, jossa on vielä yksi ylimääräinen säkeistö. USA:ssa Dear God haluttiin mukaan Skylarking-albumille, mutta se levy oli jo ennestään niin ylimittainen, ettei ylimääräiselle biisille ollut tilaa. Jotain piti ottaa pois. Partridge valitsi lyhyimmän kappaleen, joka sattui olemaan Mermaid Smiled.

Dear God julkaistiin myös CD-EP:nä, johon iskettiin kylkiäiseksi mukaan 1979-1983 pala palalta tehty kuuden kokeilevan instrumentaalin sarja Homo Safari. Sarjan viides ja kuudes osa Frost Circus ja Procession Towards Learning Land ovat mukana Mummer-CD:llä. Kakkososan Bushman President onnistuin löytämään Making Plans For Nigel -sinkun b-puolelta. Kolme osaa oli kuitenkin vielä kuulematta, niinpä tilasin tuon CD-EP:n Amazonista helmikuussa 2006. Homo Safari on mielenkiintoisen kaksijakoinen, Bushman President kevyt ja leikkisä, Egyptian Solution rytmikästä syntetisaattorien paukuttelua, Mantis on Parole silkkaa jazzia, Frost Circus rauhallinen ja tunnelmoiva, Procession Towards Learning Landia olen nähnyt verrattavan The Residentsiin.

Niinkuin tässä kaikessa ei olisi ollut kylliksi kerättävää, sinkkujen b-puolia ja muita harvinaisuuksia koottiin 1990 kokoelmalle Rag & Bone Buffet, ja sitten on vielä neljän CD:n boksi Coat of Many Cupboards. Molemmat tilasin Amazonista syyskuussa 2010, kyllästyttyäni lainaamaan niitä kirjastoista. Boksiin iskettiin suurin osa muista harvinaisuuksista, demoja, livebiisejä ja myös joitakin albumiraitoja, joista Partridgella oli jotain erityistä sanottavaa. Eikä tämäkään kata kaikkea... Olen ymmärtänyt, että XTC:n sopimus Virgin Recordsin kanssa oli melkoisen epäoikeudenmukainen. Virgin otti liiankin suuren leijonanosan tuloista ja bändille jäi vain hiluja. Ehkä siksi XTC joutui olemaan niin tuottelias, kirjoittamaan biisejä liukuhihnalta ja pukkaamaan kaikenlaista ulos tiuhaan tahtiin, jotta saisi leivän päälle jotain muuta kuin ylähuulen. Kun ei tuloja tullut lopulta keikoistakaan.

Coat of Many Cupboards -boksissa oleva paksu vihko irtoaa liimauksestaan heti kättelyssä. Se ei kuitenkaan haittaa, vihkoa on kivempi selata kun se on irrallisena eikä hankalasti kiinni boksissa.