Johanna - kaikki singlet 1979-1984, osa 2

BLS 8012     7"      Leevi and the Leavings: Siperia / Erämaan salaisuus - Preeriaa       1981





Gösta Sundqvist teki pastissin Stray Catsien Runaway Boysista, aihetta myöten. Eli ongelmanuoresta tässäkin lauletaan. B-puolella pari hyvää lännenlaulua intiaaneineen ja lehmipoikineen antavat lisäväriä.


201     7"      Kari Hipponen: Vihreä talo / Juosta...       1981

Ilkka Isotupa hoitaa päävokaalit tällä sinkulla, mutta Hipponen on kyllä tehnyt työtä soolodebyyttinsä eteen - biisit ovat hänen, samoin kitarat ja tuo yhdessä kohdassa kuuluva kamalan kimeä taustalaulukin. A-puolesta en ikävä kyllä voi sanoa muuta kuin että hömpöti höi. Radiosoittoa kosiskeltiin.

Arvaamaton b-puoli on se joka tekee tämän sinkun. Nyt olisi kiva päästä lukemaan Vaavin kokoelma-CD:n kansivihkoa, että mitä tuosta b-puolesta sanottiin. Muistini väittää, että Juosta olisi ollut vaikeasti sulava pala tietylle taholle - Vaavin muille jäsenille, ehkä? Ainakin Soundissa singlearvostelija Jyrki Siukonen kertoi, että kun hän soitti biisiä, kaikki toimituksessa olleet huusivat vastalauseensa.


202     7"      Ratsia: Eilisen jälkeen / Hiljaisuus       1981

Singlellä vasta lämmiteltiin futu-tunnelmia, homma vietiin loppuun Jäljet-albumilla. Vaan eiväthän Ratsian pojat kauaa jaksaneet bändiä ja toisiaan tuossa uudessa inkarnaatiossa, ja jatkuvat riidat kaatoivat koko homman. Ei ollut kitaristi Juha Aunolalla paljon soittamistakaan noina loppuaikoina.


203     7"      Sika: Paikallisessa ravitsemusliikkeessä / Väestösuojan hämärässä       1981

Ihmeen kauan minulta kesti tajuta että b-puoli on Trafficin Paper Sun, mutta en minä Trafficia kuuntelekaan. Taisin hoksata "Väestösuojan" alkuperän kuunnellessani Herbie Mannin London Undergroundia.


204     7"      Mailroad: I'm Ready / No More       1981

Runnotaan ja runnotaan, eikä hanskata nyansseja. Pelkkä kohtalainen soittotaito ja kova meno päällä eivät riitä.


205     7"      Matti Inkinen: Matti Inkinen / Bensiinisydän       1981

"En ole keiju, en ole peikko, en ole vahva, en ole heikko..." Hauskasti tulee mieleen tuo Moog Konttisen Kylmä Rinki -yhtyeen ET - etiäinen, kun kuuntelen Inkisen itsestään tekemää laulua. Oudohkon Synnyin tanssiin -singlen jälkeen Inksu teki omillaan rockabillya, ja tulos on pirteä herttaisine viheltelyineen. Vielä nopeammin tämän tosin kuuntelee läpi kuin Slippersin sinkkuja.


206     7"      Judge Bean Jr. and the Jury: You Hate Me and My Stetson Hat / Seventeen and in a Misery       1981

Tuomari Nurmion yhden singlen sivuprojekti on kuin palavan maailmanpyörän melskettä, a-puolensa osalta lievillä kantrivaikutteilla höystettynä. Mausteista, nurmiomaista hupia niille, jotka tykkäävät rähinästä. Nurmio levytti b-puolen uudestaan Meatballs-levylle, hieman hillitymmin.


207     -       (ei julkaistu) (Bluesounds: Señor Bo / Get Out of This Town)    -

Tämä siis jäi julkaisematta, vaikka tarjoaa hyvää menoa ja meininkiä? A-puoli tosin on nopeasti ohi, mutta b-puoli tarttuu päähän.


208     7"      Ekblad: Story / Fragments of Love       1982

Suomenruotsalaista miedohkoa hardrockia. Hyvin toimii soitannollisesti, b-puolella on pätevä urkusoolo.


209     7"      Liisa Tavi: Jäähyväiset aseille / Keskellä aurinkoa       1981

Ymmärtääkseni Kollaa Kestään alkuperäisversiota suosivat punkkarit eivät pitäneet Tavin versiosta ja nyrpistivät nokkaansa sille. Mitä ahdasmielisyyttä! Keskellä aurinkoa on svengaava ja tarttuva.

Löysin Talentia-lehden yli kolme vuotta sitten tekemän artikkelin, jossa Tavi kertoi raskaasta elämästään, työttömyydestä, taloudellisista vaikeuksista, kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja muista vaikeuksista.


210     7"      Kadotetut: Anna sydämesi / Me kutsutaan teidät mukaan       1981

Kadotettujen ensisinglellä oli vielä tiettyä punk-asennetta mukana, vaikka ote on henkilökohtaisempi, jopa romanttisempi ja optimistisempi. Kolme vuotta myöhemmin tehdyllä ensimmäisellä albumilla Ahti Pelttarin sanoitukset pyörivät eri maailmoissa ja ilmensivät paljon ahdistusta, niinpä näitä kahta varhaista biisiä kuuntelee kiinnostuneena. Soitossa on kömpelyyttä mutta myös yritystä ja halua kehittyä - ehkä siksi kappaleiden pituus liikkuu neljän minuutin kummallakin puolella. Tuntuu kuin olisi haluttu maksimoida studiokokemus heti alussa.


211     7"      Peer Günt: Woman on the Radio / Driving Like a Mad       1981

Peer Güntin kolmas single pomppaa esiin vahvasti muusta tuotannosta olemalla vaikuttavaa new wave -vaikutteista jytinää kummallakin puolella. Kielioppivirheet sen sijaan ovat vielä rasitteena.


212     7"      Pelle Miljoona Oy: Matkalla tuntemattomaan / Nämä päivät, nämä yöt       1981

Matkalla tuntemattomaan ei ollut sitä mitä Pelle-fanit olivat odottaneet mestarillisen Moottoritien jälkeen, ja tunnustan itsekin kuunnelleeni sitä harvoin. Toisaalta Pelle ei halunnutkaan olla mikään punk-profeetta, vaan hän kirjoitti tekstinsä spontaanisti omien tuntojensa pohjalta. Nämä tunnot olivat vuonna 1981 alkaneet liikkua yhä enemmän henkilökohtaisella tasolla, ja levyt ilmensivät sitä.


213     7"      Musta: Myrskyn merkit / Kosminen kulkuri       1981

Musta kuului samaan turkulaiseen post-punk- / taiderock -skeneen kuin runoilija Kai Raumosen johtama Ret Marut ja kolme LP:tä tehnyt AD. Musta tosin ehti ensimmäisenä levylle. Kitaristit Juha Laukkanen ja Jari Kauppinen siirtyivätkin myöhemmin AD:lle. Rumpali Markku Ilmanen oli aiemmin soittanut Vihan Muna -yhtyeessä, jossa myös Laukkanen oli uraansa aloitellut. Piiri pieni pyörii.

Mustan tarina jäi tähän yhteen sinkkuun, ilmeisesti siksi että biisintekijä ja laulaja Matti Laine lähti vuodeksi jatko-opintoihin Bostoniin. Hyvä testamentti kuitenkin, kappaleet kuulostavat samalta bändiltä vaikka ovat tyylillisesti erilaisia. Myrskyn merkit on mustempaa post-punkkia, Kosminen kulkuri pyörii vauhdilla syntikoiden maailmassa.


214     7"      Juice Leskinen Slam: Ollaan ihmisiksi / Munasillaan       1981

Slam-yhtye oli kesällä 1981 tullut tiensä päähän. Yhtyettä riivasivat keskinäiset skismat ja musiikillinen paikallaanpolkeminen, ja Juice joutui lopulta vastahakoisesti hajottamaan bändin. Kesällä äänitettiin tämä jäähyväissingle, joka joistain julkaisupoliittisista syistä näki päivänvalon vasta loppuvuodesta, samoihin aikoihin Juicen soololevyn Dokumentti kanssa. Ollaan ihmisiksi nousi singlelistan sijalle 3, mutta b-puoli unohdettiin autuaasti. Aika moni suomalaismuusikko teki tuohon aikaan biisejä uudesta USA:n presidentistä Ronald Reaganista - niinkuin tuossa aiemmin mainittu Unohda Eila - ja Munasillaan-kappaleen voidaan sanoa kuuluvan samaan joukkoon.


215     7"      Uuge Päts: How's Life / Lonely Zombie       1981

Kolmella eurolla Black and Whitesta noukkimani pikkulevy oli pettymys Uuge Pätsin erinomaisen LP:n jälkeen. Edelleen osaan ohittaa tämän singlen lähinnä olankohautuksella. Ei se vaan tärähdä.


JHX 008     7"      Hector: Omassa kotona / Uni 8?       1981

Eurooppa-levyltä lohkottu pikkulevy on a-puolellaan aika selkeää sodanvastaista maailmantuskittelua, mutta toisen puolen balladissa Hector liikkuu hämärämmillä vesillä.


JHX 009     7"      Juice Leskinen: Viimeinen kylähullu / Dokumentti       1981

Singlepoimintoja Juicen todelliselta soololevyltä, Dokumentilta, jolla mies hoiti äänitystä lukuunottamatta kaiken kansitaidetta myöten. B-puolen syntyhistoria lienee monessa yhteydessä kerrottu: Juice oli kapakassa istuessaan tavannut miehen, joka tuli tilittelemään hänelle surkeaa elämäntarinaansa. Mies oli lopuksi kysynyt, voisiko Juice tehdä tästä laulun, ja Juice oli vastannut ettei voi. Ilmeisesti miehen tarina oli kuitenkin jäänyt vaivaamaan mieltä ja omatunto kolkuttaen Juice teki sen laulun kuitenkin.


216     7"      Hanoi Rocks: Dead By X-mas / Nothing New       1981

Hanoitkin tekivät joulusinglen, ja täydensivät onnistunutta lopputulosta vielä mainiolla kakkospuolellakin, jossa mainitaan Reagan. Parhaita pikkulevyjään.


217     7"      Kumma Heppu & Lopunajan Voidellut: Minä ja hän / Kuvat       1982

Minä ja hän on niitä klassisia suomalaisia pop-helmiä minun kirjoissani. Tästä saan niin hyvän mielen joka kerta. Hienoja pianosooloja. Kuvista on hiukan erilainen versio Taivas ja maa -albumilla, siinä noiden huutojen nuotti pysyy samana ja niihin on lisätty kaikua, ja niistä jää tehokkaampi vaikutelma. Sinkkuversiossa nuotti on voimakkaasti nouseva eikä kaikua ole, mikä hiukan tökkii ja estää tunnelmaa kohoamasta.

Kansa vaan ei ymmärtänyt, siitä osoituksena tämä Soundin uutispalstalla joulukuun 1981 numerossa pilkattu tanssilavamainos:





218     7" EP   Päät: Huutoja ja kuiskauksia: Huutoja / Viimeiset kiusaukset - Kuiskauksia       1982

Huutoja ja kuiskauksia -EP tarjoaa Huutoja-biisistä mielettömän hienon version. Sulan viimeistään siinä vaiheessa kun tulee pianoa. Nauhoitin tuon Huutoja-biisin sinkkuversion jo 1995 kasetille, kun joku nainen toivoi sitä Radiomafian levytoivekonsertissa. Muistan tarinankin toiveen takana: nainen oli löytänyt paperilapun, johon hän oli teininä kirjoittanut jonkin laulun sanat. Hän ei muistanut biisiä ollenkaan, joten hän uteliaana otti yhteyttä Radiomafian toivelevyohjelmaan saadakseen tietää, millaisen biisin sanat hän oli monta vuotta aiemmin paperille raapustanut.

Bändikin selvästi piti biisiä onnistuneena, sillä Kuiskauksia on pehmeän elektroninen versio siitä, ja Onnenhetkiä-albumin avaa lyhyt ja kevyt pianosovitus.


219     7"      Kaukanapoissa: Yökerho / Päivä kaupungissa       1982

Puupäähatutettu ja nyttemmin edesmennyt sarjakuvapiirtäjä Pauli Heikkilä oli myös laulaja, ainakin tämän kollektiivin riveissä. Hilselp:lle Kaukanapoissa teki YLEltä varastetulle radionauhalle lo-finä äänitetyn instrumentaalin Kalkki jäi mainitsematta, jota itse dissaan pelkkänä Egyptian Reggae -kopiona. Yökerho sen sijaan on aivan muuta, jotain suurta. Kaikilla tasoilla onnistunut kuvaus hienosta luksusyökerhosta, jossa kiillotetun pinnan alla vaanii turmelus. Täydellinen pop-helmi, joita Ari Närhi onnistui tekemään lisääkin Kumman Hepun levyille. Single taltioitiin samassa sessiossa kuin Kumman Hepun Minä ja hän -sinkku.

Harri-kaverini ansiosta onnistuin viimein saamaan mp3:sena haltuuni b-puolenkin, joka kyllä pettää odotukset olemalla vain Dr. Feelgoodin All Through the Cityä coveroivaa ränttätänttää.


220     7"      Riipinen & Suomen Ääni: Elät, kuolet ja synnyt / Aikakirjaimia       1981

Sinkku on a-puolellaan kovempaa new wave -menoa, sanat aivan yhtä runoa kuin Riipisen Itäistä pituutta -LP:lläkin. B-puoli on rauhallisempi. Mukana ovat tässäkin Helena Lindgrén, Dave Lindholm ja Jimi Sumén. Muut nimet ovat näyttelijä Rea Mauranen, Elisa Korjus, Keijo Hirvonen, Jan Brunberg sekä kansitaiteilijana työskennellyt Paulyn de Fresnes alias Raz, joka lienee sen ainoan kerran saanut kuvansa levyn kanteen!


221     -       (ei julkaistu) (Laura: Sika sika jee jee / Yksin)    -



222     -       (ei julkaistu)    -



223     7"      Bluesounds: Your Wonder Boy / The Man       1982

Bluesounds päätti singlesarjansa Tapio Niemelän syntetisaattorin komeasti värittämillä kappaleilla.


224     7"      Pelle Miljoona Oy: Sodoman poika / Puukko-Mack       1982

B-puolen Brecht-luenta mielestäni pinnistelee liikaa, vähän vaikeasti kuuntelen sitä. Ei taida olla ihan Pellen heiniä tällainen materiaali. Sodoman poika kulkee varmaotteisesti.


225     7"      Pete Malmi: Car! / Can't Say No       1982

Nämä soololevyn jälkeen syntyneet biisit ovat jopa välittömämmin päähän iskostuvia kuin LP:n materiaali. Malmilta vain ei sitten syntynytkään mitään pysyvämpää musiikillista projektia, vaan ura joutui tuuliajolle.


226     7"      SIG: Laitakaupungin laulu / Jos taivas on vain pienille enkeleille       1982

Jos sä rakastat mua oli onnistunut pikkulevylohkaisu Sudet-albumilta, mutta Vuosisadan rakkaustarinasta irrotettiin jotain tökerömpää. A-puolella kitara tuntuu soivan ihan eri huoneessa kuin missä mikrofoni on, kaiutetut rummut lähinnä lyövät jumiin koko kappaleen, ja Inkinen on laulajana rasittavahko. Toinen puoli kulkee paremmin, sen olisin itse laittanut näkyvämmälle paikalle.


JHX 010     7"      Tumppi Varonen & Problems?: Tänään täytyy mennä tosilujaa / Kuu       1982

Kaupungin valoilta irrotettu sinkku edustaa modernimpaa, lievästi ahdistunuttakin new wave -vaikutteista stadirokkia.


JHX 011     7"      Dave Lindholm: Pieni ja hento ote 1 / Pieni ja hento ote 2       1982

Dave Lindholm on urallaan pärjännyt lähinnä asenteellaan, väsymättömällä tuotteliaisuudellaan ja luotettavalla tasalaatuisuudellaan, eikä niinkään kuolemattomilla hittibiiseillä. Tämä Otto Donnerin kanssa yhteistyössä syntyneen Aino-levyn helmi on kuitenkin kruununjalokivi. Silkalta häväistykseltä tuntuu pilkkoa kahdeksanminuuttinen teos kahteen osaan, jotta sen voi lyödä singlelle, mutta minkäs teet. Tästä tehtiin vain automaattisingle, joka lienee monesti hiljentänyt baarin asiakaskunnan.


JHX 012     7"      Problems?: Kengitäppä poika / Sen yön vibat       1982

Vanha romanien laulu, jonka lauloi esim. Gunnar Hagert Love Recordsin 1969 julkaisemalle Mustalaisten lauluja -EP:lle. Punk rockia Suomessa oli tehdä myös epäkonventionaalisia sovituksia vanhoista laulelmista, ja Tumppi antoi oman tuhdin panoksensa Katupoikien laululla, Itkevällä huilulla ja tällä.


JHX 013     7"      SIG: Vuosisadan rakkaustarina / Bäng-bäng       1982

Tottakai. Tämähän se erottuu samannimiseltä albumilta. Helppo, ärsyttämätön kappale, jossa Inkinen ei laulajana rypistele eikä pinnistele.


227     7"      Heimo Suntio: Tuntematon / Ihmiset       1982

Johannan tarpeettomimpiin singlejulkaisuihin kuuluu Suntion näyttö siitä, ettei hän omannut lauluääntä. Kaksi omaa duunarirock-biisiä eivät ole tavanomaisuudestaan huolimatta taidottomia räpellyksiä, mutta tämä pikkulevy taisi jäädä mukavaksi muistoksi vain artistille itselleen.


228     7" EP   The Slippers: Chance to Dance: Rockin' With My Baby - Red Headed Woman /// Chance to Dance - Bop-A-Lena       1981

Slippersit tekivät vihdoin EP:n, jee. Kahdeksan minuuttia menee tämän parissa sujuvasti.


JHX 014     7"      Juice Leskinen Slam: Villi länsi / Atomisuoja       1982

Juice Leskinen bändeineen lähtivät Abbey Roadiin levyttämään, mutta Juice väsäsi kappaleet vasta Englantiin päästyään, ja huono etukäteisvalmistelu kostautui. Pahasti alisovitettu Villi länsi kuulostaa enemmän raakademolta johon on hätäisesti lisätty kopoti-kopoti-pum-pum -efektejä, kuin valmiilta äänitteeltä. Atomisuoja sentään jytisee kunnolla.


229     7"      Leevi and the Leavings: Rock On, Rudy / Lainsuojattomat       1982

A-puoleen en ole kehittänyt oikein minkäänlaista diggailusuhdetta, mutta toisesta puolesta olen aina maltillisesti pitänyt - siinä on hyvää rockabilly-kitararenkuttelua kertosäkeissä.


JHX 015     7"      Korroosio: Se et ole sinä / Nuo kauniit sanat       1982

Korroosion Kyllä tytöt ymmärtää -LP koostettiin kahdesta sessiosta, jotka oli pidetty vuoden välein kahdessa eri kaupungissa. Näiden kahden kappaleen taustat oli äänitetty vuotta aiemmissa Turku-sessioissa, ja laulut lisättiin keväällä 1982 Helsingin Finnvoxissa.


JHX 016     7"      Mikko Perkoila: Arvaa harmittiko / Rakkaani uskonut ei       1982

Onkohan tämän kappaleen menestys harmittanut moniakin suomalaisia? Käsitykseni mukaan Perkoilan tuotanto on ärsyttänyt monia - ainakin Soundissa häneen suhtauduttiin nuivasti ja Juho Juntunenkin tunnusti Suosikissa levyarvostelupalstallaan avoimesti inhonneensa tätä "ylipitkää lällätystä".

B-puolella olen vahvasti tuon rakkaan naisen puolella - kyllä mahtaa olla kestämistä, kun miehellä on noin valtoimenaan pulppuava mielikuvitus yhdistettynä ylitsepursuavaan huumorintajuun.


230     7"      Jerry Sultsina: Nykyajan nymfomaani / Guazapa       1982

Jari "Cyde" Hyttinen ja rumpali Jukka Tervonen olivat tyytymättömiä Viimeinen mies -LP:n tehneen kokoonpanon soittotaitoon ja vaihtoivat miehet uusiin. Lopputulos kuultiin tällä singlellä, joka jäi yhtyeen viimeiseksi julkaisuksi. Urkuineen tuo a-puoli kuulostaa vahvasti kevennetyltä Harsoinen teräs -aikakauden Hassisen Koneelta, mutta minkäs sille kai mahtoi. Guazapan taustan voisin kuvitella Agentsien & Topi Sorsakosken levylle tai jotain.

Hyttinen oli mieleenpainuva Soundi-lehden Jerry Sultsina -haastattelussa aikoinaan. Viime vuoden helmikuussa Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin, jossa Hyttinen kertoi nykyisistä puuhistaan - ja puuhia on riittänyt PITKÄN listan verran. Niin on mies entisensä - edelleen pulska ja kova kiroilemaan.


231     7"      Rudi: Taivas saa odottaa / Viimeiset kiusaukset       1982

Aunola, Lukkarinen ja Kuusjärvi Ratsiasta yhdessä laulaja Jussi Ketun kanssa perustivat tämän lyhytaikaisen bändin, jonka LP:llä näkyy olevan jonkin verran omistajia Discogsissa mutta joka kuitenkin on vältellyt visusti katsettani kirjastojen ulkopuolella. Onneksi olen kopioinut sen kirjastovinyylin koneelleni ja polttanut talteen CD-R:lle. Taivas saa odottaa -LP:n nimikappaleesta olen lukenut Soundista melkoisen kehun, mutta en pysty yhtymään siihen. Kettu laulaa vaisusti eikä biisi soi niin iskevästi kuin sen pitäisi.


232     7"      Se: Köyhän pikajuna / Pitkä marssi       1982

Akira Kurosawan 1970 ohjaamasta slummikuvauksesta nimensä saanut kappale on parasta Sitä mielestäni. Melodiassa on taikaa. B-puoli tukee kaveriaan hyvin, rumpukuvio ei ole tavanomaista laatua ja sen pysähtelyt sopivat hyvin juuri noihin kohtiin.


233     7"      Kari Hipponen & Siniset Sydämet: Toukokuu / Mä pelkään       1982

Hipposen toinen soolosingle on hieman kornia duurihenkistä radiopoppia. Laulajanakaan Kari ei loista, b-puolella hän karjuu kuin koettaisi tulkita pelokkuutta, mutta tulos kuulostaa kamalalta.


234     -       (ei julkaistu) (Vaavi)    -



235     7"      Ari Vaahtera: Lisäälisää / Siihen tarvitaan sua       1982

Intro kuulostaa siltä että nyt olisi Raine Salo taas asialla, Vaahtera laulaa totuttua matalammalta ja sovituksessa on selvästi tavoiteltu puolihypnoottisuutta. Äänekkäät saksofonisoolot ja syntetisaattorisoolo viimeistelevät kakun. Nopea B-puoli on paiskottu aika vimmalla purkkiin. Minusta Vaahteran paras työ tämä.


236     7"      Woude: Kuin lentohiekkaan / Kuka uskoo aurinkoon       1982

Wouden pari seuraavaa Kauniiden päivien jälkeistä singleä eivät ole unohtumattomia klassikoita, ne toimivat kai aikoinaan lähinnä muistutuksina siitä, että Voutilainen ja bändi vielä porskuttivat. Nätti Velvet Underground -cover sentään tässä toisella puolella.


JHX 017     7"      Leevi and the Leavings: En tahdo sinua enää / Kaukaisessa satamassa       1982

Alkuvuodesta 1996 lainasin Kadonneen laakson CD:nä kirjastosta ja nauhoitin muutaman hyvänä pitämäni kappaleen kasetille. Kaukaisessa satamassa oli yksi talteen päätyneistä, mutta tuolle synttybiisille en ihan jaksanut lämmetä. Ehkä se soi vähän liian yksitoikkoisesti.


KRHS 102     7"      Rauli "Badding" Somerjoki: Paras haihtua vaan / Ikkunaprinsessa       1982

Yllättävästi Ikkunaprinsessa b-puolella. Tuskin sitä sentään arveluttavana pidettiin, vaikka onkin sellainen living doll -fetissin kuvaus. Kulttimainetta nauttiva lontoolaisporukka Downliners Sect käsitteli samaa aihetta kinkymmin kappaleessa Glendora.


237     7"      Maukka & Ile's Disko: Varokaa koiraa / Futu       1982


JHX 018     7"      Maukka & Ile's Disko: Varokaa koiraa / Isä laittaa autoa       1982

Maukka & Ile's Disko oli käsittämätön bändi. Ile Vainio pilasi sukunsa kunniaa minkä kykeni väsäämällä pelleilysanoituksia, joissa ei ole mitään hauskaa eikä järkeäkään. Soittopuoli toimii hyvin, muusikot osasivat hommansa riittävän pätevästi, niin että ei tämä mitään kuuntelukelvotonta tavaraa ole. Yllättäen futurockia diganneita mustahuulia irvivä Futu toimii sanoitukseltaan parhaiten, koska siitä löytää sentään ideaa ja jujua. Automaattisingleä varten Futu kuitenkin korvattiin toisella Asiat kuntoon -albumin kappaleella.


238     7"      The Doctors: Full ranson / Leo Fender       1982

Ahvenanmaalaisbändi ainoalla singlellään laulaa äidinkielellään koulunsa päättäneensä nuoresta miehestä, joka ensin miettii, mitä hittoa sitä elämällä tekisi. Hän hankkii ammatin, muuttaa asuntoon, löytää töitä, saa elämänsä järjestykseen... ja kun kesä saapuu, voi matkustaa lautalla Ahvenanmaalle irrottelemaan kassi täynnä viinaa. Mutta erkaneeko hän lopulta liian kauaksi juuristaan ja sukulaisistaan omaa elämää eläessään, ja muuttuu vaikeasti tavoiteltavaksi? B-puolella ylistyslaulu kuuluisan kitaran keksijälle. Pätevää joskaan ei persoonallista keskitien menorokkia.


239     7"      Tuomari Nurmio: Herttua puhuu / On aika soittaa sinfonia       1982

Esimakuna Punaisesta planeetasta hiukan karibialaisvaikutteisesti keinuva a-puoli ja tummemmin tunnelmaa maalaileva b-puoli. Jonkinlainen sinfonia tosiaan kääntöpuolella kyseessä, sillä sieltä tuntuu löytyvän vaikka mitä kun höristää korviaan.


240     7"      M.A. Numminen: Sota on rahaa / Oo, Susanna       1982

Numminen on löytänyt sotakritiikkiinsä vielä yhden, harvemmin käsitellyn kulman.


241     7"      Päät: Soittakaa minulle taksi! / Pienet kapulat       1982

Pienet kapulat kilistelee ja kolistelee niin mukaansatempaavasti, että sinänsä hieno taksilaulu jää vähän altavastaajaksi.


242     -       (ei julkaistu)    -



243     7"      Se: Pienet lampaat / Missä on taksi joka ajaa ympyrää       1982

Tässä taas taksilaulu pääsee voitolle upeana teoksena, jossa on yksinkertaisesti mukava fiilis. Pienet lampaat jää höpsöhköksi muusikoiden lastenlauluksi.


244     7"/12"  Hanoi Rocks: Love's an Injection - Malibu Nightmare /// Taxi Driver - Problem Child - In the Year 79       1982

Keräilijäfanit ostivat hienon kuvakannellisen maxi-EP:n jossa viisi kappaletta, köyhät saivat tyytyä Love's an Injectionista tehtyyn tylsään kahden biisin seiskaan, joka oli pakattu Johannan geneerisiin raidallisiin reikäkansiin ja sisälsi b-puolella taas yhden taksilaulun (haistan tässä selvän kuvion). Isolla EP:llä lisänä hauska pelleversio Malibu Beachista ja yhteensä neljä minuuttia kunnon pikajytinää.


245     7"      Musta Paraati: Romanssi / Kädet       1982

No niin, tällaista musiikkia alkoi Johannan singlekatalogi olla tulvillaan loppuaikoina. Ensimmäinen aito synkistelysinkku tässä katselmuksessa, ja tietysti yksi niistä post-punk -genren suurista ikiklassikoista. Alkuperäinen singleversio Romanssista jäi pois Peilitalossa-albumin CD-painoksesta, mutta onneksi kunnon keräilijänä hankin heti tuoreeltaan Stupido Recordsin Eilisen jälkeen -kokoelman.


246     7"      Tumppi Varonen & Problems?: Älä tuu tilittää / Liukas juttu       1982

Tumppi kuulostaa taas ahdistuksen purkajalta a-puolella, mutta Liukas juttu kulkee - heh - liukkaasti ja on välittömästi mukaan tempaava.


247     7"      Ekblad: Running / I'll Be There Tonight       1982

Ekbladin kakkossinkku Running ei ole ihan niin yritteliäs, vaan enempi rutiinilla vedetty. A-puoli myös räpiköi hieman. Story on siis se parempi levy näistä. Johan "Julle" Ekbladilla näyttää olleen hyvin satunnainen matalan profiilin ura musiikkibisneksessä tämän jälkeen.


248     7"      Tom Dozen: Aqua Blue / Dozen Dreams       1982

Tommi Läntisen Tom Dozen -projektista jää vaikutelma, että siitä olisi voinut tehdä vielä paremman jos sanoituksiin ja sävellyksiin olisi perehdytty kunnolla. Tietty keskentekoisuus ja kiireen tuntu vaivaavat. Syyn voinee vierittää kokonaan Ralf Örnin ja Jaana Rinteen niskoille. Aqua Blue -LP:n kakkospuolelta löytyvä Alaska - joka on eri paikassa kuin takakannessa ilmoitetaan - tuntuu antavan osviittaa tekijöiden mahdollisuuksista, paitsi että se nojaa liikaakin yhteen koukkuun jota toistetaan liian kauan. Toki myös tämä nimikappale on hieno.


249     7"      Pelle Miljoona Oy: Tanssi tämä tanssi / Elämä on salaisuus       1982

Pelle Miljoona muutti vähän tyyliään ja teki Radio Kebab -levyn, jonka kulmikkaisiin, teollisiin funk-soundeihin en ole päässyt sisälle. Tämä sinkku on lähestyttävämpi, mutta se taitaa osin johtua ilmavammasta b-puolesta.


250     7"      Juha Drufva: Ydinsaastetta / Väestönsuojeluviranomaiset       1982

Suomalaisen singer/songwriter -skenen yksinäiseksi sudeksi kutsuttu Drufva starttasi vähän perkoilamaisella piikittelysinglellä, josta kuitenkin puuttuu nokkeluus joka terästäisi satiiria. Junttimaiset keinuvat iskelmähenkiset sovitukset shubiduuwouwou-taustalauluineen laskevat pisteitä lisää.


251     7"      Heinäsirkka: Kun nainen kaipaa miestään / En oo koskaan ollut morsian       1983

Heinäsirkka on tullut minulle tutuksi oikeastaan vain Sliippareiden Takaisin Karjalaan -levyltä, sekä Levyraadista, jossa rouva Taskinen lauloi "Yö, tähdet ja viiniä". Muusta ei ole kohdallani edes väliä. Tämä Percy Sledge -cover menee minun kirjoihini raiskauksena. Kiljuvaa laulua en kestä kuunnella. B-puolella lisää samaa kiljumista.


252     7"      Unicef: Käkimassaa / Orkku - 251       1983

Hirviöhardcorepunkkia.


253     7"      Pelle Miljoona: Beibi pukeutuu mustaan / Pidä tulta yllä       1984

Kovin yksinäiseltä ja kolkolta kuulostaa Pellen laulu ja musiikki tässä, vaikka tuttuja soittokavereita taustalla.


254     7"      Kumma Heppu & Lopunajan Voidellut: Älä itke / Syyskuu       1984

A-puoli on epäonnistunut käännös Neil Youngin kappaleesta Don't Cry No Tears. KHJLV ei tuntunut olevan täysin biisin takana, aivan kuin joku ulkopuolinen olisi sysännyt tuon heille käännettäväksi ja levytettäväksi vastoin yhtyeen omaa tahtoa. Bändi oli kuitenkin esittänyt kappaletta keikoilla, kuten useita muitakin käännöksiä. Onneksi b-puoli on nappisuoritus, vahvatunnelmainen balladi. Sen vuoksi sinkkua kannattaa etsiskellä.

Syyskuun piti tulla mukaan 1984 äänitetylle albumille Seuraavana aamuna, jonka nauhat jäivät Johannan konkurssin myötä studioon velkojen pantiksi. Omaksi en ole singleä vielä löytänyt, mikä on harmi, sillä saamani mp3:nen Syyskuusta on tehty pahasti napsuneelta singleltä.


255     7"      Jari Yliaho: Myrskyinen hiljaisuus / Elävä hiljaisuus       1983

Johannan erikoisin singlejulkaisu on oikeastaan Ilppo Pohjolan abstrakteista valokuvista koostuva 24-sivuinen kirja, jolle Yliaho on kitaralla tehnyt 13-minuuttisen maalailevan soundtrackin.





256     -       (ei julkaistu)    -



257     7"      ROM: Rebekka / Kuumaa kuumaa       1984

En ole kuullut, mutta kesällä 1984 Suosikin Juke Box Juryssa tämä single haukuttiin Tapani Ripatin säestämänä maanrakoon, joten ei vaikuta lupaavalta. Kokoonpanon muodostivat Matti Laine (laulu), Jouni Pusa (rummut), Jari Kauppinen (kitara) ja Kaj Backman (basso), eli Turku-synkistelyn esitaistelijoita, Mustasta ja AD:stä tuttuja hemmoja osittain asialla. Pusa ja Backman ovat kumpikin tehneet töitä Kauko Röyhkän kanssa, ja Röyhkä-imitaatioksi eräs Suosikin levyraadistakin ROMia haukkui.

EDIT: No niin, singlehän löytyi lopulta, eikä tämä ollenkaan kuulosta pahalta eikä Röyhkältä. Enemmän tässä Mustan henki leijuu taustalla, vaikka ollaan orgaanisten soittimien kimpussa ja tehdään paljon kaupallisempaa kamaa. Taiteellinen sanoitus, saksofoni, kyllin menevä tempo - plussan puolelle menee minusta. Hyvä myös kitaravetoinen b-puoli.


258     -       (ei julkaistu)    -



259     -       (ei julkaistu)    -



260     -       (ei julkaistu)    -



261     7"      Juice Leskinen Grand Slam: Eesti (on My Mind) / Kun rumba loppuu       1983

Edelleen tekee mieli kutsua eteläistä naapurimaatamme vain Eestiksi, vaikka kaikki muut lehdistöä myöten hokevat Viroa. Boogieteorian alkeet on aikamoinen möhkäle albumiksi, enkä aina jaksa Pieksämäen asemaa kahlata läpi, niin upea kuin se onkin. Juicen levyille tyypillisesti mukana on muutama laulu joita ilman voin aivan hyvin olla. Tällä singlellä on niitä mieluisimpia poimintoja.


262     -       (ei julkaistu) (Sleepy Sleepers: Turn the Power On)    -



263     7"      Tavaramarkkinat: Kaupungin yksiöt / Laulu kaupungin painonnostajasta       1984

Tyttöbändi joka oli ihan oikeasti itsenäisinä, omaehtoisina muusikkoina asialla - liian harvinaista herkkua Suomessa. Sitten heistä tuli kuitenkin maamme haukutuin bändi. Oliko räväkkyys yhdistettynä haparoivaan soittoon niin paha synti?


501     7"      Juice Leskinen Grand Slam: Do the stönö / Kulttuuri saapui Ähtäriin       1982

Juicen sinkkuja kuunnellessa tuntuu välillä, että mies on heittänyt pikkulevyille ihan minkä tahansa aivopierun joka vain on omannut kyllin tarttuvan rytmin tai melodian. Yhteiskunnallisesti kommentoivat laulutkin - kuten tässä b-puoli - jämähtävät usein tekovuoteensa eikä niitä ymmärrä enää vuosikymmeniä myöhemmin.


502     7"      Dave Lindholm: Sitähän se kaikki on / Näyttelijä       1982

Vaikea rasti tehdä jatkosingle Pienelle ja hennolle otteelle, mutta Sitähän se kaikki on täyttää juuri ja juuri vaaditut kriteerit. Singleversiossa ei ole hieman yli minuutin mittaista puhallinintroa joka Huoneet 6 & 14 -albumilla kuullaan, mutta minä en hennonnut jättää sitä pois. En halua kuunnella tätä laulua ilman tuota komeaa kuorrutusta.


503     7"      Rudi: Ja vesi nousee / Espanjalainen uni       1982

Vaikka minulla on Rudin albumi äänitiedostoina koneellani, olen hyvin harvoin vaivautunut kuuntelemaan sitä - ja niinä muutamana kertana kun olen sitä kuunnellut, lienen puuhannut liiaksi jonkin muun parissa ja albumi on humahtanut huomaamatta ohi. Jonain päivänä vielä oikein syvennyn siihen. Tämäkin single vain on vaisuhko eikä houkuttele hommaan.


504     7"      SIG: Älä sinä huoli / Tähtiin       1983

SIG koneiden maailmassa, huh. Älä sinä huoli saattoi olla hitti, mutta siinä on niin vahva jorisivos-vivahde ettei toimi. Puhesyntetisaattori sössöttää rumasti. B-puoli matelee pitkästyttävästi viiden minuutin kestonsa läpi.


505     7"      Kauko Röyhkä & Narttu: Herra presidentti / Viiltäjä - Kun olin kuollut       1983

Kun olen tarkemmin kuunnellut Mikki Hiiren myöhemmät vaiheet -albumia, olen joutunut toteamaan sen kaoottiseksi venkoiluksi, jota kestän vain siksi, että olen musiikinkuuntelijana niin karaistunut. Röyhkä itsekin tunnusti jälkeenpäin Helsingin Sanomissa häpeävänsä levyä, jota tehtiin mistään välittämättä kuin pakkopullana. Biisejä ei oltu harjoiteltu ennen studioon menoa, ja äänitysten jälkeen oli muusikoilla vain kova hinku päästä ulos studiosta, vaikka se oli vielä miksattava. LP:tä seurasi vielä tämä irtosingle, joka viimeistään osoitti, että ärsyttäjä-Röyhkä oli tullut tiensä päähän. Aika pehmentää tyyliä.


506     7"      Jyri Honkavaara: Leija / Niele valoa       1983

Ratsian Jyri teki vaikuttavan sihinöillä ja kilkutteluilla kyllästetyn myöhäispsykedeelisen version Kirkan hitistä. Melkoisen mielikuvituksellisia ääniä on jostain onnistuttu irrottamaan tehosteiksi tuolle biisille. Funkympi b-puoli jää hyväksi taustatueksi nousematta sieltä sen kummemmin esiin.


507     7"      Tumppi & Problems?: Mun tie / Pieleen mennyt ilta       1983

Tumppi tekee sen tyylikkäämmin kuin Sid Vicious. Kääntöpuolella kuljetaan musiikillisesti varsin vaivattomasti ja kuuntelijaystävällisesti eteenpäin vaikka teksti synkisteleekin.


508     7"      Tuomari Nurmio: Punainen planeetta / Pikku julmuri       1983

Punainen planeetta b-puolineen on kokonaisuutena enemmän radiosoittoa kosiskeleva tradidamdai-single kuin aiempi Herttua puhuu, eikä niin yllätyksellinen ja jännittävä. Mutta nämä kappaleet muistaa hamasta menneisyydestäkin heti.


509     7"      Rauli "Badding" Somerjoki: Rakas lurjus / Muista hyviä aikoja       1983

Baddingin a-puolen renkutuksessa jossain määrin diggaan tuota käkimäistä introa. Tulee mieleen lapsuuden kesämökkioleilut, vaikka siellä lähinnä lauloi kuikka.


510     7"      Hector: Piironkinjalka / Kultainen noutaja       1982

Matti Pellonpään vitsimielessä harjoittama puhetyyli toimi inspiraationa a-puolelle. No, kyllä minä tuota jaksan kuunnella. Kääntöpuolella se toinen Hyvää yötä Bambi -levyn harmiton raita, josta olen aina pitänyt vilpittömästi.


511     -       (ei julkaistu) (Sleepy Sleepers: A.I.D.S. / Mogo mogo)    -

Onneksi edes tämä sinkku jätettiin julkaisematta. En ole kuunnellut Alma-tädin illuusiota sitten sen yhden kerran joskus 90-luvulla, jolloin lainasin sen kirjastosta, ja nämä poiminnat (kuuntelin Spotifysta myös samojen raitojen välihöpinät) pitävät minut poissa levyn parista. Mogo mogo on kuuntelukelvotonta mökää. Chinese Nightsilla A.I.D.S. -biisiä vastaa päätösraita Fat Bop Dollop, joka on parempi vaikkei parhaita sillä levyllä.


512     7"      Raine Salo Band: Haaveita orkidean kidassa / Rajoilla       1983

Tämän singlen nostaisin Salon tuotannon parhaaksi. Tässä on kaikki kohdallaan: nopeahko tempo, sykettä, syntetisaattori soi kivasti ja muutama hyvin ajoitettu efekti taustalla värittää hommaa, jonkinlainen kertosäekoukku mukana. Ihan kuin hiukan kuroteltaisiin kohti 80-luvun japanipop-tunnelmia, vaikkei niihin sfääreihin ylletäkään. B-puolen kiljuu hyvillä äänivaroilla joku nainen (PIM-yhtyeessä vaikuttanut Ninni Manninen, mikäli olen oikein ymmärtänyt?), mutta hänen äänensä ei käy rasittavaksi.


513     12" EP  22-Pistepirkko EP: Naurettavaa - Kammo kammo kamala - Satu /// Tango - Wild Thing - Lasinen norsu       1983

Rockin SM-kisavoittoa vuonna 1982 pidettiin hyvin kyseenalaisena ratkaisuna tuomaristolta aikoinaan, sillä kaikesta luovuudesta huolimatta soittotaitoa eivät kaverit olleet ehtineet vielä paljon hankkia. Mutta onhan tämä bändi sittemmin todistanut moneen kertaan, että piilevää lahjakkuutta löytyi kukkuramitalla. Tällä EP:llä musiikki on vielä arastelevaa hakemista, niin kuin tuo markan Casiolla soitettu Kammo kammo kamala. Kömpelöhkö Troggs-cover riitelee muun, varsin hillityn materiaalin kanssa.


514     7"      Ile's Disco: Kireät housut / Tanssitaan rahaa       1983

Ei mene paremmin ilman Maukkaa. Ile Vainio tuntuu jopa häpeävän laulaa tätä kappaletta, sillä perseet hän jättää suosiolla Mariskalle. Olisi vain antanut koko biisin olla. No, b-puolella tulee kyllä "paskanlaista" suusta ulos.


515     7"      Anssi Tikanmäki: Finlandia / Grand Finale       1983

Mika Kaurismäen Arvottomien jonkinlainen soundtrack. Sibeliuksen vävy, 1985 kuollut kapellimestari Jussi Jalas yritti kieltää tämän popahtavan sovituksen soittamisen, mutta turha vaiva.


516     7"      Zape Leppänen: Vieraat kasvot / Punainen polkuauto       1983

Eli Astor Piazzollan Libertango, josta muutama muu muokkasi I've Seen That Face Before -hitin Grace Jonesille. Ja tässä sitten Zapen ja suomenkielisessä sanoituksessa avustaneen Ari Vaahteran käsittelyssä. Singlelle jouduttiin laittamaan aika monta nimeä tekijätietoihin. B-puolella siivu kunnon nopeaa rokkirypistystä.


517     -       (ei julkaistu)    -



518     -       (ei julkaistu)    -



519     -       (ei julkaistu)    -



520     7"      Lama: Ajatuksen loppu / Mun pelko       1983

Laman jäähyväissingle toimi hyvänä testamenttina. Tulinen loppu b-poskella.


521     7"      Fast Beethovens: In All Big Cities / Allright       1983

Bändin nimen lupaamaa nopeutta löytyy b-puolelta, joka on taas hieman vahvempi kuin hillitty paraatipuoli.


522     7"      Just Divorced: Japanese Garden / Best of Both Worlds       1983

Kummasti tämä Japanese Garden -single tuo mieleen jotkut Paajasen Twiggy Oliverina tekemät levyt, vaikka yhteistyö Paajasen kanssa koitti vasta myöhemmin.


523     7"      Pasi & Mysiini: Marokko / Marie       1983

Aika hillitty ja siisti sinkku Todellista elämää -albumin jälkeen. Marie kyllä svengaa armotta. Poimin nämä kappaleet alunperin AAB Tuotannon julkaisemalta Masters - Johanna singlet vol. 1 -kokoelmalta, jonka lainasin Tikkurilan kirjastosta. Sittemmin olen hommannut tuon kokoelman ihan omaan hyllyyn.


524     7"      Juice Leskinen Grand Slam: Nenästä verta, sielusta kultaa / Jalkahiki-Viki       1983

Do the Stönö -singlen funktiota ihmettelin tuossa aiemmin, mutta tämä vie turhuudessa voiton. A-puolella diskoiskelmää, b-puolella hölynpölyduetto Vicky Rostin kanssa jossa Juice tyytyy vain riimittelemään tuttuun nokkelaan tapaansa. Ehkä a-puolen sanoituksessa sitten on jokin merkitys joka ei ole avautunut minulle, kun en ole vaivautunut sitä ajatuksella kuuntelemaan.


525     12" EP  Jyrki Siukonen: Musta historia: Maanpako - Yksin - Kadotettu /// Kaatuminen - Uimassa - Jäykistyminen       1983

Juho Juntunen Soundin numerossa 9/1983:



Uskaltaisiko tuon ostaa kun seuraavan kerran sattuu kohdalle?

(29. heinäkuuta: Uskalsinpas. Tämä oli tarjolla Black and Whitessa kolmellakympillä, ja poimin sen mukaani. Oopperamaisesti laulettuja liedejähän nämä, mutta enimmäkseen hyvin lyhyitä. Kaikkien kuuden laulun sanat kertovat tarinan onnettomasta matkasta kaukoitään. Lyhyen mitan ansiosta jaksan ehkä ottaa levyn silloin tällöin kuunteluun, mutta en minä tähän ihastu.
    Sain haltuuni myös Johanna Rock Story -tuplakokoelman, minkä ansiosta pystyn heittämään kommentteja seuraavista Ari Vaahteran ja Vaarallisten Lelujen a-puolista.)



526     7"      Ari Vaahtera: Huominen / Kohti keskustaa       1983

Arin pitempiaikaisesta tuttavuudesta jonkun toisen ihmisen kanssa kertova Huominen on semmoista sofistikoitunutta biisinkirjoittamista, joka on hallittua ja sopivan taiteellista, muttei välittömästi päähän iskostuvaa. Tätä täytyy kuunnella maltilla ja syventyneesti. A-puolen statuksestaan huolimatta tämä keskitempoinen kappale kerää rohkeasti pituutta ja tarjoilee kitarasoolon sekä loppupuolella taustalle ujutettua saksofonia. B-puoli sopii hyvin sen kanssa yhteen, samaa tyyliä jatkaen. Löysin singlen kirjamessuilta lokakuussa 2022. Onkohan kovastikin harvinainen sinkku, kun puuttui Discogsista? Minun piti lisätä se sinne.


527     7"      Rauli "Badding" Somerjoki: Yölinjalla / Mä haluan sun       1983

Badding on kuunnellut Johnny Cashin versiota hyvin ja ilmoittaa useassa kohdassa etukäteen missä sävellajissa seuraavan säkeistön laulaa. Plussa siitä. Eiköhän kaikilla rekkakuskeilla ole mennyt lujaa kun tämän ovat autoradiosta kuulleet.


528     7"      Vaaralliset Lelut: Vuodet / Pysäytetään kello hetkeksi       1983

Siukonen, Mikkola ja kumppanit tekivät singleistään ihan erilaisia kuin albumeistaan. Näillä pikkulevyillä oikeasti pyrittiin saamaan radiosoittoa. Vuodet on se musiikillisesti yritteliäin, vakavin, maltillisimmin kulkeva, eniten pienillä yksityiskohdilla lastattu sinkun a-puoli. Painopiste on laulussa, soittimien ripotellessa kaikkea pientä taustalle. Kaikki rummuniskuja myöten on tarkkaan harkituissa paikoissa. Lopputulos muistuttaa hyvin paljon jotain tavallistakin hillitympää ja mietiskelevämpää Kummaa Heppua.

Pysäytetään kello hetkeksi - jonka sain itselleni Seppo ja Antero -LP:n hankittuani - täyttää hyvin b-puolen tehtävän, muttei yllä samalle tasolle Vuodet-biisin kanssa. Helppo poppikappale.


529     7"      Hector: Kainot pojat / Krokotiili pois Niilistä       1983

Hector jätti 1983 levytystouhut tähän biisiin, ja sehän sisältää vielä jälkikaikuja Bambi-LP:stä. Kappale on jäänyt minulla moneksi vuodeksi vain joskus radiosta kuulluksi hämäräksi tuttavuudeksi, ennen kuin nyt tätä Johanna-kokoelmapakettia varten järjestin siitä kopion koneelleni. Aika hyvin tämä menee läpi, ehkä jopa vähän paremmin kuin muistikuvani antoi odottaa. Toisella puolella vielä yksi poiminta Bambilta, ihan kivan singlesaldon sai tuo albumi osakseen.


530     7"      Ramblers: Leather and Lace / Wigent Affair       1983

Oululaistoivon toiseksi viimeinen single rytisee edelleen kivasti, mutta se tarttuvuus joka saavutettiin Darling Rolenella jää köyhäksi. B-puoli tuntuu piirun verran vahvemmalta taas kerran.


531     7"      Mikko Perkoila: Putkessa / Satu       1983

Vilkkaasti tuplakitaroilla tilutteleva a-puoli ja rauhallisempi (etenkin alussa) kääntöpuoli, siinä puitteet joilla Perkoila trubadoi ensin sosiaalis-yhteiskunnallisesti ja sen jälkeen filosofisemmin. Mietiskelyyn innostavaa tavaraa.


532     7"      Pin Ups: A Middle-Aged Housewife Eatin' an Avocado Even Though She Should Be Cookin' Chickenlegs For Her Bodybuilder Husband / A Man Who Ate Strawberry Jelly and Became a Vee-Vee       1983

Yritin miettiä ratkaisua, jolla saisin Perkoilan ja Pin Upsin singlet eroon toisistaan ja jotain muuta väliin. En keksinyt, ja niinpä yritän sietää Perkoilan älykkään hillittyneisyyden ja Pin Upsin aivokuolleen kohkaamisen välistä kontrastia. Ei onnistu. Olisiko tässä syy, miksi Johannan singlet yhteen kokoavaa CD-boksia ei kannata tehdä eikä julkaista?


533     7"      M.A. Numminen & Aston Reymers Rivaler: Tartu rytmikapulaasi, lyö mua / Mistä lapset tulevat?       1983

Numminen käänsi Ian Duryn rytmitikkuhitin suomeksi ja pisti ruotsalaiset huutamaan kanssaan kymmeniä kertoja "lyö mua", mikä ei soundaa ollenkaan yhtä iskevältä kuin "hit me". Vähän vaivaantuneesti virnistellen kuuntelen tätä suomennosta. B-puolen lastenlaulu on vielä liiaksi eri paria.


534     7"/12"  Hanoi Rocks: Until I Get You / Rebel on the Run - Sailing Down the Tears       1983

Andy McCoy ei ensin pitänyt tästä omasta biisistään, eikä olisi ottanut sitä Hanoi Rocksin ohjelmistoon ellei Razzle olisi tykännyt siitä ja taivutellut Andya toisiin ajatuksiin. Vuosien myötä Andynkin suhtautuminen Until I Get You'hun on muuttunut hyvinkin suopeaksi. Kuka lie naisääni?


535     7"      Quips: News News / Open Half Wide       1983

Albert Järvisen, Kalle Fältin, Maukka Siiralan ja Hande Lemolan rhythm'n'blues -kokoonpano jätti jälkipolville vain tämän singlen ja Albertin Patchy Moss -kokoelmalle mukaan poimitun Respectable-biisin. Niillä näytöillä olisi kuitenkin voinut tulla aivan rautainen LP tältä porukalta. Sellaista kuulemma suunniteltiin 1983 syksylle, mutta harmi kun jäi toteutumatta. Kappalemateriaalista homma ei olisi ollut kiinni, ryhmä suolsi omia biisejä melkein liukuhihnalta.


536     7"      Woude: Aika hyvä ihmiseksi / Vuodet vierii       1983

Woude lähti kahden vuoden levytystauolle ja jätti faneilleen hyvää mieltä tällä singlellä, jossa Voutilainen kertoo olevansa aika tyytyväinen itseensä vaikka onkin tehnyt elämässään paljon virheitä. Hyvä. B-puoli on jäänyt minulla nopeasti unohtuvaksi palaksi, johon en ole osannut kunnolla syventyä.


537     7"      The Hunters: Hunters of the Night / August       1983

The Hunters tuntuu Hefty Loadin esiasteelta, homma oli tässä hyvin nupullaan. Vokalistina oli nainen, Stina Berge, ja musiikki astetta helpommin sulateltavaa tanssittavaa postpunk-paukuttelua kuin mitä Hefty Load oli. Ming Suménin saksofoni ja Andy McCoyn kitara soivat hyvin. August on singlen tunnelmallisempi, maalailevampi biisi, vaikka onkin samantempoinen kuin a-puoli.


538     7"      Tavaramarkkinat: Kesytöntä kesää / Minua viedään       1983

Tavaramarkkinoiden single haisee niin hitinhaulta. Kumpikin kappale pomppii iloisesti joskin yksitoikkoisesti. A-puolen sanoituksessa paljon vitsikkäitä "näytän sulle edesmenneen polkupyörän / edesmenneen polun ja pyörän" -tyylisiä sanaleikkejä. B-puolella tyttöjen jatkuvat kiljahtelevat kiekaisut häiritsevät.


539     12" EP  Geisha: Kesä - Aavelaiva /// Pojat - Kesä (Dub)       1983

Sanat eivät istu melodioihin parhaalla tavalla, liian vähän tavuja ja sen seurauksena liikaa yhden tavun venyttelyjä. Muuten hyvää työtä. 12 tuuman koko takaa tuhdit soundit tälle post-punk -paukuttelulle. Aavelaivassa hyvä tunnelma. Melkein koko EP otettiin mukaan Jeanne D'Arc -kokoelmalle, dubbia lukuunottamatta.


540     7"      Clear Picture: The Only Way / Briefcase       1983

Pahuksen hyvä a-puoli, paukuttelee menemään tarttuvan kertosäkeen voimin ja saa himoamaan b-puoltakin. Briefcase jatkaa vähän samalla tyylillä, mutta vaisummin ja tuntuu enemmän täytteeltä.


541     7"      Liisa Tavi: Kuu / Niin kauan kuin hymyilen       1983

Minulle jo 80-luvun puolivälistä tuttu tulkinta tämä Liisa Tavin Kuu, josta sain tietää vasta monta vuotta myöhemmin että se on Peitsamo-cover. B-puolella Naamiot-albumilta ulkopuolelle jätetty Yarin kappale, jossa yllättävän surrealistinen sanoitus tekijän huomioon ottaen.


542     7"      Après Demain: Arpakuutio / Dans la nuit       1983

Antaa Osterixin kertoa...


543     12" EP  Leevi and the Leavings: Jos taivaalta sataisi rahaa: Käärmeensydän - Kyllikki /// Jos taivaalta sataisi rahaa - Tuntematon ystävä       1983

Leevi and the Leavings alkaa tässä vaiheessa menettää kiinnostavuuttaan. Kyllikistä en muista koskaan erityisesti pitäneeni, ja nykyään on vähän siinä ja siinä jaksanko sitä kuunnella. Jos taivaalta sataisi rahaa on miellyttävämpi (minulla oli se kloppina kasetillakin), mutta yhtä hyvin olisin ilman sitä. Käärmeensydän on yhdentekevä, mutta Tuntematon ystävä on kauheaa raa'an bluesin vääntöä joka ei toimi alkuunkaan varsinkaan tuolla tavalla karjuttuna.


544     7"      Sound Storm Shock: Things After War / Bad Luck Boy       1983

Jäänsärkijästä heinäkuussa 2017 löytyi tämä hyytävä kuvaus ydinsodan jälkeisestä tuhosta ja sen ainoan eloonjääneen mietteistä. Rotat syövät kuolleiden ihmisten raatoja ja sitä rataa. Aika onnistunut levydebyytti Johnny Lee Michaelsilta muuten, mutta sanoituksen muutamat kielioppivirheet sattuvat korviin.


545     7"      Silmät: Haudattu / Toinen maailma       1983

Mustasta Paraatista lähteneen Joren myöhempi viritelmä, mukana myös muuan Antti Reini josta Suomi on saanut kuulla paljonkin. Näiden singlebiisien lisäksihän syntyi myös Jeanne D'Arc - Johanna palaa -kokoelmalle mukaan otettu Valot.





546     7"      Musta Paraati: Johtaja / Jää       1983

General Njassan laulua tällä singlellä kuuntelen mieluummin kuin mitä kuuntelin sitä tukkoista narinaa Radio Cityssä 1985-1986. Mutta ihan hyvää musaa osasit soittaa ohjelmissasi.


547     7"      Tumppi & Problems?: Sattuma? / Fiiliksellä mukaan       1983

Tumppi laulaa tunteella ihanasta baarikohtaamisesta kauniin naisen kanssa, ja toisella puolella on ihan vauhtikallona. Tällä ja Mun tiellä bassotteli Silu Seppälä.


548     12" EP  Juice Leskinen Grand Slam: Deep Sea Diver: 15th Night - You Never Get Out of This Life Alive - Symptoms of Poisoning /// Rock'n'Roll'n'Blues'n'Jazz - Marilyn - Deep Sea Diver       1983

Juice ei ollut vakavissaan yrittämässä ulkomaille breikkausta, hän halusi vain kokeilla kiinnostaisiko muualla maailmassa ketään versioida hänen laulujaan. Jos vaikka Rod Stewart ottaisi 15th Nightin ohjelmistoonsa, niin rahahuolet olisivat olleet mennyttä. Heh, siinähän elätteli toiveita. En minä näitä jaksa. Kerran kuuntelin tarkkaavaisena, mutta hyppään kyllä näiden yli jatkossa.


549     7"      Kolme Seisoo Vinossa: Peilisali / Hymyilet       1983

Loimaalaiskokoonpano kuulostaa vähemmän uskottavalta, kevyemmältä synkistelybändiltä. Jos KSV:tä ei ota ihan sellaisena vaan ihan face value -asenteella syntsarock-kokoonpanona, niin meneehän tämä.


550     12"     Loop Garoo (=Mats Huldén): Ghost Riders (in the Sky) / Le Baron Criminel       1983

A-puolella Huldén venyttää Aaveratsastajat oikein hitaaksi, pitkäksi ja hillityn dramaattiseksi, ja lopputulos on vaikuttava. B-puolella nopeammin sykkivää hypnoottista kokeilua pelottavilla äänillä höystettynä. Mieletön maksisinkku, jota suosittelen lämpimästi!


551     7"      Inkinen: Huima lumous / Väsyneet askeleet       1983

Bluesahtava b-puoli jätettiin pois Allapäin-albumilta, joten kannattaa poimia joko tämä single tai sitten vaikka Amuletin julkaisema Masters 1979-1986 -kokoelmavinyyli divarista. On nimittäin onnistunutta harvemmin kuultua puolta Inkisen tuotannossa.


552     -       (ei julkaistu) (M. A. Numminen: Pogo ja Togo / Berliini)    -


553     -       (ei julkaistu) (M. A. Numminen: Pogo och Togo / Berlin)    -

Kaaos ja Laos, Gommi ja Pommi... eiku... M.A. antaa mennä rytisten samalla kun huutaa rimmaavaa nonsense-höpinää enkä minä tajua mitään. Mutta toinen puolisko hurmaa minut nykyään nostalgiselta tuntuvalla kosmopoliittisuudellaan. No, onhan noista kappaleista olemassa ruotsinkielisetkin versiot, mutta en minä niitä tarvitse. Eivät ne tuo mitään lisää. Sinkut jäivät Johannalta julkaisematta, mutta ruotsinkieliset versiot löytyvät Kiusankappaleita kakkoselta ja suomenkieliset myös Koomikon kahdet kasvot -albumilta.


554     7"      Hefty Load: Nightsight / Centre of the Universe       1983

Hefty Loadin albumilta ykköspuoli, kakkospuoli on hallussani The Art of Breeding -kokoelman myötä. Tämän lasken tanssipunkiksi, ja oikein nautittavaksi sellaiseksi.


555     7"      Henry O Band: All Night Long / You Bring Rain Into My Eyes       1983

Bluesmies Henry Ojutkankaan kovin meriitti on LP:n tekeminen Champion Jack Dupreen kanssa vuonna 1980. Tällä singlellä oli vahvasti mukana Dave Lindholm, joka kynäili b-puolen, soitti kitaraa ja hoiti ainakin All Night Longilla myös taustalaulun. Nopeaa blues-vaikutteista rockia, joka jyrää.


556     -       (ei julkaistu) (SIG: Jäähyväiset / Sä turhaan hupsu nainen odotat)    -

Inkisellä heilui tuotanto laidasta laitaan. Voin ymmärtää miksei tätä sinkkua laskettu markkinoille. Onhan Jäähyväisissä kertosäe, mutta hittipotentiaali puuttui tästä aivan kuin depiksessä tehdystä maata viistävästä kappaleesta. Melkoisen paljon reippaammalla kääntöpuolella on sentään joitakin hihityttävän hauskoja rivejä, mutta kun sen sovitus on sitten tuollainen hilipilihölkkä, ei Atte Blom varmaan uskaltanut kokeilla SIG-fanien lojaaliutta.


557     7"      Rauli "Badding" Somerjoki: Tähdet, tähdet / Moody River       1984

Baddingin ISO hitti oli valitettavasti liian vähän liian myöhään. Ei toivoakaan, että Johanna olisi pelastunut konkurssilta.


558     7"      Leevi and the Leavings: Kyllikki / Jos taivaalta sataisi rahaa       1984



559     7"      Musta Paraati: Myrsky nousee / Punainen salama       1984

Uuuhhhh, oliko Punaisen salaman kaoottisen lauluraitatemppuilun pakko kestää 50 sekuntia?


560     7"      Sound Storm Shock: Mr. America / Open You Up       1984

Toinen ja viimeinen SSS-single "Mr. America" on selvästi heikompi kuin Things After War, aiheiltaan ja sävellyksiltään tylsähkö, ja Mr. America sanoitukseltaan vähän liikaa samaa hokeva. Synkistely on vaihtunut tavanmukaisempaan rokkiin. Tuo kakkossingle jäi sitten Johannan viimeiseksi sinkkujulkaisuksi ennen konkurssia. Kesällä 1984 myös Sound Storm Shock oli historiaa, ja Michaels perusti uuden bändin nimeltä The Worldaways, jota ilmeisesti melkoisen hyvästä vastaanotosta huolimatta ei kuultu koskaan levyllä.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Cinema - Circus

Thai Sticks - Eri Esittäjiä: Thank God It's Friday

Johanna - kaikki singlet 1979-1984, osa 1