Lapsuuteni soundtrack, osa 6 / 6
Billy Ocean: Suddenly (1984)
Ocean oli keskinkertaisuus, joka onnistui saamaan kolme hittiä kasarilla. Tämä on niistä imelin ja turhanpäiväisin. Hups, poistinkin tämän kansiostani. En jaksanut enää kuunnella tätä.
Sandra: (I'll Never Be) Maria Magdalena (1985)
Pelkkä yksi eurodiskohitti muiden vastaavien joukossa, mutta Sandra pärjäsi vähän pitempään listoilla kuin vastaavat euroartistit, jotka jäivät usein yhden hitin ihmeiksi. In the Heat of the Night, Little Girl, Hiroshima, on siinä jonkinlainen valikoima muistettavia kappaleita. Vaan niinpä oli romanialainen taustavoima ja myöhemmin aviomies Michael Cretu ihan oikeasti lahjakas musiikintekijä.
Two of Us: Generation Swing (1985)
Saksalainen kaksikko Two of Us jatkoi vahvasti Blue Night Shadow -hitin jälkeen, vaikkei tässä ole sitä dramaattista tunnelmaa joka teki ensisinglestä niin muistettavan.
ABC: The Night You Murdered Love (1987)
ABC:n tuotanto The Lexiconin jälkeen on enimmäkseen kuraa, mutta tämä biisi kuulostaa hyvältä. Soulahtavat puhaltimet ja kuulas tuotanto auttavat.
Baltimora: Woody Boogie (1985)
Nakke Nakuttajan ääntä hyödynsi tämä idioottimainen italodiskorenkutus. Ei niin järjen hiventä.
Madonna: Gambler (1985)
Madonna kirjoitti tämän laulun Vision Quest -nimistä elokuvaa varten, mutta hittipotentiaalistaan huolimatta sitä ei julkaistu singlenä jenkeissä.
Breakfast Club: Right on Track (1987)
Newyorkilaisbändi Breakfast Club muistetaan parhaiten siitä, että sen riveissä toimi kaksi Madonnan ex-poikaystävää, laulaja Dan Gilroy ja rumpali Stephen Bray. Pari hyvää singleäkin tuli, Never Be the Same jonka Tapani Ripatti soitti Ocsid-ohjelmassaan, ja tämä Top 10 -hitti. Right on Track yllytti minut kuuntelemaan koko albumin.
Ocean oli keskinkertaisuus, joka onnistui saamaan kolme hittiä kasarilla. Tämä on niistä imelin ja turhanpäiväisin. Hups, poistinkin tämän kansiostani. En jaksanut enää kuunnella tätä.
Sandra: (I'll Never Be) Maria Magdalena (1985)
Pelkkä yksi eurodiskohitti muiden vastaavien joukossa, mutta Sandra pärjäsi vähän pitempään listoilla kuin vastaavat euroartistit, jotka jäivät usein yhden hitin ihmeiksi. In the Heat of the Night, Little Girl, Hiroshima, on siinä jonkinlainen valikoima muistettavia kappaleita. Vaan niinpä oli romanialainen taustavoima ja myöhemmin aviomies Michael Cretu ihan oikeasti lahjakas musiikintekijä.
Two of Us: Generation Swing (1985)
Saksalainen kaksikko Two of Us jatkoi vahvasti Blue Night Shadow -hitin jälkeen, vaikkei tässä ole sitä dramaattista tunnelmaa joka teki ensisinglestä niin muistettavan.
ABC: The Night You Murdered Love (1987)
ABC:n tuotanto The Lexiconin jälkeen on enimmäkseen kuraa, mutta tämä biisi kuulostaa hyvältä. Soulahtavat puhaltimet ja kuulas tuotanto auttavat.
Baltimora: Woody Boogie (1985)
Nakke Nakuttajan ääntä hyödynsi tämä idioottimainen italodiskorenkutus. Ei niin järjen hiventä.
Madonna: Gambler (1985)
Madonna kirjoitti tämän laulun Vision Quest -nimistä elokuvaa varten, mutta hittipotentiaalistaan huolimatta sitä ei julkaistu singlenä jenkeissä.
Raise the Dragon: Blue Hour (1984)
Skottikaksikko Richard Spellman ja Sean Lyons saivat Raise the Dragon -nimellä julki viiden kappaleen maksi-EP:n Deliverance vuonna 1984. Sen avasi tämä hieno, rauhallinen pop-pala, joka päätyi 1986 vielä albumille Charm samana versiona - vaikka bändi oli tuossa vaiheessa vaihtanut nimensä Intimate Strangersiksi.
Nik Kershaw: Wouldn't It Be Good (1984)
Tom Robinson: Atmospherics: Listen to the Radio (1984)
Robinson levytti tämän kappaleen jo kaksi vuotta aiemmin Saksassa, albumilleen North By Northwest. Silloin se oli pikkubudjetilla ja halvoilla vehkeillä ikuistettu, mutta vuoden 1984 Hope and Glory -albumilla tämä tyylikäs laulu sai arvoisensa ylöspanon.
Kiinnostaisi tietää mitä jatulintarhakuviot (englanniksi "troy town", jos joku haluaa tutkia vieraalla kielellä) tuossa videossa symboloivat.
Nik Kershaw: Wouldn't It Be Good (1984)
Tom Robinson: Atmospherics: Listen to the Radio (1984)
Robinson levytti tämän kappaleen jo kaksi vuotta aiemmin Saksassa, albumilleen North By Northwest. Silloin se oli pikkubudjetilla ja halvoilla vehkeillä ikuistettu, mutta vuoden 1984 Hope and Glory -albumilla tämä tyylikäs laulu sai arvoisensa ylöspanon.
Kiinnostaisi tietää mitä jatulintarhakuviot (englanniksi "troy town", jos joku haluaa tutkia vieraalla kielellä) tuossa videossa symboloivat.
Peter Wolf: Baby Please Don't Let Me Go (1984)
J. Geils Bandissa laulaneen Wolfin soololevyltä Lights Out. En muista mikä kappale Wolfilta jollain äidin kasetilla oli. Valitsin tämän. En täysin pitänyt yhdestäkään tuon LP:n sinkkulohkaisusta.
Jim Steinman's Fire Inc.: Tonight Is What It Means to Be Young (1984)
Jim Steinman on Jim Steinman. Hänen sävellyksensä tunnistaa. Hän on jaksanut tehdä näitä muutaman minuutin rock-oopperoita, ja tämän täytyy kyllä olla tyylin huipentuma. Niin överiksi vedetty, että sen kuunteleminen kerralla läpi on urotyö.
Tonight Is What... tehtiin elokuvaan Streets of Fire, josta katsoin pätkän kun se tuli kerran telkkarista. Sain nähdä Phil Alvin & The Blastersin esittämässä baarikohtauksessa rajut r&b-rock-biisit One Bad Stud ja Blue Shadow. Mutta on elokuvassa muutakin hienoa musiikkia, kuten Dan Hartmanin kivan kuulassoundinen diskohitti I Can Dream About You. Soundtrack-levy taitaa olla parempi, menestyksekkäämpi ja arvostetumpi kuin elokuva, joka floppasi.
America: Ventura Highway (1972)
Supertramp: Lady (1975)
Nik Kershaw: Wide Boy (1984)
Kershaw'n kappaleista Wouldn't It Be Good pitempänä 12-tuumaisena sinkkuversiona ja tämä Wide Boy lyhyempänä normiversiona saavat minut eniten harmittelemaan sitä, että miehen suosio kesti niin lyhyen aikaa. Lahjakkuutta kun riitti. Myös Wide Boysta on olemassa pitempi versio, mutta se on kammottava. Kappale on pilattu siinä.
Jim Steinman's Fire Inc.: Tonight Is What It Means to Be Young (1984)
Jim Steinman on Jim Steinman. Hänen sävellyksensä tunnistaa. Hän on jaksanut tehdä näitä muutaman minuutin rock-oopperoita, ja tämän täytyy kyllä olla tyylin huipentuma. Niin överiksi vedetty, että sen kuunteleminen kerralla läpi on urotyö.
Tonight Is What... tehtiin elokuvaan Streets of Fire, josta katsoin pätkän kun se tuli kerran telkkarista. Sain nähdä Phil Alvin & The Blastersin esittämässä baarikohtauksessa rajut r&b-rock-biisit One Bad Stud ja Blue Shadow. Mutta on elokuvassa muutakin hienoa musiikkia, kuten Dan Hartmanin kivan kuulassoundinen diskohitti I Can Dream About You. Soundtrack-levy taitaa olla parempi, menestyksekkäämpi ja arvostetumpi kuin elokuva, joka floppasi.
America: Ventura Highway (1972)
Supertramp: Lady (1975)
Nik Kershaw: Wide Boy (1984)
Kershaw'n kappaleista Wouldn't It Be Good pitempänä 12-tuumaisena sinkkuversiona ja tämä Wide Boy lyhyempänä normiversiona saavat minut eniten harmittelemaan sitä, että miehen suosio kesti niin lyhyen aikaa. Lahjakkuutta kun riitti. Myös Wide Boysta on olemassa pitempi versio, mutta se on kammottava. Kappale on pilattu siinä.
Mainittuihin kahteen lauluun olen fiksoitunut vahvemmin kuin Kershaw'n tunnetuimpiin hitteihin, I Won't Let the Sun Go Down on Me ja The Riddle. Minusta ne vain kuulostavat niin hienoilta. Kershaw aikoi sisällyttää Wide Boyn Human Racing -albumilleen, mutta se tiputettiin pois ja päätyi sen sijaan The Riddle -LP:lle.
Pirkka-Pekka Petelius: Pimpparauta (1985)
David Bowie: Absolute Beginners (1986)
David Bowie: Day-In Day-Out (1987)
Taisin pitää tätä aikoinaan vain yhtenä Bowie-biisinä muiden joukossa. Minulla oli tämä kasetille äänitettynä vähän aikaa, ja pidin ihan OK:na. Tätä sen koommin kuin Never Let Me Down -albumiakaan ei arvosteta fanien keskuudessa, mutta minulle tämä Day-In Day-Out on yksinään kuunneltuna aivan kelpo kappale. Tuskin jaksaisin muun albumin seurassa tätä kuunnella, mutta irrallaan maistuu ihan hyvältä.
Grace Jones: White Collar Crime (1986)
Hyvä ja tärkeä huomio valkokaulusrikollisuuden ja duunaririkollisuuden eriarvoisuudesta, miellyttävällä sovituksella esitettynä. Sanoituksen jotkut kohdat vähän tökkivät minusta, "you don't have to do time ... you do time every time", "do they get away with it / will they get away with it / do they get away with it / yes, they get away with it"...
Cock Robin: The Promise You Made (1985)
Baltimora: Juke Box Boy (1986)
MC Miker "G" & DJ Sven: Holiday Rap (1986)
Kaikkea sitä. Kaksi hollantilaista jätkää räppää Madonnan Holiday-hitin päälle ja siteeraa vielä Cliff Richardin Summer Holidayta. Ei paljon omaa eikä hyvää. Sitten vielä kirosivat kappaleensa kaikkien aikojen pienimmällä budjetilla tehdyllä musiikkivideolla, jota en ilkeä linkittää tänne.
Sven van Veen jatkoi DJ:nä ja show-hommissa, mutta oli surullista lukea, että MC Miker "G" eli Lucien Witteveen kärsi huumeongelmasta ja oli vuosia kodittomana. Pääsi sentään jaloilleen ja on saanut jotain aikaiseksikin lyhyen menestyksensä jälkeen.
Far Corporation: Fire and Water (1985)
Saksa-diskon helppoheikki Frank Farian loi tämän pumpun Boney M:n ja Milli Vanillin välissä. Sitten vain coveroimaan Stairway to Heavenia ja tätä Free-klassikkoa. Ja kuullaanhan noissakin kappaleissa Boney M:n levyiltä tuttua mörinää, koska Farian ei malttanut pysyä poissa mikin varresta.
ABC: How to Be a Millionaire (1985)
Stephen "Tin Tin" Duffy: Icing on the Cake (1985)
Ai että olen aina tykännyt tästä. En voi vastustaa tätä melodiaa, vaikka kyllä minua häiritsee ettei Duffy anna itsestään kuvaa minään hyvänä laulajana. Hänen äänensä on hento ja epävarma, ja liikkuu suppealla skaalalla.
Midge Ure: If I Was (1985)
Vilpitön laulu Urelta, mutta onhan tuo kappaleen nimen kielioppivirhe paha tyräys.
Thompson Twins: Sister of Mercy (1984)
Laulu kertoo kotiväkivallasta, mutta onneksi niin hienovaraisesti, että sanat on helppo sivuuttaa. Olisiko se häirinnyt listamenestystä, jos aihetta olisi käsitelty suorasukaisemmin?
Mike Oldfield: The Time Has Come (1987)
Ajattelin tätä sopivaksi päätöskappaleeksi sille kansiolle, johon olen koonnut varsinaisen lapsuuden soundtrackini. Oldfieldin tyttöystävä, norjalainen ex-lapsitähti Anita Hegerland laulaa komeasti tämän sankarifantasiaseikkailuhenkeä huokuvan kappaleen.
Jatkan biiseillä, jotka myös kuulin nuorena, mutta jotka joko hylkäsin ei tarpeeksi hyvinä tai tahtomattani unohdin - tai vain putosivat johonkin ikävään rakoon minun päässäni.
Nino de Angelo: Tempo verra (1984)
Saksalaista näyttelijä-laulaja de Angeloa (oik. Domenico Gerhard Gorgoglione) ei saa sekoittaa italialaiseen näyttelijä-laulajaan Nino d'Angeloon, jolta de Angelo poimi taiteilijanimensä. Ehkä sotkeakseen pakkaa lisää, Nino de Angelo teki uransa alkupuolella italiankielisen levyn Figlio della notte, jolta tämä poprokki on peräisin.
Kerran nauhoitin tämän radiosta kasetille, saamatta selville kappaleen nimeä tai esittäjää. En jäänyt kaipaamaan biisiä nauhoituksen hävittyä. Löytyi melko vähän aikaa sitten sattumalta YouTubesta.
Musical Youth: Heartbreaker (1983)
Musical Youth oli lapsiryhmä, jonka Freddie Waite -niminen laulaja perusti Birminghamissa, Englannissa, vuonna 1982 omaksi taustayhtyeekseen. Mukana ryhmässä olivat hänen omat poikansa Freddie (sic!) ja Patrick. Taustaryhmä itsenäistyi, ja saadakseen levytyssopimuksen MCA:n kanssa piti samanikäinen päävokalisti löytää - niinpä Dennis Seaton liittyi mukaan.
Heartbreaker on pikkukiva reggae-pala, josta minulla oli vajaan kahden minuutin mittainen pätkä nauhalla - sen verran, mitä mahtui Pelastuspartio Bernard ja Bianca -kasetilleni b-puolen loppuun.
Alpha Blondy: Apartheid Is Nazism (1985)
Norsunluurannikosta kotoisin oleva Seydou Koné laulaa reggaen tahtiin tärkeästä, Etelä-Afrikassa 1980-luvulla hyvin arkaluontoisesta aiheesta.
Arrow: Hot Hot Hot (1982)
Montserratilainen (pieni Isolle-Britannialle kuuluva saari Antilleilla) Alphonsus Celestine Edmund Cassell ehti tehdä kolmisenkymmentä levyä, ja häntä pidetään soca-musiikin ensimmäisenä kansainvälisenä supertähtenä. Satuinpa törmäämään tähän Hot Hot Hot -hittiin YouTubessa, ja tutuksihan se osoittautui.
Berdien Stenberg: Rondo Russo (1983)
Telkkarin Levyraati-ohjelma esitteli minulle tämän hollantilaisen naishuilistin kappaleen, joka jäi kummittelemaan päähäni vuosikymmeniksi ilman identiteettiä. En kaivannut sitä itselleni, koska en pitänyt siitä ihmeemmin. Joskus kuitenkin tapasin miettiä, kuka mahtoi kappaleen esittää. Kuulin sen YouTubessa kun kuuntelin siellä isot läjät musaa, joka Discogsissa oli merkattu diskoksi. Sävelmän teki italialainen Giuseppe Saverio Mercadante (1795 - 1870).
Doogy Degli Armonium: Wanted (1976)
Jotkut kai muistavat Klaus Thomassonin Rinnakkaisradiossa isännöimän Aamutuimaan-ohjelman, jossa tämä italialainen vihellysinstrumentaali kuultiin tunnarina. Nimimerkki Doogy on se viheltelijä, ja Armonium-yhtye säestää. Muistan vielä, kun joku nainen toivoi radiossa Kadonneen levyn metsästäjissä jotain instrumentaalia, jonka nimeä ja esittäjää hän ei tiennyt, ja se vaati juontajilta vähän ylimääräistä salapoliisityötä. Siitä tämä unohtunut kappale minunkin mieleeni palautui.
Smokey Robinson: Just to See Her (1987)
Kasarin puoliväli oli Smokeylle vaikeaa aikaa, kun kokaiiniriippuvuus oli äitynyt niin pahaksi, että kotoa poistuminenkin oli vaikeaa. 14. sooloalbumi One Heartbeat toi hänelle kuitenkin pitkästä aikaa kunnon hitin.
Alice & Franco Battiato: I treni di Tozeur (1984)
Tällä osallistuttiin Eurovision laulukilpailuihin 1984. Ruotsin Herrey'sille Carla "Alice" Bissi ja Battiato eivät pärjänneet, mutta jaettu viides sija oli kelpo saavutus.
Pirkka-Pekka Petelius: Pimpparauta (1985)
David Bowie: Absolute Beginners (1986)
David Bowie: Day-In Day-Out (1987)
Taisin pitää tätä aikoinaan vain yhtenä Bowie-biisinä muiden joukossa. Minulla oli tämä kasetille äänitettynä vähän aikaa, ja pidin ihan OK:na. Tätä sen koommin kuin Never Let Me Down -albumiakaan ei arvosteta fanien keskuudessa, mutta minulle tämä Day-In Day-Out on yksinään kuunneltuna aivan kelpo kappale. Tuskin jaksaisin muun albumin seurassa tätä kuunnella, mutta irrallaan maistuu ihan hyvältä.
Grace Jones: White Collar Crime (1986)
Hyvä ja tärkeä huomio valkokaulusrikollisuuden ja duunaririkollisuuden eriarvoisuudesta, miellyttävällä sovituksella esitettynä. Sanoituksen jotkut kohdat vähän tökkivät minusta, "you don't have to do time ... you do time every time", "do they get away with it / will they get away with it / do they get away with it / yes, they get away with it"...
Cock Robin: The Promise You Made (1985)
Baltimora: Juke Box Boy (1986)
MC Miker "G" & DJ Sven: Holiday Rap (1986)
Kaikkea sitä. Kaksi hollantilaista jätkää räppää Madonnan Holiday-hitin päälle ja siteeraa vielä Cliff Richardin Summer Holidayta. Ei paljon omaa eikä hyvää. Sitten vielä kirosivat kappaleensa kaikkien aikojen pienimmällä budjetilla tehdyllä musiikkivideolla, jota en ilkeä linkittää tänne.
Sven van Veen jatkoi DJ:nä ja show-hommissa, mutta oli surullista lukea, että MC Miker "G" eli Lucien Witteveen kärsi huumeongelmasta ja oli vuosia kodittomana. Pääsi sentään jaloilleen ja on saanut jotain aikaiseksikin lyhyen menestyksensä jälkeen.
Far Corporation: Fire and Water (1985)
Saksa-diskon helppoheikki Frank Farian loi tämän pumpun Boney M:n ja Milli Vanillin välissä. Sitten vain coveroimaan Stairway to Heavenia ja tätä Free-klassikkoa. Ja kuullaanhan noissakin kappaleissa Boney M:n levyiltä tuttua mörinää, koska Farian ei malttanut pysyä poissa mikin varresta.
ABC: How to Be a Millionaire (1985)
Stephen "Tin Tin" Duffy: Icing on the Cake (1985)
Ai että olen aina tykännyt tästä. En voi vastustaa tätä melodiaa, vaikka kyllä minua häiritsee ettei Duffy anna itsestään kuvaa minään hyvänä laulajana. Hänen äänensä on hento ja epävarma, ja liikkuu suppealla skaalalla.
Midge Ure: If I Was (1985)
Vilpitön laulu Urelta, mutta onhan tuo kappaleen nimen kielioppivirhe paha tyräys.
Thompson Twins: Sister of Mercy (1984)
Laulu kertoo kotiväkivallasta, mutta onneksi niin hienovaraisesti, että sanat on helppo sivuuttaa. Olisiko se häirinnyt listamenestystä, jos aihetta olisi käsitelty suorasukaisemmin?
Mike Oldfield: The Time Has Come (1987)
Ajattelin tätä sopivaksi päätöskappaleeksi sille kansiolle, johon olen koonnut varsinaisen lapsuuden soundtrackini. Oldfieldin tyttöystävä, norjalainen ex-lapsitähti Anita Hegerland laulaa komeasti tämän sankarifantasiaseikkailuhenkeä huokuvan kappaleen.
***
Jatkan biiseillä, jotka myös kuulin nuorena, mutta jotka joko hylkäsin ei tarpeeksi hyvinä tai tahtomattani unohdin - tai vain putosivat johonkin ikävään rakoon minun päässäni.
Nino de Angelo: Tempo verra (1984)
Saksalaista näyttelijä-laulaja de Angeloa (oik. Domenico Gerhard Gorgoglione) ei saa sekoittaa italialaiseen näyttelijä-laulajaan Nino d'Angeloon, jolta de Angelo poimi taiteilijanimensä. Ehkä sotkeakseen pakkaa lisää, Nino de Angelo teki uransa alkupuolella italiankielisen levyn Figlio della notte, jolta tämä poprokki on peräisin.
Kerran nauhoitin tämän radiosta kasetille, saamatta selville kappaleen nimeä tai esittäjää. En jäänyt kaipaamaan biisiä nauhoituksen hävittyä. Löytyi melko vähän aikaa sitten sattumalta YouTubesta.
Musical Youth: Heartbreaker (1983)
Musical Youth oli lapsiryhmä, jonka Freddie Waite -niminen laulaja perusti Birminghamissa, Englannissa, vuonna 1982 omaksi taustayhtyeekseen. Mukana ryhmässä olivat hänen omat poikansa Freddie (sic!) ja Patrick. Taustaryhmä itsenäistyi, ja saadakseen levytyssopimuksen MCA:n kanssa piti samanikäinen päävokalisti löytää - niinpä Dennis Seaton liittyi mukaan.
Heartbreaker on pikkukiva reggae-pala, josta minulla oli vajaan kahden minuutin mittainen pätkä nauhalla - sen verran, mitä mahtui Pelastuspartio Bernard ja Bianca -kasetilleni b-puolen loppuun.
Alpha Blondy: Apartheid Is Nazism (1985)
Norsunluurannikosta kotoisin oleva Seydou Koné laulaa reggaen tahtiin tärkeästä, Etelä-Afrikassa 1980-luvulla hyvin arkaluontoisesta aiheesta.
Arrow: Hot Hot Hot (1982)
Montserratilainen (pieni Isolle-Britannialle kuuluva saari Antilleilla) Alphonsus Celestine Edmund Cassell ehti tehdä kolmisenkymmentä levyä, ja häntä pidetään soca-musiikin ensimmäisenä kansainvälisenä supertähtenä. Satuinpa törmäämään tähän Hot Hot Hot -hittiin YouTubessa, ja tutuksihan se osoittautui.
Berdien Stenberg: Rondo Russo (1983)
Telkkarin Levyraati-ohjelma esitteli minulle tämän hollantilaisen naishuilistin kappaleen, joka jäi kummittelemaan päähäni vuosikymmeniksi ilman identiteettiä. En kaivannut sitä itselleni, koska en pitänyt siitä ihmeemmin. Joskus kuitenkin tapasin miettiä, kuka mahtoi kappaleen esittää. Kuulin sen YouTubessa kun kuuntelin siellä isot läjät musaa, joka Discogsissa oli merkattu diskoksi. Sävelmän teki italialainen Giuseppe Saverio Mercadante (1795 - 1870).
Doogy Degli Armonium: Wanted (1976)
Jotkut kai muistavat Klaus Thomassonin Rinnakkaisradiossa isännöimän Aamutuimaan-ohjelman, jossa tämä italialainen vihellysinstrumentaali kuultiin tunnarina. Nimimerkki Doogy on se viheltelijä, ja Armonium-yhtye säestää. Muistan vielä, kun joku nainen toivoi radiossa Kadonneen levyn metsästäjissä jotain instrumentaalia, jonka nimeä ja esittäjää hän ei tiennyt, ja se vaati juontajilta vähän ylimääräistä salapoliisityötä. Siitä tämä unohtunut kappale minunkin mieleeni palautui.
Smokey Robinson: Just to See Her (1987)
Kasarin puoliväli oli Smokeylle vaikeaa aikaa, kun kokaiiniriippuvuus oli äitynyt niin pahaksi, että kotoa poistuminenkin oli vaikeaa. 14. sooloalbumi One Heartbeat toi hänelle kuitenkin pitkästä aikaa kunnon hitin.
Alice & Franco Battiato: I treni di Tozeur (1984)
Tällä osallistuttiin Eurovision laulukilpailuihin 1984. Ruotsin Herrey'sille Carla "Alice" Bissi ja Battiato eivät pärjänneet, mutta jaettu viides sija oli kelpo saavutus.
Dori Ghezzi: Margherita non lo sa (1983)
Cutting Crew: One For the Mockingbird (1987)
Koulussa yläasteella tavattiin pitää levyraateja, joissa oppilaat toivat kasetilla jonkin biisin, ja muut kuuntelivat ja antoivat sille pisteitä yhdestä kymmeneen. Minä liian usein unohdin levyraatipäivät, ja sitten piti äkkiä kipittää kotiin sadan metrin päähän poimimaan omasta huoneestani jonkin itse äänittämäni rupuisen kasetin. Sen seurauksena tuli liian usein valittua aika surkeaa musaa. Tämä oli parhaasta päästä.
Cutting Crew: One For the Mockingbird (1987)
Koulussa yläasteella tavattiin pitää levyraateja, joissa oppilaat toivat kasetilla jonkin biisin, ja muut kuuntelivat ja antoivat sille pisteitä yhdestä kymmeneen. Minä liian usein unohdin levyraatipäivät, ja sitten piti äkkiä kipittää kotiin sadan metrin päähän poimimaan omasta huoneestani jonkin itse äänittämäni rupuisen kasetin. Sen seurauksena tuli liian usein valittua aika surkeaa musaa. Tämä oli parhaasta päästä.
Tanskalaisryhmä yritti päästä maailmalle, mutta suurempi suosio taisi jäädä saavuttamatta. Yksi niistä kadonneista, tunnistamatta jääneistä toivebiiseistä, jotka minulla oli kasetille nauhoitettuina 80-luvulla, ja jotka olen koettanut löytää ja saada takaisin. Muistin, että biisi olisi ollut AOR:ää tai areenarokkia, mutta onkin aika syntesoitu, ehkä enemmän powerpoppia. Hyvä kappale on, mitä nyt laulajalla olisi saanut olla voimakkaampi ääni.
Minulla olikin epäilys, että tanskalaisesta kappaleesta voisi olla kyse, sillä kuuntelin 1985 radiosta yhtä ohjelmaa, jossa esiteltiin uutta tanskalaista rokkia. Äänitin kasetille pätkän Kim Larsenin Papirsklipiä, ja sen jälkeen kasetillani soi tuo I Saw Your Dream, jota olen kaikkien näiden vuosien aikana kutsunut nimellä I'm So Young. En kuitenkaan ollut varma biisin tanskalaisuudesta. Joskus kuuntelin Discogsin ja YouTuben avulla sekalaista senmaalaista 80-luvun puolenvälin musiikkia, mutta raskasta se oli. Enimmäkseen joko hassua, lapsellista hömppää (Kim Larsenin soolot mukaanlukien) tai kuuntelukelvotonta mökää. Kai tanskalaisilla sitten on sellainen hassutteleva mielenlaatu.
The Fabulous Thunderbirds: Tuff Enuff (1986)
U2 & B.B. King: When Love Comes to Town (1988)
The Fabulous Thunderbirds: Rock This Place (1989)
Nämä kuuluvat sarjaan tuttuja ja sinänsä hyviä, mutta hiukan dissaamiani hittejä. Ehkä kilpailu suosiosta oli päässäni liian kovaa, kun kuuntelin jo 80-luvulla musaa niin hirveästi?
The Fabulous Thunderbirds: Tuff Enuff (1986)
U2 & B.B. King: When Love Comes to Town (1988)
The Fabulous Thunderbirds: Rock This Place (1989)
Nämä kuuluvat sarjaan tuttuja ja sinänsä hyviä, mutta hiukan dissaamiani hittejä. Ehkä kilpailu suosiosta oli päässäni liian kovaa, kun kuuntelin jo 80-luvulla musaa niin hirveästi?
Minulla oli 80-luvulla kasetilla hupaisa 50's-henkinen latinorokkiversio Foreignerin I Wanna Know What Love Is -hitistä. Semmoinen kunnon kieli poskessa vedetty irvailu aivan Ritchie Valensin tyyliin. Esittäjä ei tietenkään ollut Foreigner, mutta en tuolloin tiennyt, kuka se oli. Radiosta olin sen nauhoittanut saamatta esittäjää selville. Nettiaikana esittäjän selvittäminen ei tietenkään ollut temppu eikä mikään.
Falco: Der Kommissar (1981)
Itävaltalaisella Falcolla eli Johann Hölzelillä oli toinenkin kansainvälinen listahitti, Rock Me Amadeus. Minulle riittää tämä. Brittibändi After the Fire teki tästä oman menestysversionsa seuraavana vuonna.
Falco: Der Kommissar (1981)
Itävaltalaisella Falcolla eli Johann Hölzelillä oli toinenkin kansainvälinen listahitti, Rock Me Amadeus. Minulle riittää tämä. Brittibändi After the Fire teki tästä oman menestysversionsa seuraavana vuonna.
Onnistuin löytämään sen kappaleen, joka soi radion Nuorten sävellahja 22001 -ohjelman tunnarina 80-luvun puolessavälissä. Muistin tunnarin, mutta nimestä ja esittäjästä ei ollut mitään hajua. Reipas syntetisaattoreilla soitettu kasari-instrumentaalipätkä. Siinä ei ollut mitään kunnon melodiaa, joten minua ei olisi kannattanut pyytää hyräilemään sitä. Se ei olisi onnistunut. No, nyt olen kuunnellut Britanniassa vuonna 1983 julkaistuja 12:n tuuman singlejä, ja tuo Space Monkeyn Can't Stop Running tarjosi justiinsa sen 80-luvun puolenvälin Nuorten Säviksestä tutun intron. Kyse oli nimenomaan pidemmästä Powerblast Mix -versiosta, ei lyhyemmästä perusversiosta. Introna kuultiin käytännössä vain n. 11 sekunnin pätkä, 20-31 sekunnin kohdasta. Sen jälkeen biisi häivytettiin taustalle ja juontaja rupesi puhumaan. Ja Nuorten Sävellahjan juontajanahan oli tuolloin Virve Valli.
Glass Tiger: Don't Forget Me (When I'm Gone) (1986)
Muistin että minulla oli joskus tämännimiseltä bändiltä jokin kappale kasetilla. Ei aavistusta mikä se oli, mutta poimin tämän kun se kerran oli tämän kanadalaisbändin ainoa kunnon hitti. Ei kuulostanut tutulta. Vetoapua tämän biisin menestykseen saatiin vierailevalta vokalistilta, Bryan Adamsilta.
The Housemartins: Me and the Farmer (1987)
Veikeää ja tarttuvaa menoa sympaattiselta brittibändiltä. Basisti Norman Cook perusti Housemartinsin hajottua elektronista musaa soittaneen Beats Internationalin, laulaja Paul Heaton jatkoi The Beautiful Southilla (jonka My Book -kappaleesta tykkään kovasti).
John Farnham: Pressure Down (1986)
Australialaisen Farnhamin ura on ollut pahempaa vuoristorataa kuin kellekään soisi. Johnny Farnham teki läpimurtonsa 1967 kamalalla novelty-laululla Sadie the Cleaning Lady, josta tuli juonikkaalla käänteispsykologisella markkinointitempulla epätodennäköinen jättihitti. Farnham jatkoi kesynä nuorisopopparina joitakin vuosia hyvällä menestyksellä, mutta managerin kieroilut ja uudet musiikilliset virtaukset 70-luvulla alensivat hänet klubiviihdyttäjäksi, ja ura meni alamäkeä. Vuosikymmenen lopulla Farnham kamppaili pahojen rahaongelmien kanssa.
Jonkinlainen pelastus koitti 1980, jolloin Farnham lauloi telkkarissa tunteellisen version Beatlesien Help-klassikosta, syytäen tulkintaansa kaiken tuskan jonka koki. Ensimmäistä kertaa australialaiset saivat kuulla, että Farnhamilla oli itse asiassa uskomattoman hieno ääni ja tulkintakyky - avut, jotka olivat jääneet pimentoon kiltin pop-laulajan uralla. Help sisällytettiin aikuismaisemmalla John Farnham -nimellä tehdylle soololevylle Uncovered, ja siitä tuli top 10 -hitti.
Kesti vielä kuusi vuotta, ennen kuin Farnhamin onnistui tehdä lopullinen läpimurto kunnon menestykseen, mutta 1986 julkaistu LP Whispering Jack pysyi Australian listan ykkösenä 18 viikkoa, ja se on edelleen maan eniten myyty levy. Sen jälkeen ura jatkui menestyksestä toiseen, kunnes Farnham vuonna 2002 kumarsi syvään, teki jäähyväiskiertueen ja lopetti huipulla - faniensa tyrmistykseksi.
Julian Cope: Trampolene (1987)
The Teardrop Explodes -nimisessä post-punk -bändissä startannut Cope jatkoi uraa muutamalla mukavalla rock-soololevyllä. Tämä on albumilta Saint Julian, mutta meidän perhe oli jotenkin päässyt käsiksi suomalaiseen The Best 4 -tuplakokoelmaan, jolta löysin tämän ja muutamia muita hyviä biisejä.
1990-luvun alettua Cope hairahtui joihinkin outoihin juttuihin, joista en ole päässyt selvyyteen, ja tämä heijastui musiikkiin ikävällä tavalla. Tuumasin, että minun on ehkä parempi lopettaa diskografian läpikäyminen vuoden 1992 Peggy Suicideen.
Dennis Edwards & Siedah Garrett: Don't Look Any Further (1984)
Edwards oli The Temptationsin on-off -jäsenenä vuosina 1968-1987. Don't Look Any Further -sooloalbumi syntyi vuonna, jolloin hän sai toisen kerran kenkää Temppareilta. Garrett on ollut suosittu duettopartneri (I Just Can't Stop Loving You Michael Jacksonin kanssa, The Places You Find Love Chaka Khanin ja Quincy Jonesin kanssa...), mutta omia levyjä on tullut harvoin.
Madhouse: Six (1987)
Puhallinsoittaja Eric Leedsin ja Princen yhteistyönä syntyi vuonna 1987 kaksi albumillista instrumentaalia jazz-funkia. Kummankin kannessa poseeraa uhkea malli Maneca Lightner. Kappaleille ei annettu nimiä, vain kirjaimin kirjoitetut järjestysnumerot. Kaksi muutakin albumillista äänitettiin vuosina 1989 ja 1994, molemmat nimiltään 24. Kumpaakaan ei julkaistu, mutta jälkimmäisestä albumista kiertää bootleg-kopioita.
Madhouse: Ten (1987)
Six kuulosti tutulta, kun levyjä kuuntelin, ja niin myös tämä kakkosalbumin 16 yksi raita. Molemmat julkaistiin sinkkuina, joten kai niitä soitettiin Suomenkin radiossa.
Isao Tomita: Golliwog's Cakewalk (1974)
Muistin yhden suomalaisen lastenohjelman, joka esitettiin telkkarissa kahdesti. Katsoin ohjelman kummallakin kerralla. Jälkimmäisellä esityskerralla olin isän kanssa kesämökillä, ja nauhoitin kasetille ohjelman ääniraitaa mielestäni parissa hyvässä kohdassa, pitämällä kasettinauhuria ihan matkatelevision edessä. Oli itämainen taikuri, joka ilmestyi kuin tyhjästä ja hetken ohjelman vetäjän kanssa juteltuaan hävisi taikasanat lausuttuaan silmänräpäyksessä. Oli käsinukke, joka riehui ja höpisi ohjelman isännän kanssa. Jokin savianimaatio tai muu animaationpätkä taisi myös sisältyä ohjelmaan, ellei se ollut ihan toinen ohjelma. Olen selannut Helsingin Sanomien Aikakone-palvelussa vanhoja Hesareita ja päätellyt, että ohjelman täytyi olla Jyrki Sepän vetämä Tuulentupa. Tosin se lähetettiin ensin 30. elokuuta ja pikauusintana vain kaksi päivää myöhemmin, 1. syyskuuta 1984. Ei silti mahdotonta, että bongasin molemmat esityskerrat (eri paikoissa ollessani?).
Voisin lyödä vetoa, että japanilaisen syntetisaattorivelho Tomitan versio Claude Debussyn sävellyksestä soi jonkin telkkarista näkemäni savi- tai muun animaation soundtrackina. Asia jäänee varmistamatta, kuten myös se, sisältyikö ko. animaatio Tuulentupa-ohjelmaan vai johonkin muuhun lapsille suunnattuun tuotantoon.
Les Fils de Joie: Adieu Paris (1985 versio)
Kuuntelin 1985 radion ruotsinkieliseltä kanavalta ohjelmaa, jossa mies esitteli uutta ranskalaista vaihtoehtopoppia. Siitä nauhoitin tämän kasetille. Les Fils de Joie (Riemupojat) sai aikaiseksi vain kolme singleä vuosina 1982 - 1985. Ensimmäinen niistä oli varhainen, kulmikkaampi versio Adieu Paris -laulusta, viimeinen sitten uusi pehmeämpi ja radioystävällisempi tulkinta siitä.
Glass Tiger: Don't Forget Me (When I'm Gone) (1986)
Muistin että minulla oli joskus tämännimiseltä bändiltä jokin kappale kasetilla. Ei aavistusta mikä se oli, mutta poimin tämän kun se kerran oli tämän kanadalaisbändin ainoa kunnon hitti. Ei kuulostanut tutulta. Vetoapua tämän biisin menestykseen saatiin vierailevalta vokalistilta, Bryan Adamsilta.
The Housemartins: Me and the Farmer (1987)
Veikeää ja tarttuvaa menoa sympaattiselta brittibändiltä. Basisti Norman Cook perusti Housemartinsin hajottua elektronista musaa soittaneen Beats Internationalin, laulaja Paul Heaton jatkoi The Beautiful Southilla (jonka My Book -kappaleesta tykkään kovasti).
John Farnham: Pressure Down (1986)
Australialaisen Farnhamin ura on ollut pahempaa vuoristorataa kuin kellekään soisi. Johnny Farnham teki läpimurtonsa 1967 kamalalla novelty-laululla Sadie the Cleaning Lady, josta tuli juonikkaalla käänteispsykologisella markkinointitempulla epätodennäköinen jättihitti. Farnham jatkoi kesynä nuorisopopparina joitakin vuosia hyvällä menestyksellä, mutta managerin kieroilut ja uudet musiikilliset virtaukset 70-luvulla alensivat hänet klubiviihdyttäjäksi, ja ura meni alamäkeä. Vuosikymmenen lopulla Farnham kamppaili pahojen rahaongelmien kanssa.
Jonkinlainen pelastus koitti 1980, jolloin Farnham lauloi telkkarissa tunteellisen version Beatlesien Help-klassikosta, syytäen tulkintaansa kaiken tuskan jonka koki. Ensimmäistä kertaa australialaiset saivat kuulla, että Farnhamilla oli itse asiassa uskomattoman hieno ääni ja tulkintakyky - avut, jotka olivat jääneet pimentoon kiltin pop-laulajan uralla. Help sisällytettiin aikuismaisemmalla John Farnham -nimellä tehdylle soololevylle Uncovered, ja siitä tuli top 10 -hitti.
Kesti vielä kuusi vuotta, ennen kuin Farnhamin onnistui tehdä lopullinen läpimurto kunnon menestykseen, mutta 1986 julkaistu LP Whispering Jack pysyi Australian listan ykkösenä 18 viikkoa, ja se on edelleen maan eniten myyty levy. Sen jälkeen ura jatkui menestyksestä toiseen, kunnes Farnham vuonna 2002 kumarsi syvään, teki jäähyväiskiertueen ja lopetti huipulla - faniensa tyrmistykseksi.
Julian Cope: Trampolene (1987)
The Teardrop Explodes -nimisessä post-punk -bändissä startannut Cope jatkoi uraa muutamalla mukavalla rock-soololevyllä. Tämä on albumilta Saint Julian, mutta meidän perhe oli jotenkin päässyt käsiksi suomalaiseen The Best 4 -tuplakokoelmaan, jolta löysin tämän ja muutamia muita hyviä biisejä.
1990-luvun alettua Cope hairahtui joihinkin outoihin juttuihin, joista en ole päässyt selvyyteen, ja tämä heijastui musiikkiin ikävällä tavalla. Tuumasin, että minun on ehkä parempi lopettaa diskografian läpikäyminen vuoden 1992 Peggy Suicideen.
Dennis Edwards & Siedah Garrett: Don't Look Any Further (1984)
Edwards oli The Temptationsin on-off -jäsenenä vuosina 1968-1987. Don't Look Any Further -sooloalbumi syntyi vuonna, jolloin hän sai toisen kerran kenkää Temppareilta. Garrett on ollut suosittu duettopartneri (I Just Can't Stop Loving You Michael Jacksonin kanssa, The Places You Find Love Chaka Khanin ja Quincy Jonesin kanssa...), mutta omia levyjä on tullut harvoin.
Madhouse: Six (1987)
Puhallinsoittaja Eric Leedsin ja Princen yhteistyönä syntyi vuonna 1987 kaksi albumillista instrumentaalia jazz-funkia. Kummankin kannessa poseeraa uhkea malli Maneca Lightner. Kappaleille ei annettu nimiä, vain kirjaimin kirjoitetut järjestysnumerot. Kaksi muutakin albumillista äänitettiin vuosina 1989 ja 1994, molemmat nimiltään 24. Kumpaakaan ei julkaistu, mutta jälkimmäisestä albumista kiertää bootleg-kopioita.
Madhouse: Ten (1987)
Six kuulosti tutulta, kun levyjä kuuntelin, ja niin myös tämä kakkosalbumin 16 yksi raita. Molemmat julkaistiin sinkkuina, joten kai niitä soitettiin Suomenkin radiossa.
Isao Tomita: Golliwog's Cakewalk (1974)
Muistin yhden suomalaisen lastenohjelman, joka esitettiin telkkarissa kahdesti. Katsoin ohjelman kummallakin kerralla. Jälkimmäisellä esityskerralla olin isän kanssa kesämökillä, ja nauhoitin kasetille ohjelman ääniraitaa mielestäni parissa hyvässä kohdassa, pitämällä kasettinauhuria ihan matkatelevision edessä. Oli itämainen taikuri, joka ilmestyi kuin tyhjästä ja hetken ohjelman vetäjän kanssa juteltuaan hävisi taikasanat lausuttuaan silmänräpäyksessä. Oli käsinukke, joka riehui ja höpisi ohjelman isännän kanssa. Jokin savianimaatio tai muu animaationpätkä taisi myös sisältyä ohjelmaan, ellei se ollut ihan toinen ohjelma. Olen selannut Helsingin Sanomien Aikakone-palvelussa vanhoja Hesareita ja päätellyt, että ohjelman täytyi olla Jyrki Sepän vetämä Tuulentupa. Tosin se lähetettiin ensin 30. elokuuta ja pikauusintana vain kaksi päivää myöhemmin, 1. syyskuuta 1984. Ei silti mahdotonta, että bongasin molemmat esityskerrat (eri paikoissa ollessani?).
Voisin lyödä vetoa, että japanilaisen syntetisaattorivelho Tomitan versio Claude Debussyn sävellyksestä soi jonkin telkkarista näkemäni savi- tai muun animaation soundtrackina. Asia jäänee varmistamatta, kuten myös se, sisältyikö ko. animaatio Tuulentupa-ohjelmaan vai johonkin muuhun lapsille suunnattuun tuotantoon.
Les Fils de Joie: Adieu Paris (1985 versio)
Kuuntelin 1985 radion ruotsinkieliseltä kanavalta ohjelmaa, jossa mies esitteli uutta ranskalaista vaihtoehtopoppia. Siitä nauhoitin tämän kasetille. Les Fils de Joie (Riemupojat) sai aikaiseksi vain kolme singleä vuosina 1982 - 1985. Ensimmäinen niistä oli varhainen, kulmikkaampi versio Adieu Paris -laulusta, viimeinen sitten uusi pehmeämpi ja radioystävällisempi tulkinta siitä.
Äänitin samasta ohjelmasta toisenkin kappaleen kasetille. Olen kuunnellut Discogsin ja YouTuben avulla ranskalaista poppia ja epäilen, että kappale löytyisi Vitamine-nimisen yhtyeen ainoalta LP:ltä. Asia jää toistaiseksi varmistamatta, sillä YouTubessa on vain yksi raita tuolta albumilta eikä se ole oikea. Mutta laulaja kuulostaa samalta ja musiikkityylikin on sellainen, että se saattaisi natsata.
Labi Siffre: Nothin's Gonna Change (1987)
Britti Siffre, jonka isä oli nigerialainen, aloitti musiikillisen uransa Ranskan Cannesissa soitellen sekalaisten soul-muusikkojen kanssa. 60-luvun lopulla hän palasi Englantiin ja sai muutaman soolohitin 70-luvun aikana. Madness-yhtyeen It Must Be Love on alunperin Siffren biisi. 80-luvun comebackin tuotantoa oli tämä yhteiskuntakriittinen kappale, jonka kuulin joitakin kertoja, mutta jonka esittäjä selvisi minulle vasta nettiaikana. Siffre on viime vuodet keskittynyt paljon yhteiskunnallisesti kantaaottavien runojen kirjoittamiseen.
Labi Siffre: Nothin's Gonna Change (1987)
Britti Siffre, jonka isä oli nigerialainen, aloitti musiikillisen uransa Ranskan Cannesissa soitellen sekalaisten soul-muusikkojen kanssa. 60-luvun lopulla hän palasi Englantiin ja sai muutaman soolohitin 70-luvun aikana. Madness-yhtyeen It Must Be Love on alunperin Siffren biisi. 80-luvun comebackin tuotantoa oli tämä yhteiskuntakriittinen kappale, jonka kuulin joitakin kertoja, mutta jonka esittäjä selvisi minulle vasta nettiaikana. Siffre on viime vuodet keskittynyt paljon yhteiskunnallisesti kantaaottavien runojen kirjoittamiseen.
Breakfast Club: Right on Track (1987)
Newyorkilaisbändi Breakfast Club muistetaan parhaiten siitä, että sen riveissä toimi kaksi Madonnan ex-poikaystävää, laulaja Dan Gilroy ja rumpali Stephen Bray. Pari hyvää singleäkin tuli, Never Be the Same jonka Tapani Ripatti soitti Ocsid-ohjelmassaan, ja tämä Top 10 -hitti. Right on Track yllytti minut kuuntelemaan koko albumin.
Colonel Abrams: I'm Not Gonna Let You (1985)
Bobby Brown: My Prerogative (1986)
Brown taas muistetaan miehenä, joka tuhosi Whitney Houstonin. Britney Spears coveroi tämän menestyneen miehen omakohtaisen tilityksen vuonna 2004.
The Treacherous Three: Turning You On (1984)
General Njassa eli Jyrki Jantunen veti pari omaa ohjelmaa Radio Cityssä, Mieletön mieletön maanantai ja Beat Box. Jommassakummassa ohjelmassa hän soitti tämän ja tuon seuraavan kappaleen. Treacherous Three suolsi menestyksekkäitä hip hop -sinkkuja vuosina 1980-1983, mutta albumit eivät tainneet ihan täysosumia olla. Tämä kuitenkin on jälkimmäiseltä isolta kiekolta. Pari jäsentä pärjäsi hyvin soolouran parissa, Kool Moe Dee ja Spoonie Gee.
Mark Stewart: The Waiting Room (1985)
The Pop Group oli englantilainen post punk -bändi, jonka musiikkiin en ole uskaltanut tutustua, vaikka 90-luvulla tiirailinkin Leppävaaran kirjastossa uteliaana omakustanteelta näyttänyttä reikäkantista We Are Time -kokoelmaa. Laulaja Stewart julkaisi 1985 soolodebyyttinsä As the Veneer of Democracy Starts to Fade, jonka yhden raidan Njassa soitti hämmentyneille korvilleni.
Siouxsie & The Banshees: Swimming Horses (1984)
Kun kuuntelin tämän bändin tuotannon läpi joskus takavuosina, osuin kappaleeseen, jonka lopun olin tartuttanut kasetille vuonna 1984. Ihan vain viimeiset 10-20 sekuntia, mutta se riitti kriteeriksi, kun päätin noukkia näitä paitsioon jääneitä tuttavuuksia koneelleni talteen.
Jane Child: Don't Wanna Fall in Love (1989)
USA:n listan kakkoseksi yltänyt kanadalaislaulajattaren läpimurto. Tunnetta ja intohimoa.
Bobby Brown: My Prerogative (1986)
Brown taas muistetaan miehenä, joka tuhosi Whitney Houstonin. Britney Spears coveroi tämän menestyneen miehen omakohtaisen tilityksen vuonna 2004.
The Treacherous Three: Turning You On (1984)
General Njassa eli Jyrki Jantunen veti pari omaa ohjelmaa Radio Cityssä, Mieletön mieletön maanantai ja Beat Box. Jommassakummassa ohjelmassa hän soitti tämän ja tuon seuraavan kappaleen. Treacherous Three suolsi menestyksekkäitä hip hop -sinkkuja vuosina 1980-1983, mutta albumit eivät tainneet ihan täysosumia olla. Tämä kuitenkin on jälkimmäiseltä isolta kiekolta. Pari jäsentä pärjäsi hyvin soolouran parissa, Kool Moe Dee ja Spoonie Gee.
Mark Stewart: The Waiting Room (1985)
The Pop Group oli englantilainen post punk -bändi, jonka musiikkiin en ole uskaltanut tutustua, vaikka 90-luvulla tiirailinkin Leppävaaran kirjastossa uteliaana omakustanteelta näyttänyttä reikäkantista We Are Time -kokoelmaa. Laulaja Stewart julkaisi 1985 soolodebyyttinsä As the Veneer of Democracy Starts to Fade, jonka yhden raidan Njassa soitti hämmentyneille korvilleni.
Siouxsie & The Banshees: Swimming Horses (1984)
Kun kuuntelin tämän bändin tuotannon läpi joskus takavuosina, osuin kappaleeseen, jonka lopun olin tartuttanut kasetille vuonna 1984. Ihan vain viimeiset 10-20 sekuntia, mutta se riitti kriteeriksi, kun päätin noukkia näitä paitsioon jääneitä tuttavuuksia koneelleni talteen.
Jane Child: Don't Wanna Fall in Love (1989)
USA:n listan kakkoseksi yltänyt kanadalaislaulajattaren läpimurto. Tunnetta ja intohimoa.
Hieno seikkailuhenkinen musiikkivideo.
Gary Moore: Empty Rooms (1985)
Carly Simon: Coming Around Again (1987)
Mitäpäs näistä kummempia kertomaan, kasetille tarttuivat nämäkin monille tutut hienot biisit aikoinaan.
Scorpions: Holiday (1979)
Isäni piti kovasti Still Loving You -hitistä, mutta minä en ihan jaksanut lämmetä. Sitten radion nuorten toivekonsertissa soi tämä, jonka ajattelin olevan Scorpionsin seuraava singlejulkaisu Still Loving You'n jälkeen. Pidin vähän enemmän tästä.
Myöhäänpä minulle selvisi, ettei Holiday olekaan kasarin puolenvälin tuotantoa vaan peräisin varhaisemmalta Lovedrivelta.
Cutting Crew: Life in a Dangerous Time (1986)
Cutting Crewn Broadcast on parempi albumi kuin olisin odottanut ja ehkä toivonutkin, mokomalta yhden hitin ihmeeltä. Itse asiassa yllättävää, että suosio tyssäsi niin pian moisen vahvan albumin jälkeen. Tämä on levyn dramaattisin raita.
Rod Stewart: Twistin' the Night Away (1987 versio)
Aiemmin kerroin siitä, kun muistin kuulleeni joskus kivasti svengaavan version tästä soul- / r&b -klassikosta, ja pohdin, kuka mahtoi olla esittäjä. Panin toivoni Rod Stewartin 1972 Never a Dull Moment -albumille laulamaan versioon, kun huomasin älppärin kirjastossa. Ei ollut sama versio vaan rupisempi, mutta nauhoitin sen kasetille silti ja annoin asian olla. Ei kovin kauan aikaa sitten päätin selvittää vihdoin tuon mysteerin, ja kävi ilmi, että sen svengaavan version esitti sittenkin Rod - mutta 15 vuotta myöhemmin Joe Danten ohjaamassa scifi-komediassa Pieni suuri seikkailu (Innerspace). Ja minä olin nähnyt tuon leffan joskus takavuosina, enkä muistanut että siinä soi tämmöinen!
Santana: Veracruz (1987)
Saattaa olla, että tämä Freedom-albumin singlelohkaisu soi Ocsidissa, mutta koska en osaa olla varma, olkoon tässä seurassa.
The Housemartins: Caravan of Love (1987)
Mainitun Kerberos-merkillä julkaistun The Best 4 -tuplakokoelman antia. Komeaa stemmailua hyvältä yhtyeeltä.
Timbuk 3: Shame on You (1986)
The Future's So Bright, I Gotta Wear Shades oli mainio poppihitti, mutta kun kuulin tämän ruotsinkieliseltä radiokanavalta, petyin. Niin vaisua. Unohdin koko bändin sen jälkeen. Yhtenä päivänä kävikin sitten netistä ilmi, että Shame on You oli ensialbumin Greetings From Timbuk 3 toiseksi viimeinen biisi, eikä sitä julkaistu singlenä (ellei lasketa asemaa The Future's So Bright -maksin ylimääräisenä kolmantena kappaleena). Eli heikointa materiaalia?
Tina Turner: Better Be Good to Me (1984)
Hyvä pala Tinan Private Dancer -menestyslevyltä. Melkein mietin lyhyen seiskatuumaversion korvaamista pidemmällä, jos se pitkä versio vain jaksaa kantaa mittansa.
The Art of Noise feat. Tom Jones: Kiss (1988)
Tämä versio Prince and The Revolutionin aiemmasta hitistä toi Jonesin takaisin parrasvaloihin monen vuoden matalalennon jälkeen, ja siellä hän onkin pysynyt.
Bad Manners: Ne-Ne Na-Na Na-Na Nu-Nu (1980)
Legendaarisen Rockradio-ohjelman tunnari 1980-luvulla.
Jukka Syrenius Band: Le Champion (1986)
Kuuntelin Syrenius Bandin The Cat With a Hat -albumin Spotifysta, ja tämä soitti heti joitain kelloja päässäni. En vain osannut yhdistää tätä tuttua sävelmää mihinkään, joten hain apua netistä. Löysin Hard Labour -livelevyn arvostelun, jossa Le Championin mainittiin olevan tv:stä tuttu. Ohjelmaa ei kuitenkaan nimetty. Elonet-sivustostakaan ei ollut apua.
Lopulta lamppu syttyi päässäni: Puoli kuusi! Sen nimisessä lastenohjelmassa tämän kuulin 80-luvun lopulla. Nimensä mukaisesti ohjelma alkoi 17:30 ykköskanavalla. Katsottiin sitä isäni tyttöystävän, Leenan, yhdeksänvuotiaan Suvi-tyttären kanssa aika paljon, kun he olivat meillä kylässä.
David Benoit with The Peanuts Gang: Linus & Lucy (Reprise With the Peanuts Gang) (1989)
Jake Nyman soitti tämän Onnenpäivä-ohjelmassaan joskus 1994-1995, kun hoidin siviilipalvelusta Taalintehtaalla ja Kemiössä. En ottanut biisiä nauhalle, ja jälkeenpäin harmitti. Tästä tuli virallinen Kadonnut Biisi, jonka halusin löytää. En ehtinyt saada selville kappaleen nimeä ja esittäjää, ja taustastakin muistin, että se olisi ollut kevyttä konemusaa. 2000-luvulla olen kuunnellut silloin tällöin netistä erinäistä Tenavat-aiheista musiikkia, mm. 1989 julkaistulta levyltä Happy Anniversary, Charlie Brown melkein kaikki raidat paitsi viimeisen. Kun lopulta löysin sen päätösraidankin viime tammikuussa kuultavakseni, niin eikös vaan se osoittautunut juuri siksi kadonneeksi biisiksi! Tunnistin sen - ei taustasta, joka oli ihan erilainen kuin muistin, vaan Tenavat-hahmojen höpinöistä.
Mama's Boys: Waiting For a Miracle (1987)
Tämmöinenkin kappale minulla oli kasetilla joskus. Minkä muistini väitti kasvottomaksi jenkkihardrockiksi, osoittautuikin pohjoisirlantilaiseksi hardrockiksi, ja varsin hyväksi. Näillä kavereilla taisi olla kykyjä.
Münchener Freiheit: Ohne dich (schlaf ich heut Nacht nicht ein) (1985)
Saksasta tulvi paljon listahittejä Suomeenkin. Jotenkin lasken tämänkin biisin siihen joukkoon, vaikken tiedä oliko tämä hitti missään Saksan ulkopuolella. Kuulin tämän ainakin kerran radiosta ja otin nauhalle. Heh, vain saksalainen kykenee lausumaan biisin koko nimen sen vaatimalla nopeudella niin, että se kuulostaa tyylikkäältä eikä epäselvältä sössötykseltä.
Münchener Freiheitin iso hitti ei ollut tämä Ohne dich, vaan Keepin' the Dream Alive vuonna 1988. Keepin' the Dream Alive ylsi 14. sijalle brittien listalla, ja se on yllättävästi joulusuosikin asemassa - sen löytää useilta joulukokoelmilta.
Michael Cretu: Samurai (Did You Ever Dream) (1985)
Maria Magdalenasta muistetun Sandran taustavoima teki soololevyjäkin. Tämän nauhoitin Nuorten Sävellahja 22001 -toivekonsertista, ja se on säilynyt mielessäni ihan OK kappaleena. Ehkä vähän parempi kuin muistin, ainakin tuo viisiminuuttinen versio.
The Georgia Satellites: Keep Your Hands to Yourself (1986)
No niin, taas yksi jenkkirokkibändi josta netti muistutti minua kun selailin erinäisiä netissä myytävien käytettyjen levyjen luetteloita saadakseni kuunteluvinkkejä. Kun sain tietää, että heillä oli tämänniminen hitti, tsekkasin että millainen se on ja onko ehkä tuttukin. Kyllä oli tuttu, mutta unohtunut.
The Nights of Iguana: Pretty Little Thing (1987)
Tämän nauhoitin joskus radiosta jostain ohjelmasta, ja biisi on kulkenut mukana päässäni kaikki nämä vuodet. Muistin sen hyvin, semmoisena symppiksenä ja rentona lauluna. On kyllä liikaa she-pronominia sanoituksessa, ja vokalisti yliartikuloi. Tuloksena lievää tönkköyttä.
T-Rex: Shock Rock (1974)
Kuulin pikkupoikana kasetilta Tanx-albumin, ja ihmettelin siinä käytettyä efektiä, jonka opin vanhempana tuntemaan nimellä phasing. Tässä yksi lyhyt Tanx-albumin raita, johon olen törmännyt myöhemminkin muissa yhteyksissä.
Yello: No More Words (1983)
Yello: Oh Yeah (1985)
Yellon levyt pitäisi ottaa uudelleen kuunteluun. Olen ottanut talteen muutaman kappaleen, mutta pitäisi ehkä ottaa enemmän biisejä koneelle, jos niiltä löytyy vielä lisää tällaista herkkua. Oh Yeah soi vuoden 1986 menestysteinikomedian Vaihdetaan vapaalle, Ferris Bueller lopputekstien aikana. Kävin katsomassa tuon elokuvan isolta kankaalta aikoinaan ja tykkäsin kovasti. Kylläpä Yellon biisi jäi korvamadoksi, kun katsoin leffan toisen kerran telkkarista 1990-luvun alkupuolella.
Gary Moore: Empty Rooms (1985)
Carly Simon: Coming Around Again (1987)
Mitäpäs näistä kummempia kertomaan, kasetille tarttuivat nämäkin monille tutut hienot biisit aikoinaan.
Scorpions: Holiday (1979)
Isäni piti kovasti Still Loving You -hitistä, mutta minä en ihan jaksanut lämmetä. Sitten radion nuorten toivekonsertissa soi tämä, jonka ajattelin olevan Scorpionsin seuraava singlejulkaisu Still Loving You'n jälkeen. Pidin vähän enemmän tästä.
Myöhäänpä minulle selvisi, ettei Holiday olekaan kasarin puolenvälin tuotantoa vaan peräisin varhaisemmalta Lovedrivelta.
Cutting Crew: Life in a Dangerous Time (1986)
Cutting Crewn Broadcast on parempi albumi kuin olisin odottanut ja ehkä toivonutkin, mokomalta yhden hitin ihmeeltä. Itse asiassa yllättävää, että suosio tyssäsi niin pian moisen vahvan albumin jälkeen. Tämä on levyn dramaattisin raita.
Rod Stewart: Twistin' the Night Away (1987 versio)
Aiemmin kerroin siitä, kun muistin kuulleeni joskus kivasti svengaavan version tästä soul- / r&b -klassikosta, ja pohdin, kuka mahtoi olla esittäjä. Panin toivoni Rod Stewartin 1972 Never a Dull Moment -albumille laulamaan versioon, kun huomasin älppärin kirjastossa. Ei ollut sama versio vaan rupisempi, mutta nauhoitin sen kasetille silti ja annoin asian olla. Ei kovin kauan aikaa sitten päätin selvittää vihdoin tuon mysteerin, ja kävi ilmi, että sen svengaavan version esitti sittenkin Rod - mutta 15 vuotta myöhemmin Joe Danten ohjaamassa scifi-komediassa Pieni suuri seikkailu (Innerspace). Ja minä olin nähnyt tuon leffan joskus takavuosina, enkä muistanut että siinä soi tämmöinen!
Santana: Veracruz (1987)
Saattaa olla, että tämä Freedom-albumin singlelohkaisu soi Ocsidissa, mutta koska en osaa olla varma, olkoon tässä seurassa.
The Housemartins: Caravan of Love (1987)
Mainitun Kerberos-merkillä julkaistun The Best 4 -tuplakokoelman antia. Komeaa stemmailua hyvältä yhtyeeltä.
Timbuk 3: Shame on You (1986)
The Future's So Bright, I Gotta Wear Shades oli mainio poppihitti, mutta kun kuulin tämän ruotsinkieliseltä radiokanavalta, petyin. Niin vaisua. Unohdin koko bändin sen jälkeen. Yhtenä päivänä kävikin sitten netistä ilmi, että Shame on You oli ensialbumin Greetings From Timbuk 3 toiseksi viimeinen biisi, eikä sitä julkaistu singlenä (ellei lasketa asemaa The Future's So Bright -maksin ylimääräisenä kolmantena kappaleena). Eli heikointa materiaalia?
Tina Turner: Better Be Good to Me (1984)
Hyvä pala Tinan Private Dancer -menestyslevyltä. Melkein mietin lyhyen seiskatuumaversion korvaamista pidemmällä, jos se pitkä versio vain jaksaa kantaa mittansa.
The Art of Noise feat. Tom Jones: Kiss (1988)
Tämä versio Prince and The Revolutionin aiemmasta hitistä toi Jonesin takaisin parrasvaloihin monen vuoden matalalennon jälkeen, ja siellä hän onkin pysynyt.
Bad Manners: Ne-Ne Na-Na Na-Na Nu-Nu (1980)
Legendaarisen Rockradio-ohjelman tunnari 1980-luvulla.
Jukka Syrenius Band: Le Champion (1986)
Kuuntelin Syrenius Bandin The Cat With a Hat -albumin Spotifysta, ja tämä soitti heti joitain kelloja päässäni. En vain osannut yhdistää tätä tuttua sävelmää mihinkään, joten hain apua netistä. Löysin Hard Labour -livelevyn arvostelun, jossa Le Championin mainittiin olevan tv:stä tuttu. Ohjelmaa ei kuitenkaan nimetty. Elonet-sivustostakaan ei ollut apua.
Lopulta lamppu syttyi päässäni: Puoli kuusi! Sen nimisessä lastenohjelmassa tämän kuulin 80-luvun lopulla. Nimensä mukaisesti ohjelma alkoi 17:30 ykköskanavalla. Katsottiin sitä isäni tyttöystävän, Leenan, yhdeksänvuotiaan Suvi-tyttären kanssa aika paljon, kun he olivat meillä kylässä.
David Benoit with The Peanuts Gang: Linus & Lucy (Reprise With the Peanuts Gang) (1989)
Jake Nyman soitti tämän Onnenpäivä-ohjelmassaan joskus 1994-1995, kun hoidin siviilipalvelusta Taalintehtaalla ja Kemiössä. En ottanut biisiä nauhalle, ja jälkeenpäin harmitti. Tästä tuli virallinen Kadonnut Biisi, jonka halusin löytää. En ehtinyt saada selville kappaleen nimeä ja esittäjää, ja taustastakin muistin, että se olisi ollut kevyttä konemusaa. 2000-luvulla olen kuunnellut silloin tällöin netistä erinäistä Tenavat-aiheista musiikkia, mm. 1989 julkaistulta levyltä Happy Anniversary, Charlie Brown melkein kaikki raidat paitsi viimeisen. Kun lopulta löysin sen päätösraidankin viime tammikuussa kuultavakseni, niin eikös vaan se osoittautunut juuri siksi kadonneeksi biisiksi! Tunnistin sen - ei taustasta, joka oli ihan erilainen kuin muistin, vaan Tenavat-hahmojen höpinöistä.
Mama's Boys: Waiting For a Miracle (1987)
Tämmöinenkin kappale minulla oli kasetilla joskus. Minkä muistini väitti kasvottomaksi jenkkihardrockiksi, osoittautuikin pohjoisirlantilaiseksi hardrockiksi, ja varsin hyväksi. Näillä kavereilla taisi olla kykyjä.
Münchener Freiheit: Ohne dich (schlaf ich heut Nacht nicht ein) (1985)
Saksasta tulvi paljon listahittejä Suomeenkin. Jotenkin lasken tämänkin biisin siihen joukkoon, vaikken tiedä oliko tämä hitti missään Saksan ulkopuolella. Kuulin tämän ainakin kerran radiosta ja otin nauhalle. Heh, vain saksalainen kykenee lausumaan biisin koko nimen sen vaatimalla nopeudella niin, että se kuulostaa tyylikkäältä eikä epäselvältä sössötykseltä.
Münchener Freiheitin iso hitti ei ollut tämä Ohne dich, vaan Keepin' the Dream Alive vuonna 1988. Keepin' the Dream Alive ylsi 14. sijalle brittien listalla, ja se on yllättävästi joulusuosikin asemassa - sen löytää useilta joulukokoelmilta.
Michael Cretu: Samurai (Did You Ever Dream) (1985)
Maria Magdalenasta muistetun Sandran taustavoima teki soololevyjäkin. Tämän nauhoitin Nuorten Sävellahja 22001 -toivekonsertista, ja se on säilynyt mielessäni ihan OK kappaleena. Ehkä vähän parempi kuin muistin, ainakin tuo viisiminuuttinen versio.
The Georgia Satellites: Keep Your Hands to Yourself (1986)
No niin, taas yksi jenkkirokkibändi josta netti muistutti minua kun selailin erinäisiä netissä myytävien käytettyjen levyjen luetteloita saadakseni kuunteluvinkkejä. Kun sain tietää, että heillä oli tämänniminen hitti, tsekkasin että millainen se on ja onko ehkä tuttukin. Kyllä oli tuttu, mutta unohtunut.
The Nights of Iguana: Pretty Little Thing (1987)
Tämän nauhoitin joskus radiosta jostain ohjelmasta, ja biisi on kulkenut mukana päässäni kaikki nämä vuodet. Muistin sen hyvin, semmoisena symppiksenä ja rentona lauluna. On kyllä liikaa she-pronominia sanoituksessa, ja vokalisti yliartikuloi. Tuloksena lievää tönkköyttä.
T-Rex: Shock Rock (1974)
Kuulin pikkupoikana kasetilta Tanx-albumin, ja ihmettelin siinä käytettyä efektiä, jonka opin vanhempana tuntemaan nimellä phasing. Tässä yksi lyhyt Tanx-albumin raita, johon olen törmännyt myöhemminkin muissa yhteyksissä.
Yello: No More Words (1983)
Yello: Oh Yeah (1985)
Yellon levyt pitäisi ottaa uudelleen kuunteluun. Olen ottanut talteen muutaman kappaleen, mutta pitäisi ehkä ottaa enemmän biisejä koneelle, jos niiltä löytyy vielä lisää tällaista herkkua. Oh Yeah soi vuoden 1986 menestysteinikomedian Vaihdetaan vapaalle, Ferris Bueller lopputekstien aikana. Kävin katsomassa tuon elokuvan isolta kankaalta aikoinaan ja tykkäsin kovasti. Kylläpä Yellon biisi jäi korvamadoksi, kun katsoin leffan toisen kerran telkkarista 1990-luvun alkupuolella.
Tässä vielä yksi 80-luvulla radiosta nauhoittamani, kadonnut, tunnistamatta jäänyt toivebiisi. Espanjalaisen syntsabändin tuotantoa oli ihan antoisaa kuunnella YouTubesta.
Art Attack teki tästä diskohitistä mielestäni paremman version vuonna 1983. La Flavourin originaali kärsii vaimeasta lauluraidasta, sanat eivät erotu taustasta tarpeeksi hyvin ja lopputulos jää näin vähän voimattomaksi. Art Attackin versio tärähtää paremmin.
Ohiolainen La Flavour perustettiin jo 1967. 1981 he muuttivat tyyliään enemmän AOR:n / hard rockin suuntaan ja nimikin vaihtui Fair Warningiksi.
Trance Dance: You're Gonna Get It (1987)
Trance Dance: Do the Dance (1986)
French Kiss -yhtyettä Suomessa liidannut suomenruotsalainen Ben Marlene muutti Ruotsiin ja perusti tämän menestysbändin. Do the Dance tuli äänitettyä kasetille radion nuorten toivekonserttiohjelmasta nimeltä Ungdomens gåva i toner, joka oli Nuorten Sävellahjan ruotsinkielinen versio. Kuuntelin muutamankin sinkun Trance Dancelta tässä yhtenä päivänä ja kaikki tuntuivat hiukan tutuilta, joten en uskalla arvata, kuinka paljon ryhmän musiikille altistuin 80-luvulla. Otin vain nämä kaksi koneelle.
Roxette: Goodbye to You (1986)
Roxetten myöhemmästä tuotannosta en olisi vähempää voinut välittää, mutta tämän varhaisen singlen muistin ihan OK:na.
Jermaine Stewart: We Don't Have to Take Our Clothes Off (1986)
Stewartin isoin hitti oli tämä turvaseksipuffaus, sen jälkeen hän jatkoi vielä viisi vuotta levyttämistä. En kyllä oikein pidä hänen kimeästä äänestään. Viimeinen albumi Set Me Free joutui levy-yhtiö Reprise Recordsin hyllyttämäksi, eikä sitä tähänkään päivään mennessä ole julkaistu. Stewart kuoli AIDS-komplikaatioihin 1997.
Trance Dance: You're Gonna Get It (1987)
Trance Dance: Do the Dance (1986)
French Kiss -yhtyettä Suomessa liidannut suomenruotsalainen Ben Marlene muutti Ruotsiin ja perusti tämän menestysbändin. Do the Dance tuli äänitettyä kasetille radion nuorten toivekonserttiohjelmasta nimeltä Ungdomens gåva i toner, joka oli Nuorten Sävellahjan ruotsinkielinen versio. Kuuntelin muutamankin sinkun Trance Dancelta tässä yhtenä päivänä ja kaikki tuntuivat hiukan tutuilta, joten en uskalla arvata, kuinka paljon ryhmän musiikille altistuin 80-luvulla. Otin vain nämä kaksi koneelle.
Roxette: Goodbye to You (1986)
Roxetten myöhemmästä tuotannosta en olisi vähempää voinut välittää, mutta tämän varhaisen singlen muistin ihan OK:na.
Jermaine Stewart: We Don't Have to Take Our Clothes Off (1986)
Stewartin isoin hitti oli tämä turvaseksipuffaus, sen jälkeen hän jatkoi vielä viisi vuotta levyttämistä. En kyllä oikein pidä hänen kimeästä äänestään. Viimeinen albumi Set Me Free joutui levy-yhtiö Reprise Recordsin hyllyttämäksi, eikä sitä tähänkään päivään mennessä ole julkaistu. Stewart kuoli AIDS-komplikaatioihin 1997.
Todella onnistunutta työtä kaikin puolin - niin sävellys, sanoitus kuin musiikkivideo ja sen kertoma tarinakin henkivät magiikkaa.
Joyce Sims: Come Into My Life (1987)
Etsiessäni näitä unohtuneita tai muuten vain paitsioon jääneitä biisejä, perehdyin brittiläisten Now That's What I Call Music -kokoelmien antiin. Erityisesti osat 11, 14 ja 15 osoittautuivat pikku kultakaivoksiksi. Tämänkin soul-hitin löysin sitä kautta uudestaan.
Bomb the Bass: Beat Dis (1987)
Acid house -genren yksi suunnannäyttäjä.
Krush: House Arrest (1987)
En kai koskaan tätä house-klassikkoa unohtanut, vaikka hävisi kilvassa yhdelle toiselle vuoden 1987 elektroniselle biisille, joka minulla oli samalla kasetilla heti tämän House Arrestin perässä. Nyt ihmettelen, miksei minulla ollut tästä kopiota CD-R:lle poltettuna jo aiemmin.
Tone Loc: Wild Thing (1988)
Tone Locin iso hitti sämplää Van Halenin 1978 levyttämää biisiä Jamie's Cryin'. Van Halen sai alunperin vain pikkusumman (5000 dollaria?) sämplen käytöstä, eikä lupa-asioista edes sovittu bändin jäsenten kanssa etukäteen. Kun Wild Thingista tuli jättihitti, Van Halen pani vireille oikeusjutun, josta selvittiin vähin äänin 180 000 dollarin maksulla.
Kummastelin kappaletta YouTubesta kuunnellessani, miksi se loppuu kuin seinään. Viimein huomasin Discogsissa, että 12-tuumaisella Wild Thingin jälkeen tulee instrumentaaliraita Wild Beats, joka jatkaa siitä suoraan. Äänitin siitä ensimmäiset puoli minuuttia, pistin siihen loppuhäivytyksen ja liitin pätkän Wild Thingin loppuun, että biisi päättyisi tyylikkäämmin.
Joyce Sims: Come Into My Life (1987)
Etsiessäni näitä unohtuneita tai muuten vain paitsioon jääneitä biisejä, perehdyin brittiläisten Now That's What I Call Music -kokoelmien antiin. Erityisesti osat 11, 14 ja 15 osoittautuivat pikku kultakaivoksiksi. Tämänkin soul-hitin löysin sitä kautta uudestaan.
Bomb the Bass: Beat Dis (1987)
Acid house -genren yksi suunnannäyttäjä.
Krush: House Arrest (1987)
En kai koskaan tätä house-klassikkoa unohtanut, vaikka hävisi kilvassa yhdelle toiselle vuoden 1987 elektroniselle biisille, joka minulla oli samalla kasetilla heti tämän House Arrestin perässä. Nyt ihmettelen, miksei minulla ollut tästä kopiota CD-R:lle poltettuna jo aiemmin.
Tone Loc: Wild Thing (1988)
Tone Locin iso hitti sämplää Van Halenin 1978 levyttämää biisiä Jamie's Cryin'. Van Halen sai alunperin vain pikkusumman (5000 dollaria?) sämplen käytöstä, eikä lupa-asioista edes sovittu bändin jäsenten kanssa etukäteen. Kun Wild Thingista tuli jättihitti, Van Halen pani vireille oikeusjutun, josta selvittiin vähin äänin 180 000 dollarin maksulla.
Kummastelin kappaletta YouTubesta kuunnellessani, miksi se loppuu kuin seinään. Viimein huomasin Discogsissa, että 12-tuumaisella Wild Thingin jälkeen tulee instrumentaaliraita Wild Beats, joka jatkaa siitä suoraan. Äänitin siitä ensimmäiset puoli minuuttia, pistin siihen loppuhäivytyksen ja liitin pätkän Wild Thingin loppuun, että biisi päättyisi tyylikkäämmin.
Farley Jackmaster Funk Presents Ricky Dillard: As Always (1988)
Waterfront: Cry (1988)
Minulla oli tämäkin nauhalla 80-luvun lopulla, mutten tiennyt nimeä enkä esittäjää. Wham! tuli vahvasti mieleeni, kun musiikki oli kuin Whamia keveimmillään ja laulaja kuulosti George Michaelilta. Ei kuitenkaan ollut. En minä kaivannut tätä keskinkertaisena pitämääni pehmopop-biisiä takaisin, kuitenkaan. Onneksi tulin kuunnelleeksi Now That's What I Call Music -kokoelmien materiaalia YouTubessa, niin ei tarvitse tätäkään asiaa pohdiskella.
Prince and the Revolution: Take Me With U (1984)
Eipä kummempia - muistin että Princellä oli tämäkin biisi, ja se löytyi Purple Rainilta.
Big Country: Look Away (1986)
Big Countrylla oli hyvä soundi, mutta kuunnellessani bändin levyjä olen vähän puutunut kesken kaiken. Vain muutaman yksittäisen kappaleen olen huolinut itselleni, sääli. En ole päässyt musiikkiin sen kummemmin sisälle.
Rick Springfield: Don't Talk to Strangers (1982)
Tämä voisi ehkä hyvin olla varsinaisen lapsuuden soundtrackini kansiossa, mutta olkoon nyt tässä joukossa kuitenkin. Success Hasn't Spoiled Me Yet -albumin yksi hitti.
Waterfront: Cry (1988)
Minulla oli tämäkin nauhalla 80-luvun lopulla, mutten tiennyt nimeä enkä esittäjää. Wham! tuli vahvasti mieleeni, kun musiikki oli kuin Whamia keveimmillään ja laulaja kuulosti George Michaelilta. Ei kuitenkaan ollut. En minä kaivannut tätä keskinkertaisena pitämääni pehmopop-biisiä takaisin, kuitenkaan. Onneksi tulin kuunnelleeksi Now That's What I Call Music -kokoelmien materiaalia YouTubessa, niin ei tarvitse tätäkään asiaa pohdiskella.
Prince and the Revolution: Take Me With U (1984)
Eipä kummempia - muistin että Princellä oli tämäkin biisi, ja se löytyi Purple Rainilta.
Big Country: Look Away (1986)
Big Countrylla oli hyvä soundi, mutta kuunnellessani bändin levyjä olen vähän puutunut kesken kaiken. Vain muutaman yksittäisen kappaleen olen huolinut itselleni, sääli. En ole päässyt musiikkiin sen kummemmin sisälle.
Rick Springfield: Don't Talk to Strangers (1982)
Tämä voisi ehkä hyvin olla varsinaisen lapsuuden soundtrackini kansiossa, mutta olkoon nyt tässä joukossa kuitenkin. Success Hasn't Spoiled Me Yet -albumin yksi hitti.
Kim Carnes: Heartbreak Radio (1988)
Chris Rea: Que sera (singleversio) (1988)
Muistin 90-luvulla tämän kappaleen, ja halusin sen takaisin itselleni. Hommasin 1987 julkaistun Dancing With Strangers -levyn kuultavakseni, mutta ehkä vähän petyin, kun siinä olikin ihan erilainen versio Que serasta. Pidin kuitenkin myös albumiversiosta, nauhoitin sen kasetille, ja jätin asian siihen. Nyt päätin kaivaa vuotta myöhemmän sinkkuversionkin esille.
Iggy Pop: Real Wild Child (Wild One) (1986)
Tämäkin jäi 80-luvulta mieleeni jostain yhteydestä, ja sehän kelpasi muiden paitsiobiisien joukkoon.
Good Rats: Fireball Express (1974)
Onko Good Rats unohdettu yhtye? Törmäsin netissä yhteen tai kahteen mainintaan heistä, ja päätin jonkin ajan kuluttua viimein tsekata. Pidin, hehän olivat hyvä bändi. Jopa dissattu Great American Music kolahti, minusta se oli vimmainen ja hauska levy, johon Ratsit latasivat kaiken jäljellä olleen energiansa.
Albumilta Tasty löytyi tämä vauhtipala, joka yllätti minut kuulostamalla tutulta. Ei aavistusta missä ja milloin olen tämän joskus aiemmin kuullut.
Chris Rea: Que sera (singleversio) (1988)
Muistin 90-luvulla tämän kappaleen, ja halusin sen takaisin itselleni. Hommasin 1987 julkaistun Dancing With Strangers -levyn kuultavakseni, mutta ehkä vähän petyin, kun siinä olikin ihan erilainen versio Que serasta. Pidin kuitenkin myös albumiversiosta, nauhoitin sen kasetille, ja jätin asian siihen. Nyt päätin kaivaa vuotta myöhemmän sinkkuversionkin esille.
Iggy Pop: Real Wild Child (Wild One) (1986)
Tämäkin jäi 80-luvulta mieleeni jostain yhteydestä, ja sehän kelpasi muiden paitsiobiisien joukkoon.
Good Rats: Fireball Express (1974)
Onko Good Rats unohdettu yhtye? Törmäsin netissä yhteen tai kahteen mainintaan heistä, ja päätin jonkin ajan kuluttua viimein tsekata. Pidin, hehän olivat hyvä bändi. Jopa dissattu Great American Music kolahti, minusta se oli vimmainen ja hauska levy, johon Ratsit latasivat kaiken jäljellä olleen energiansa.
Albumilta Tasty löytyi tämä vauhtipala, joka yllätti minut kuulostamalla tutulta. Ei aavistusta missä ja milloin olen tämän joskus aiemmin kuullut.
Essex oli kuuma nimi 1974, mutta miehen musiikin taso ei sitten riittänytkään suosion ylläpitämiseen, ja tähti hiipui. Jostain ihan takavasemmalta Essex kuitenkin onnistui vielä vuosikymmenen lopulla täräyttämään tällä vihaisella, sotakritiikkiä henkivällä eepoksella... ennen kuin musiikki sitten 80-luvulla meni ihan munattomaksi ainakin muutamasta kuulemastani myöhemmästä kappaleesta päätellen.
Belgialainen Kiem teki kokeilevaa, aika hyökkäävääkin musaa. The Moneyman II lienee heidän kaupallisin hetkensä, mutta senkin kanssa on kuulijalla sulattelemista. En tahdo jaksaa tuon saksofonistin töräyttelyä.
La Bottega Dell'Arte: Let Me Go, Let Me Run (1984)
Päätin kuunnella materiaalia myös kaikilta 80-luvulla julkaistuilta suomalaisilta eri esittäjiä -kokoelmilta, jotka täytettiin ulkomaisella materiaalilla. Tällainen on olemassa jollain tuollaisella meikäläisten tekemällä hittikoosteella, ja tutulta kuulosti. Vuoden 1979 L'avventura-hitistä parhaiten muistettu bändi teki tauon jälkeen vielä viimeisen, neljännen albumin, joka saattaa olla se nelikon unohdettu musta lammas tai sitten ei.
Ziggy Marley and the Melody Makers: Look Who's Dancing (1989)
Muistin, että jotain Ziggy Marleytakin sain kuultavakseni 80-luvun lopulla tai 90-luvun alussa. Vähän hakemista, ja löytyihän se hitti.
La Bottega Dell'Arte: Let Me Go, Let Me Run (1984)
Päätin kuunnella materiaalia myös kaikilta 80-luvulla julkaistuilta suomalaisilta eri esittäjiä -kokoelmilta, jotka täytettiin ulkomaisella materiaalilla. Tällainen on olemassa jollain tuollaisella meikäläisten tekemällä hittikoosteella, ja tutulta kuulosti. Vuoden 1979 L'avventura-hitistä parhaiten muistettu bändi teki tauon jälkeen vielä viimeisen, neljännen albumin, joka saattaa olla se nelikon unohdettu musta lammas tai sitten ei.
Ziggy Marley and the Melody Makers: Look Who's Dancing (1989)
Muistin, että jotain Ziggy Marleytakin sain kuultavakseni 80-luvun lopulla tai 90-luvun alussa. Vähän hakemista, ja löytyihän se hitti.
Yarbrough & Peoples -hitti vuodelta 1980. Sly ja Robbie versioivat sitä varsin sekavalla julkaisuhistorialla: esittäjänimellä Bits & Pieces tehty alkuperäinen versio vuonna 1981, promosingle tuli 1985, 1987 uusi versio julkaistiin Boops (Here We Go) -singlen b-puolella.
Alain Mion: Pheno-Men (1984)
Talking Heads: Road to Nowhere (1985)
Olen pitänyt Beverly Hillsin pummi -leffassa kuultua versiota Once in a Lifetimesta ainoana mieluisana Puhuvien Päiden biisinä, mutta sitten aivoni huomauttivat minulle, että olihan tämäkin aika hyvä. Niin on.
Michael Penn: No Myth (1989)
Tämä tutunkuuloinen laulu on peräisin miehen March-esikoiselta, josta olen lukenut melkoisesti ylistystä RateYourMusicissa. En ole vaivautunut vielä kuuntelemaan, kun edustaa singer / songwriter -genreä, jota kuuntelen nirsosti.
Talking Heads: Road to Nowhere (1985)
Olen pitänyt Beverly Hillsin pummi -leffassa kuultua versiota Once in a Lifetimesta ainoana mieluisana Puhuvien Päiden biisinä, mutta sitten aivoni huomauttivat minulle, että olihan tämäkin aika hyvä. Niin on.
Michael Penn: No Myth (1989)
Tämä tutunkuuloinen laulu on peräisin miehen March-esikoiselta, josta olen lukenut melkoisesti ylistystä RateYourMusicissa. En ole vaivautunut vielä kuuntelemaan, kun edustaa singer / songwriter -genreä, jota kuuntelen nirsosti.
Huh huh, Nina Hagenilta en olisi halunnut koneeni kovalevylle yhtään mitään. Mutta niin siinä vain kävi, että African Reggae kuulosti pahuksen tutulta, ja edelleen mietin, milloin ja missä yhteydessä joskus lapsena tämän kuulin. Päätin sitten siedättää itseäni, ja tämä biisihän uppoaa minuun. Huh huh.
Kommentit
Lähetä kommentti