Ocsid, osa 2

Spagna: Easy Lady (1986)





Jotkut biisit löysin uudestaan ihan sillä että muistin jonkin intron sekä sen, että siltä-ja-siltä artistilta oli jotain nauhalla. Siispä kuuntelemaan YouTubesta ko. artistin sinkkuja. Italialainen laulaja-laulunkirjoittaja Ivana Spagna vaikuttaa kuulemani perusteella persoonattomalta hittimaakarilta, mutta uraa on riittänyt näihin päiviin asti, joten ehkä hänessä on jotain.



Donna Allen: Serious (1986)

Ihan sattumalta törmäsin YouTubessa tähän kovasti tutulta kuulostaneeseen kappaleeseen, ja päätin sijoittaa sen Ocsid-kansioon. Kai Ripatti tämänkin soitti joskus.


Level 42: World Machine (1985)

World Machine oli hieno hitti tältä brittibändiltä, mutta muuten vähän siinä ja siinä. Love Games, Lessons in Love, Running in the Family, It's Over, Take a Look, siinä muut huiput. It's Over -balladikin on minulle kyseenalainen suosikki, koska siinä on taivaallisen kaunis melodia, surullinen tunnelma ja koskettava aihe osin tärvätty pahnanpohjimmaisella sanoituksella. Sanat ovat niin simppelit, että kuka tahansa suomalainenkin ne väsäisi kouluenglannilla, eikä laulun minähahmon päätöstä jättää naisensa perustella mitenkään.


Blue System: Sorry Little Sarah (1987)

Modern Talkingin laulunkirjoittaja Dieter Bohlen kokeili pärjäämistään ilman Thomas Andersia. Bohlen ei ole laulaja, eikä hänen olisi kannattanut vaivautua mikin ääreen. Ääni kulkee hyvin vaivalloisesti.


The Glitter Band: Makes You Blind (1975)

Ripatti soitti välillä vanhempaakin. Lapsiinsekaantuja Gary Glitterin taustabändi teki levyjä omillaankin. Tämä on (ehkä onneksi) instrumentaali, joten se keskittyy vain funkyyn rytmiin onnistunein tuloksin.


Timerider II: Rock and Roll (Part Two) (1987)

Onneksi Ripatti soitti heti perään samassa ohjelmassa italialaisen version, eikä Glitterin alkuperäistä.


Magazine 60: Don Quichotte (no estan aquí) (1984)

Vaihteeksi ranskalaista. Outo Don Quijoteen viittaava diskobiisi, jonka nimi ja esittäjä vaativat minulta kovasti selvittelyä vuosia myöhemmin. En edes tajunnut, että Cervantesin luomasta hahmosta laulettiin, ennen kuin lopulta ahaa-elämyksen kautta. Poikkeuksellisesti Ocsid-nauhoite säilyi minulla sentään tallella tämän kappaleen kohdalla. Biisin tunnistamisessa auttoi divarista ostamani Suosikin numero 12/1985, siinä kun lehti oli ruvennut julkaisemaan Euroopan Top 100 -listaa, ja Magazine 60:n biisi killui sijalla 34.


Amazulu: Don't You Just Know It (1985)





Piristävä ilmestys tämä brittiyhtye, joka sekoitti ska'ta ja reggaetä tanssipoppiin. Pääsivät esiintymään kulttikomediasarja Älypäiden (The Young Ones) yhteen jaksoon. Kokoonpanomuutokset kuitenkin haittasivat bändiä, ja levyjä tuli vain kaksi pitkällä aikavälillä.

Sade: Tar Baby (1985)

Sade oli ihana ilmestys aikoinaan. Erittäin mielelläni nauhoitin hänen musiikkiaan kasetille kun sitä vain radiosta kuului. Olisi vain saanut tehdä levyjä ahkeramminkin, on ollut turhaan pitkiä aikoja piilossa. Viileä etäisyys ja rakkauselämään sekä perheeseen keskittyminen välillä laulu-uran kustannuksella on kuitenkin ollut ihan oma valinta, ja kunnioitan sitä.

Ripatti soitti Tar Babyn juuri ennen suurta Phil Collins -haastattelua, joka oli jo melkein valmiina lähetettäväksi radioaalloille.


Phil Collins: In the Air Tonight (1982)


Phil Collins: Against All Odds (1984)


Phil Collins: Sussudio (1985)


Genesis: That's All (1983)


Phil Collins: Doesn't Anybody Stay Together Anymore? (1985)


Phil Collins & Marilyn Martin: Separate Lives (1985)

Phil Collins -haastattelu sujui siten, että Ripatti esitti kysymykset suomeksi, nauhalta kuului joidenkin sekuntien ajan Collinsin ääni, minkä jälkeen ääni feidattiin ja Ripatin apuri Hanski Kinnunen kertoi suomeksi käännettynä Collinsin vastauksen. Välillä kuului miehen musiikkia.

Muistan joitakin juttuja haastattelusta. "Hello, I Must Be Going on paljon tarttuvampi levy kuin Face Value, oliko se merkki siitä, että olit saanut elämäsi järjestykseen?", kuului yksi kysymys. Vastauksesta en muista mitään.

Collins kertoi miten hän keksi yhdelle biisilleen niin ihmeellisen nimen kuin "Sussudio". "Joillakin saattaa olla aavistus mitä "Sussudio" tarkoittaa, ainakin siitä on olemassa yhtä paljon teorioita kuin USA:ssa on tiskijukkia. Mikä on totuus? Mistä keksit nimen "Sussudio"?"
    Collins vastasi jotain siihen suuntaan, että kun hän kirjoittaa lauluja, hän yrittää valita sanat sen mukaan mikä kuulostaa hyvältä juuri siinä ja siinä kohdassa, ja kun hän kirjoitti yhtä biisiä, hän ei keksinyt siihen sopivampaa sanaa kuin "Sussudio". ""Sustudio" olisi ollut myös sopiva, mutta se kuulosti kornilta, joten päätin pysyä Sussudiossa. Sitten minun piti ajatella, mitä se voisi tarkoittaa. Päätin, että se voisi olla vaikka tytön nimi. Yksi DJ heitti herjan, että minulla on japanilainen ystävä, joka ei osaa sanoa "studio", vaan änkyttää "s-s-s-s-ssudio"... mutta oikaistakseni kaikki huhut, alunperin tarkoitin sen kyllä tytön nimeksi".

Collins kertoi tarinan No Jacket Required -albumin nimen takana, minkä voi lukea Wikipediasta. Eli Collins ja Robert Plant yrittivät päästä chicagolaiseen The Pump Room -ravintolaan, mutta Collinsia ei päästetty väärän vaatetuksen takia. "Pötyä, sanoi Robert, ja marssi sisään, ja minä perässä, sillä minulla oli takki, joka oli varmasti paljon hienompi kuin monilla muilla asiakkailla. Minulla oli myös siistit housut ja paita, mutta he sanoivat että takki olikin vääränlainen. Okei, menin yläkertaan vaihtamaan uuden takin, mutta sekään ei kelvannut. Olin todella vihainen ja mietin koko yön miten pääsisi sisään. Minulta meni 2-3 päivää ennen kuin rauhoituin. En ole katkera, mutta kuitenkin."

Vielä tuli maininta, että "esimerkiksi yli tusina ystävistäni erosi viime vuonna, ja kirjoitin laulun siitä, miksi ihmiset eivät pysy yhdessä". Kyseinen laulu on siis Doesn't Anybody Stay Together Anymore. Viimeinen kysymys Ripatilta oli, kun hän oli luetellut kaikkia niitä lukemattomia juttuja joita Collins tekee: "Eli olet aika paljon poissa kotoa. Kuinka avioliittosi kestää sen?" Vastaus oli: "Vaimoni kyllä ymmärtää. Hän ei ole mustasukkainen musiikille. Hän ymmärtää mitä minun täytyy tehdä, ja sitäpaitsi hän on usein kiertueilla mukana". Tämän jälkeen Marilyn Martinin kanssa tehty duetto Separate Lives lähti soimaan, ja haastattelutuokio oli ohi.


Round One: In Zaire (1985)





Ylistyslaulu Muhammad Alille, joka 30. lokakuuta 1974 otteli George Foremania vastaan Kongon demokraattisen tasavallan (tuolloin Zaire) pääkaupungissa Kinshasassa. 60 000 katsojaa todisti paikan päällä kun Ali voitti Foremanin tyrmäyksellä 8. erässä. Ottelu televisioitiin, ja miljardi katsojaa ympäri maailmaa näki sen.

1939 syntynyt Wakelin kirjoitti ja lauloi levylle kaksikin hittibiisiä Alista. 1974 levytetty "Black Superman (Muhammad Ali)" oli ensimmäinen, ja In Zaire seurasi kaksi vuotta myöhemmin. Mielestäni Black Superman on korni kappale, ja vaikka In Zaire on parempi, suosin Round Onen versiota.


Miami Sound Machine: Bad Boy (1985)

Tähän biisiin olin aivan hulluna vuonna 1985, ja se kuulostaa yhä kivalta. Gloria Estefan aikana, jolloin hän oli juuri nousemassa supertähdeksi. Miami Sound Machine debytoi levyllä jo 1977, ja nautti suosiota USA:n latinopiireissä. Kuitenkin vasta 9. albumi Primitive Love (jolla Bad Boy on mukana) räjäytti pankin saaden maailmanlaajuista huomiota. Onneksi bändin tuotanto on kattavasti esillä YouTubessa, kuuntelin vuosien 1977-1984 albumit biisi kerrallaan käänteisessä kronologisessa järjestyksessä. Varhaisten, vielä hiukan primitiivisten mutta innolla tehtyjen levyjen kuuntelu oli kiinnostavaa.


Dead Or Alive: Brand New Lover (1986)

Dead Or Aliven hitit You Spin Me Around ja tämä kolahtivat hyvin. Bändi vaikutti olevan varsinkin imagoltaan vähän enemmän rock kuin muut tanssimusaa tehneet bändit. Brand New Loverista pidän jopa enemmän kuin siitä isommasta hitistä.


Suzy Q: Can't Live Without Your Love (1986)

Taas piti selvitellä esittäjän nimi. Hankaluuksia tuli, kun en löytänyt mistään "Can't Live a Day / Night Without You" -nimistä kappaletta, koska niin tässä lauletaan. Pitikin kokeilla eri muunnoksilla ennen kuin tärppäsi. Ketään Suzy Q'ta ei ollut olemassa, vaan kyseessä oli monen vuoden ja levyn fuulaprojekti, jossa käytettiin useita, tiuhaan vaihtuneita laulajattaria.


Farley "Jackmaster" Funk & Jessie Saunders: Love Can't Turn Around (1986)

En oikein pidä vokalisti Darryl Pandyn äänestä, ja minua varsinkin ärsyttää se hyperventiloiva huutohöpinä, jota kuullaan useissa versioissa tästä biisistä. Ripatti soittikin siitä sen siedettävimmän version, jonka kesto on maltilliset 3:36.


Breakfast Club: Never Be the Same (1987)

Newyorkilaisbändi Breakfast Club muistetaan parhaiten siitä, että sen riveissä toimi kaksi Madonnan ex-poikaystävää, laulaja Dan Gilroy ja rumpali Stephen Bray. Pari hyvää singleäkin tuli, Right on Track ja tämä Never Be the Same.


Total Contrast: Kiss (1987)

Kun kävin Discogsin ja YouTuben avulla perusteellisesti läpi kaikki vuosien 1979-1988 tanssisinglet eri maista, koetin mm. kuulostella, josko jokin kappale kuulostaisi tutulta, kenties jopa Ocsidista kuullulta ja kasetille aikoinaan nauhoitetulta. Tämä oli ainoa vielä löytämäni kappale, jonka selvästi muistan Ripatin soittaneen. Muistan jopa tarkalleen, missä kohdassa minun oli katkaistava nauhoitus, kun Tapsa puhkesi puhumaan - se tapahtui kohdassa 3:22.


Ray Parker Jr.: I Don't Think That Man Should Sleep Alone (1987)

Ghostbusters-hitistä muistetun miehen viimeinen hyvä biisi, tämmöinen herkkä puoliballadi. Peräisin After Dark -albumilta, joka pitkästytti minua.


Sylvester: Someone Like You (1986)





Diskon kuningatar (kyllä, tämän arvonimen Sylvester sai sukupuolestaan huolimatta) oli nauttinut suurta suosiota 1970-luvun lopulla sellaisten hittien kuin Dance (Disco Heat) ja You Make Me Feel (Mighty Real) ansiosta, mutta 80-luvulla tähti hiipui hiljalleen. Keith Haringin tunnusomaisen taiteen koristama Someone Like You -sinkku on peräisin Sylvesterin heikosti vastaanotetulta viimeiseltä albumilta Mutual Attraction, mutta se oli sentään ykkönen Billboardin tanssilistalla.

Sylvester James sairastui AIDSiin ja kuoli 16. joulukuuta 1988.


Raze: Jack the Groove (1986)

Täysmittainen 12-tuumainen sinkkuversio tästä house-klassikosta on minusta ärsyttävä jatkuvine "jack the groove" -hokemisineen, joten poimin hiljaisemman, enempi instrumentaalisen neliminuuttisen seiskatuumaversion. Sen Ripatti soittikin, joten se tuli minulle tutuksi.


Scotch: Money Runner (1986)

Tämän Disco Band -singlellä esittäytyneen italodiskoduon myöhempi sinkku käyttää änkyttäviä vokaalisämplejä aika hermostuttavalla tavalla. Singlen kansi on törkeähkö, mutta onneksi pojan naama ei näy, joten intimiteettisuoja säilyy.


Steinski & Mass Media: We'll Be Right Back (1986)

Muun muassa sämplääjänä ja levysoitintemppuilijana töitä tehnyt newyorkilainen Steve Stein irvii USA:n television kaiken maailman ostoskanavia ja tuotepuffauksia. Milloin mitäkin tuotetta tv:ssä mainostaneet tyypit esiintyvät tällä singlellä omilla äänillään, jotka on leikattu suoraan niistä mainoksista ja yhdistetty vitsikkäällä tavalla. Kulutushysterian vastainen viesti tulee selväksi, mutta kaikki eivät välttämättä jaksa kuunnella tätä vähän hyperaktiiviseksi äityvää konebiisiä.


Q-Pid Featuring Nikki Q: My Latin Lover (1986)

Tämä elektrobiisi tuntuu jääneen täysin vaille huomiota - kukaan ei varmaan edes tiedä mitään tästä yhden singlen mittaisesta projektista ja sen tekijöistä? Minusta aika tarttuva ja hyvä single kuitenkin.


Patrick Cowley: Tech-No-Logical World (1982)

Sylvesterin tapaan Cowleykin pyöri San Franciscon homopiireissä ja sai tunnustusta varhaisilla diskolevytyksillään. Cowley ryhtyi yhteistyöhön Sylvesterin kanssa ja tuotti tämän 1978 julkaistun menestysalbumin Step II, joka sisälsi ne isot hitit Dance (Disco Heat) ja You Make Me Feel (Mighty Real). Yhteistyö jatkui vuonna 1982, jolloin Cowley kirjoitti Sylvesterille hitin Do Ya Wanna Funk ja myös tuotti sen. Cowleyn omat hitit Menergy ja Megatron Man taas nähtiin Billboardin listoilla vuonna 1981.

Cowley oli yksi AIDSin varhaisista uhreista, hän kuoli 12. marraskuuta 1982 vain 32-vuotiaana. Tauti oli vielä niin uusi, että hän sai lääkäreiltä toistuvasti vääriä diagnooseja. Sylvesterille kerrottiin kuolinuutinen hänen ollessaan keikalla Lontoossa - hän sitten viestitti uutisen yleisölleen ja lauloi Do Ya Wanna Funk -biisin Cowleyn muistolle.

Tech-No-Logical World löytyy Cowleyn viimeiseltä albumilta Mind Warp, jonka mies teki jo selvästi oireilevana.


Interface: The Plastic Age (1987)

Tämä saksalaistuotantoa edustava syntsadiskosingle on siitä virkistävä, että se pyrkii selvästi sanomaankin jotain, kommentoivan aikaamme. Vähän tunnettujen David Meaneyn ja Wolfgang Sebastian Weinmannin kirjoittaman tarttuvan ja tehokkaan biisin laulaa joku kreditoimaton nainen.


Curtie & The Boombox: Black Kisses (1985)

Hollantilainen musta tyttöyhtye Curtie & The Boombox oli vastuussa myös hitistä Let's Talk It Over in the Ladies' Room, jonka lauloi suomeksi tuntematon Aila nimellä Puhutaan pojista: "tule, mennään tyttöjen vessaan / pojista puhumaan...". Black Kisses on kyllä parempi, vähemmän korni hitti.


The Power Station: Get It On (1985)

Robert Palmer, Duran Duranista väliaikaisesti vapaalla olleet Andy & John Taylor sekä entinen Chic-rumpali Tony Thompson. Ehkä The Power Stationin levyt eivät ihan vastanneet moisen talentin määrää, mutta tämä T-Rex -cover ja oma sävellys Some Like It Hot menestyivät listoilla kuitenkin, samaten yhtyeen ensimmäinen albumi, joka on pätevää työtä. Mitään kiinteää yhtyettä ei näillä egoilla pystytty luomaan, vaan Palmer häipyi pian keskittyäkseen omaan soolouraansa, saatuaan Power Station -jäsenyydestä lisää nostetta itselleen.


Fine Young Cannibals: Ever Fallen in Love (1986)





Brittiyhtye FYC sai soulaavalla, hiukan tanssittavalla popillaan runsaasti huomiota 80-luvun puolessavälissä. Afrokaribialaiset sukujuuret omaava laulaja Roland Gift oli karismaattinen ilmestys, ja muistan, että hänet nimitettiin jopa seksisymboliksi. Vuonna 1990 People-lehti nimesi hänet maailman 50 kauneimman ihmisen joukkoon.

Ensimmäinen, yhtyeen omaa nimeä kantanut albumi sisälsi hitit Johnny Come Home ja Suspicious Minds (kyllä, se Elvis-hitti).

Bändi otti reilusti aikaa toisen albumin valmisteluun. He tekivät biisejä elokuviin, hoitivat musiikillisia sivuprojekteja, ja Gift kokeili näyttelemistä. Kun kakkosalbumi The Raw & The Cooked viimein julkaistiin vuonna 1989, mukaan oli otettu peräti neljä aiemmin elokuvissa kuultua laulua: Buzzcocks-versiointi Ever Fallen in Love (Jonathan Demmen 1986 ohjaama "Something Wild"), Tell Me What, As Hard As It Is, ja USA:n ykköseksi yltänyt hitti Good Thing (kaikki kolme Barry Levinsonin 1987 ohjaamasta "Tin Men"- eli Peltiheikit-leffasta).


Pet Shop Boys: In the Night (Arthur Baker Mix) (1987)

Alunperin varhaisen singlen Opportunities (Let's Make Lots of Money) kääntöpuoli, mutta myöhempänä Arthur Bakerin miksauksena - versiona jonka äänitin Ocsidista ja josta myös pidän eniten. Laulu kertoo Zazou-liikkeestä, joka nousi Ranskassa maan ollessa Saksan miehittämä toisen maailmansodan aikana. Liikkeeseen kuuluneet pukeutuivat räikeästi ylisuuriin vaatteisiin ja kapinoivat tanssimalla villisti swing-jazzin ja bebopin tahtiin, pitäen jopa tanssikilpailuja. Zazout eivät myötäilleet natseja, Ranskan vastarintaliikettä eivätkä Ranskan hallintoakaan, ja heistä tuli nopeasti epäsuosittuja.

Sopii kuunnella vaikka Andrexin 1944 levyttämä reipas iskelmä Y'a des Zazous.


Yello: Call It Love (singleversio) (1987)

Himoitsin tätä kappaletta takaisin menetettyäni kasettinauhoituksen, hommasin One Second -albumin kuultavakseni... ja petyin, kun sain kuulla tästä ihan erilaisen version kuin sen jonka Ripatti oli soittanut. Nauhoitin albumiversion kasetille, mutta pettymyksen kyyneliä niellen.


Mantronix: Big Band B-Boy (1986)

Jamaikalla syntynyt, Kanadan kautta New Yorkiin päätynyt Kurtis "Mantronik" El Khaleel, ja Haitissa syntynyt MC Tee eli Touré Embden perustivat tämän innovatiivisen hip hop -duon 1980-luvun puolessavälissä. Tämä veikeä ja tautisen tarttuva biisi löytyy kakkosalbumilta Music Madness, jolla musiikki alkoi siirtyä kohti elektronista tanssimusaa perinteisen hip hopin sijaan. Linja jatkui kolmella seuraavalla albumilla, minkä jälkeen Mantronik ensin keskittyi tuottamiseen ja piti sen jälkeen taukoa musiikin tekemisestä keskittyäkseen perheen perustamiseen.
    Big Band B-Boyn tausta on napattu The Charlie Calello Orchestran 1979 levyttämästä diskoversiosta Louis Priman Sing, Sing, Sing -laulusta.


Mike Mareen: Agent of Liberty (1986)

Saksalainen Mareen (oik. Uwe-Michael Wischhof) aloitti musiikillisen uransa rumpalina, ja siirtyi sitten laulamaan sekä tuottamaan levyjä muille artisteille. Omia levyjä - lähinnä singlejä - syntyi 70- ja 80-luvuilla kaiken ohessa. Agent of Liberty on niitä helpoiten sekalaisilta kokoelmilta löytyviä Mareenin biisejä, ja joltain sellaiselta minäkin sen sain taas haltuuni vuosituhannen alussa.


Paul Hardcastle: Don't Waste My Time (1985)

Niitä parempia raitoja sillä Hardcastlen albumilla, jolta myös 19 ja Just For Money löytyvät. Singlenä tämäkin julkaistiin. Laulupuolen hoiti Carol Kenyon, jolla on takanaan kirjava ura vierailevana vokalistina.


Lee Marrow: Cannibals (1985)

Eli Francesco Bontempi, italialainen DJ ja tuottaja. Cannibals hyödyntää hauskasti viidakkoeksotiikkaa mörisevillä vokaalikoukuillaan.


Angel Chorus: Devil on My Shoulder (1985)

Brittitekoa oleva single, kirjoittajina walesiläinen tuottaja-miksaaja Mark Ferda sekä Glynnis Thomas, joka myös lauloi. Angel Chorus jäi yhden singlen projektiksi, mutta kiinnostavaa eurosyntsapoppia tämä on.


Aerosmith: Walk This Way (1975)

Run-DMC:n Walk This Wayn Ripatti mainitsi olevan ehkä kaikkien aikojen menestynein rap-levy, ja Tapsa halusi tiedottaa Ocsidin kuulijoille, että tämmöinen alkuperäisversio on olemassa.


Aretha Franklin: Freeway of Love (1985)





Arethan eräänlaiselta comeback-albumilta Who's Zoomin' Who? lohkaistu jättihitti (kolmas sija Billboard Hot 100 -listalla). Bruce Springsteenin E Street Bandin saksofonisti Clarence Clemons soittelee sooloa, taustalauluissa mm. Sylvester. Laulussa mainitaan vaaleanpunainen Cadillac, joka näkyy albumin ja singlen kansissakin - Arethan hautajaisissa elokuussa 2018 nähtiin yli sata tällaista Cadillacia.


Style Council: Right to Go (1987)

The Jam -yhtyeen hajottamisen jälkeen Paul Weller perusti bändin, joka jatkoi musiikillisesti siitä mihin The Jam jäi. Style Councilin linja oli popimpi, soulaavampi. Tosin hiphopimpaa Right to Go -raitaa hallitsee tuntematon rap-ryhmä The Dynamic Three eli The Dynamic MC's, joka on saanut höpöttää biisissä estoitta. Minua hermostutti tämä kappale vuonna 1987, eikä sen kuuntelu edelleenkään ole varsinainen nautinto etenkään lopussa.


Prince & The Revolution: Raspberry Beret (1985)

Princen alunperin 1982 äänittämä biisi sai perusteellisen uusiokäsittelyn kaksi vuotta myöhemmin syyskuussa 1984, ja seuraavana vuonna lopputulos nousi hittilistan kakkoseksi. Animaatiotakin sisältävä musiikkivideo oli enimmäkseen Princen itsensä ohjaama.


Sly Fox: Let's Go All the Way (1985)

Ilmeisesti niitä rakasta-tai-vihaa -kasarihittejä. Minä pidän tästä äärimmäisen raskaasti tömistelevästä elektromonsterista. Sly Fox oli duo, jonka toisella jäsenellä (Gary Mudbone Cooper) oli tausta George Clintonin kaartiin kuuluneissa Parliamentissa ja Bootsy's Rubber Bandissa. Michael Camacho on tuntemattomuus.


Sigue Sigue Sputnik: Love Missile F1-11 (1986)

Olen joskus miettinyt, että jos olisin ollut aktiivinen levyjen ostelija koko 1980-luvun, mitä levyjä olisin ostellut minäkin vuonna? 1986 olisin taatusti hankkinut Sigue Sigue Sputnikin Flaunt It -LP:n, sillä olin kreisinä tähän avaruuskonerock-hirvitykseen. Ex-Generation X -basisti Tony Jamesin perustama novelty-yhtye sai tämän brittilistan kolmoseksi, mutta nykyään kuunneltuna Love Missile F1-11 vetää pahasti yli kaikkine studioefekteineen. Futurismia tämä oli olevinaan, mutta onneksi tulevaisuus ei kuulosta ihan tältä.


Marietta: Fire and Ice (1986)

Amerikkalainen Marietta Waters on vuosien varrella saanut itselleen jonkin verran nimeä ja arvostusta laulamalla ja esiintymällä lukuisten tähtien levyillä ja kiertueilla, kirjoittamalla muutamia biisejä sekä olemalla mukana menestysleffan Top Gun soundtrackilla. Fire and Ice on myös elokuvamusiikkia, samannimisestä saksalaisesta laskettelu-urheilu-toimintapätkästä joka lienee enemmän hiihtodokumentti kuin varsinainen elokuva.


Bad Boys Blue: Megamix (1990)

ÄÄÄÄäääää... No, kyllä minä tämän jaksan.


World Beat Club: Johannesburg (1988)





Vähän tunnettu laulettu acid house -biisi, josta nappasin kasetille reilun kahden minuutin siivun. Kasettinauhurini oli valitettavasti jotenkin heikossa kunnossa, niinpä nauhalta kuului äänekästä rutinaa noin neljän sekunnin välein. Äänitys on tallella, mutta olen kovasti jahdannut parempaa kopiota tästä biisistä. Ei löydy mistään. Rohkenin uploadata äänityksen Google Driveen, mutta varoituksena tosiaan, että se tasainen rutina on piinaavaa kuultavaa:

https://drive.google.com/file/d/1S98BFIAeoOLP5CjbLseMAdj1bs8zpJ4y/view?usp=sharing


Beats Workin': Burn Out Don't Fade Away (1989)

Samasta rutinasta kärsi tämäkin alunperin, mutta biisi on sentään löytynyt netistä ja minulla on siitä nyt hyvä kopio. Brittiläinen DJ ja klubinomistaja Nicky Holloway teki tämän house-palan selvästi kieli poskessa, hauskoja detaljeja riittää.


Mark Farina: So Long (1989)

Italialainen Mauro Farina on työskennellyt niin monen aliaksen turvin, että kuka niistä lukua pitää? So Long on kohtalainen eurotanssibiisi.


Martinelli: O. Express (1986)

Niitä pitkäikäisimpiä italodiskobändejä, laulamassa Idän Pikajunasta. Pääjehu Aldo Martinelli on menestynyt hyvin biisinkirjoittajana.


Beverly Hilz Featuring Debbie Sharp: On a Night Like Tonight (1986)

Beverly Hilz on hämärä projekti, mutta Sharp paiski töitä laulajana 90-luvulla. On a Night Like Tonight on niitä parhaita 80-luvun kakkosdivisioonan perusdiskobiisejä.


P.J. Marcus: For Your Sweet Information (1985)

Sähisevyydestään huolimatta tämä on aika tavanomaista italodiskoa tuntemattomalta nimeltä.


Kylie Minogue: Never Too Late (1989)

Kylie ja Stock, Aitken & Waterman - huokaus. Siedettävää, ei muuta.


Nitro Deluxe: This Brutal House (1986)

Tämän soitin koulussa yläasteella kun musiikintunnilla oli musaraati. Sain kuulla lähinnä pilkkaa tämmöisen kaman soittamisesta. Kukaan muu luokassa ei tainnut ymmärtää housen päälle, enkä enää toiste yrittänyt.


Jack E. Makossa: The Opera House (1987)





Tenoria ja sopraanoa miksattu hupaisasti house-musiikkiin, siinä tämän viihdyttävän sinkun juju. Asialla arvostettu bostonilainen tuottaja-DJ-remiksaaja-muusikko Arthur Baker. Miehellä ei ollut pahemmin malttia toimiessaan tiskijukkana Bostonissa 70-luvulla - hänellä kun oli tapana rikkoa levyt ja heittää palaset tanssilattialle jos jotain levyä ei otettu hyvin vastaan klubeissa. Bakerin myöhempiä saavutuksia ei pysty lyhyesti luettelemaan.


Whodini: Freaks Come Out At Night (1984)

Jälleen yksi brooklynilainen hip hop -ryhmä. Whodini oli ensimmäisiä alallaan, jotka lisäsivät musiikkiinsa rhythm'n'blues -maustetta, ja lopputulos loi perustan new jack swing -genrelle. Freaks Come Out At Night on mainiota elektroa vocoder-efekteineen.


Eddie "Flashin" Fowlkes: Time to Express (1989)

Detroitilainen tiskijukka elektronisen housen kimpussa.


Material: For a Few Dollars More (1983)

Yksi mukavimmista yllätyksistä tämä, kun jäljittelin Ocsidissa aikoinaan kuulemiani ja kaseteille äänittämiäni biisejä. Muistin, että minulla oli nauhalla jonkinlainen versio For a Few Dollars Moresta tai jostain muusta Ennio Morriconen Clint Eastwood -spagettilänkkärin tunnarista. Muistin myös, että oli jokin biisi, jolla vocoderin läpi laulettiin "there, goes there" tai jotain sinnepäin. Enpäs arvannut, että saisin kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Material oli sekalaista kokeilevaa musiikkia esittänyt bändi, joka pääsi 1978 Giorgio Gomelskyn suojiin. Gomelsky oli venäläissyntyinen musiikkialan häärijä, joka tienasi omaisuuden Yardbirdsien kanssa 60-luvulla tekemästään yhteistyöstä. Hän perusti Manhattaniin Zu Club -nimisen klubin, jonka kellaritiloihin vastaperustettu yhtye pääsi treenaamaan. Bändi otti lopulta nimekseen Material ja julkaisi 1979 ensimmäisen levynsä. Vuosien varrella Materialin riveissä on käynyt kova tuuli muusikoiden lähtiessä ja tullessa.

Kollektiivista Material-nimeä on käytetty myös tuottamis- ja muissa yhteistyöhommissa, joita on riittänyt lukuisia ihan tähtiartistienkin kanssa.


M.A.R.R.S.: Pump Up the Volume (1987)

Suomalaiset juntit kai tuntevat tämän Pulttiboisin tunnarina, mutta onhan tämä house-klassikko soinut aika puhki radioaalloilla ja muissakin yhteyksissä. Kokeilevien brittiyhtyeiden Colourbox ja A.R. Kane jäsenten yhteistyönä syntynyt biisi on vieläpä olemassa monena eri versiona ja miksauksena, joista voi valita itselleen sen mieluisimman.


Sabrina: Boys (1987)



Danuta: Touch My Heart (1987)



Spagna: Call Me (1987)



Selena: Shotgun (1987)

Kuraosasto. Italialainen Sabrina Salerno ja puolalainen Danuta Lato olivat niitä Samantha Foxin kanssa kilpailleita povipommeja, ja kun toi kerran rupes laulamaan, niin miksen määkin. Hollantilaisella Selenalla oli toinen pikkuhitti nimeltä Timebomb, hurja mimmi kun laulaa tuommoisista aiheista.


Toni Peret & José María Castells: Max Mix 7 (1988)

Barcelonalainen tuottaja / DJ -kaksikko, joka teki itsensä tunnetuksi musiikkimaailmassa luomalla ison läjän megamiksauksia muiden levytyksistä. Max Mix -sarjaan kuuluu kymmenen levyä, ja otinpa tässä yhtenä päivänä hommakseni kuunnella loputkin. Ensimmäiset vain pitkästyttivät minut höperöksi. Myöhemmin ote alkoi löytyä, mutta seiskaosa jää kyllä parhaaksi ja ainoaksi jota viitsin kuunnella. Tässäkin tiputaan reilusti alaspäin seitsemän minuutin kohdalla, kun aletaan sekoittaa soppaan tylsempiä biisejä.

Miksaus on koostettu yhdeksästä tanssikappaleesta, minkä lisäksi kuullaan siellä täällä lyhyitä sampleja muista biiseistä. Jonkinlainen luettelo tässä miksauksessa kuultavien samplejen alkuperistä tai ainakin muista saman aikakauden esiintymisistä - osan näistä olen löytänyt itse, kun olen kuunnellut vuoden 1988 jenkkiläisiä ja eurooppalaisia maksisinkkuja YouTubesta. Osa sampleista kuuluu Theme From S-Expressiin:

Rusty - Rusty Acid, 1988
("it's like that, yeah")
Amadhouse - Shock Me Amadhouse, 1988
("amadhouse")
Debbie Harry - "Feel the Spin" from Krush Groove soundtrack, 1985 (LP)
("uno, dos, tres, quatro")
Gil Scott-Heron and Brian Jackson - "The Bottle" from Winter in America, 1974 (LP)
("uno, dos, tres, quatro")
Ish Ledesma - "Scream for Daddy" from I Could Love You, 1986 (12")
(alkuhuuto)
D.ST and Jalaludin Mansur Nuriddin, "Mean Machine", 1984 (12")
("automatic, push button, remote control, synthetic, genetic, command your soul")
Rose Royce - "Is It Love You're After" from Rose Royce IV: Rainbow Connection, 1979 (LP)
(intro)
Sam the Sham & The Pharaohs - Oh That's Bad, No That's Good, 1967 (7")
("oh that's bad, no it's good")
TZ - I Got the Hots for You, 1983 (12")
("I got the hots for you")
Brooklyn Express - Love Is the Message, 1981 (12")
("uno, dos, tres, quatro")
Hot Streak - Body Work, 1983
("I don't know but I've been told, music makes you lose control")
Maggotron - Return to the Planet Bass, 1988
(muutamakin detalji kuulostaa tutulta, kuten "push it"-kuiskaus ja 39-40 sekunnin kohdalla kuultava ääni)
L.A. Mix - Check This Out, 1988
(18-27 sekunnin kohta)
Mr Lee - Pump Up London, 1988
("pump it up")
Horn & ART – Action! (The Cock), 1988
(miksattu huuto toistuu monesti kappaleen aikana)
Ceck This - Bossanova, 1988
("everybody reach, reach to the top...")
Vanessa - Crazy For You, 1988
("I'm just going so crazy for you")
El Chico – D.I.N.D.O.N.D.E.R.O., 1988
("yeaaaaahhhh")
The Jam Machine – Graffiti House, 1988
("bah-lup-ba-ba-loo-bap...")
D.J. Atkins & Sharada House Gang – Let's Down The House, 1988
("everybody reach, reach to the top...")
Pointblank – Oh Yeah, Oh No !!!, 1988
("bappity-bap-bap, one man boogie, let's go, let's go..:")
Megabeat – Push It Push It, 1988
("on the double" kohdassa 1:41)

En takaa, että nämä biisit ovat kyseisten samplejen ensiesiintymisiä.


Telex: Moskow Diskow (1979)





Belgialainen Telex vuosi ennen surullisenkuuluisaa esiintymistään Euroviisuissa. Bändi aina hiukan nauroi pop- ja diskomusiikille, eikä näitä heidän mielipiteitään aina ymmärretty. 1986 he tekivätkin kunnianosoituksen Spike Jonesille.

Aikaansa edellä ollut elektrodiskobiisi Moskow Diskow on heidän parhaita ja tunnetuimpia levytyksiään, ja se on remiksattu useita kertoja myöhemmin. Ripatti saattoi soittaa jonkin myöhemmän miksauksen, mutta minä halusin originaalin. Tässä kiidetään Idän Pikajunalla ja mainitaan Brigitte Bardot.


London Boys: Harlem Desire (1987)



Billy Idol: To Be a Lover (1986)



Bruce Willis: Respect Yourself (1986)

1986 Tapsa Ripatti alkoi sisällyttää Ocsidiin aineksia, joita en jaksanut pahemmin arvostaa. Oli kuuntelijoiden lähettämiä vitsejä, joita mies luki ääneen, Hanski Kinnunen tuntui olevan koko ajan enemmän äänessä ja touhussa, yhdessä keksittiin ties mitä pelleilyä biisien välillä... Tapsa oli säälittävimmillään silloin, kun yritti pilkallisesti matkia Tampereen murretta... ei mies osannut.

Kuuntelijoiden vitseistä hauskimpina muistan seuraavat: Ruotsalainen pääsi töihin kaupungin puistoon, työnä oli lehtien kokoaminen. Jo ensimmäisenä päivänä sattui työtapaturma: hän putosi puusta!

Tuota London Boysin kappaletta edelsi seuraava: "Tiesitkö, että majuri käyttää siitä syystä punaista univormua, etteivät muut huomaisi hänen haavoittumistaan?" "Aa, en tiennyt, mutta miksikähän Hitler käytti ruskeita housuja?"

Muistan muutaman muunkin vitsin, kuten sen, että Maukka Perusjätkä on ilmeisesti kuollut, koska kaupan näyteikkunassa luki "Maukasta makkaraa". Yksi vitsi oli rasistinen ja toinen pitkä ja pikkutuhma, joten jätän kertomatta.

Bruce Willisin versiota Respect Yourselfista pidän malliesimerkkinä siitä, miten paljon studiossa voi kuorruttaa biisiä jotta lopputuloksesta tulee hyvä, jos pääartisti ei ole tehtävän tasalla. Willisillä on kyllä hyvä ääni, mutta äänen voimakkuus ja varmuus laulajana olivat vielä hakusessa. Niinpä kaikki muut ovat joutuneet tekemään sen varsinaisen työn. June Pointer käväisi laulamassa yhden säkeistön, ja olivathan muutkin siskokset paikalla.


Until December: Heaven (1986)

Jokin yhden LP:n tehnyt jenkkibändi, jonka Discogs luokittelee syntsapopiksi ja poprockiksi, mutta olihan ainakin tämä biisi tarpeeksi säpisevä ja tanssittava Ocsidissa soitettavaksi.


Mel & Kim: Respectable (1987)

Stock - Aitken - Waterman teki näistä Applebyn siskoistakin hetkeksi hittitehtaan. Respectable nousi brittilistan ykköseksi, mikä on tosiaan kunnioitettavaa.


Aretha Franklin: Who's Zoomin' Who (1985)

Freeway of Love oli yksi hitti Arethan vuoden 1985 comeback-levyllä, ja tämä albumin nimikappale oli toinen. Sinkku ylsi sijalle 7, ja albumikin sijalle 13 Billboardin listalla.


The Art of Noise Featuring Duane Eddy: Peter Gunn (1986)

The Art of Noise on niitä bändejä, joita minun ihan periaatteesta pitäisi kuunnella ja arvostaa enemmän, koska kuitenkin olivat niin innovatiivinen, luova ja omaperäinen ryhmä. Duane Eddy -kollaboraatio on hillittömän hauska, ja nautin suuresti sen kuuntelemisesta.

Peter Gunn -versio tehtiin kolmikon Anne Dudley - J.J. Jeczalik - Gary Langan voimin, sen jälkeen kun muut alkuperäisjäsenet Paul Morley ja tuottajaässä Trevor Horn olivat lähteneet. Yhteistyö ei toiminut, sillä varsinkin Morley koki, että hänen panoksensa oli mitätön ja hänen biisinkirjoittamisensa sai haukkuja teennäisyydestä. Morley ei arvosta suuntaa johon The Art of Noise siirtyi hänen ja Hornin lähdön jälkeen, kaikkine hitteineen Eddyn ja Tom Jonesin kanssa. Miten vain, ainakin Peter Gunn ja Princen Kiss lähtivät käsistä metkoin tuloksin.


Alpha Town: Hey Robin (1988)

Aiemmin mainittu Mauro Farina oli mukana tässäkin italodiskoyhtyeessä, toimien laulajana vuoteen 2009 asti.


Downtown: Runaway (1989)

Tässäpä suomalainen tanssi / house -tuotanto, joka ei kuulosta suomalaiselta. En vaan tunne varsinaisesti tarvitsevani tällaista versiota Del Shannonin vanhasta hitistä, vaan kuuntelen mieluummin alkuperäistä. Laulaja Jari Karjalainen eli J. Drome oli pitkään mukana Hausmyllyssä.


Steve "Silk" Hurley: Jack Your Body (1985)

Perusversio on ärsyttävä jatkuvan "jack your body" -hokemisen takia. Ripatti soittikin Ocsidissa dub-versiota (Dub Your Body), jossa on paljon vähemmän sitä biisin nimen hokemista ja enemmän maukasta konemusisointia. Taas ropisee täältä pisteitä miehen tyylitajusta ja mausta.


The D.J. Fast Eddie: Jack to the Sound (1989)

20-vuotias deejii ja tuottaja Chicagosta popularisoimassa tuolloin uutta ns. hip house -genreä, jossa räpätään house-taustan päälle.


Amnesia: Ibiza (1988)

Belgialainen Stephan Novak sävelsi albumillisen new beat -musiikkia ja pyysi sitten kahdelta tuottajalta, Bruno van Garsselta ja Michel Nachtergaelelta apua. Nämä perustivat Novakin kanssa bändin Amnesia ja täydensivät porukkaa vielä kahdella DJ:llä. LP Hysteria julkaistiin 1988, ja se sisälsi myös tämän ensisinglen. Tämän jälkeen Novak sai kenkää ja muut jatkoivat Amnesia-nimellä ilman häntä.


Kool Moe Dee: Go See the Doctor (1986)

Kool Moe Dee irtaantui menestyneestä The Treacherous Three -rap-ryhmästä soolouralle ja debytoi 1985 singlellä Turn It Up. Seuraavana vuonna tämä toinen single, ja 1987 debyyttialbumi joka sisälsi jälkimmäisen kappaleen. Hauskaa tarinointia yhden illan pokasta, joka jättää muistoksi sukupuolitaudin. Taustabiitti valitettavasti on aika löysä, ja Kool vielä erehtyy jättämään sen yksin soimaan liian pitkäksi aikaa. Tämä tekee biisistä paikoin myös tylsän.


L.A. Dream Team: The Dream Team Is in the House! (1985)

Losangelesilainen hip hop -duo sämplää varhaisella singlellään Dragnet-tv-sarjan tunnaria ja Kraftwerkin Trans-Europe-Expressiä.


Sea and Land: Billie Jean Rap (1987)

Muistin, että olin nauhoittanut joskus kasetille rap-version Michael Jacksonin Billie Jeanista, joten siitäkin piti sitten hommata kopio. Koska olen kuunnellut Jacksonia enemmän kuin tarpeeksi, en jaksa tähänkään kiinnostuneesti keskittyä.


Oran "Juice" Jones: The Rain (1986)





Jones oli rhythm'n'blues -laulaja, joka kuitenkin solmi levytyssopimuksen räppiin ja hiphopiin keskittyneen levymerkin kanssa, mikä oli radikaalia aikana jolloin r'n'b haluttiin pitää tiukasti erillään kaikesta mikä hiphopiin liittyi. Vasta myöhemmin näitä genrejä ruvettiin sulattamaan yhteen. Eli Jonesia voidaan kutsua uraauurtaneeksi artistiksi.

The Rain jäi Jonesin ainoaksi kunnon hitiksi, mutten muista olleeni kummemmin vaikuttunut tästäkään kappaleesta. Myöhemmin, vuosien varrella, olen törmännyt tuohon melodiaan eri yhteyksissä, kuten Tolga "Flim Flam" Balkanin erinomaisessa The Best of Joint Mix -sämplekavalkadissa. Nyt kuuntelen tätäkin biisiä melko innostuneena. Hyvä monologi mieheltä hänet pettäneelle naiselle tuossa lopussa.


M & H Band: Pop Corn (1987)

Lähinnä äänittäjänä työskennelleen Mark Halidayn oma yhden singlen projekti. Popcorn on niitä liikaa coveroituja sävelmiä, mutta tämmöinen harmiton kasarisyntsadiskoversio siitä on kyllä paikallaan. Itse asiassa huomaan kovastikin innostuvani tästä tulkinnasta, se on maukas. Ruotsalaisten myöhemmin tekemä Swedish Mix -versio sisältää tarpeetonta sämpläämistä.


Kraftwerk: The Telephone Call (1986)

Otin tästä Electric Café -albumin raidasta kahdeksanminuuttisen version, mutta pätkin sen vajaaseen viiteen minuuttiin, koska en jaksa kuunnella minuuttitolkulla erilaisten puhelinten ääniä. Kraftwerk alkoi tässä vaiheessa olla yhtyeenä aika sekaisessa tilassa, ja luomisvoimakin ehtyi: 13 vuoden sävellys- / levytystauon jälkeen 1999 heidät palkattiin säveltämään tunnari Hannoverissa pidettyyn Expo 2000 -maailmannäyttelyyn, ja simppelistä 30 sekunnin kappaleesta maksettiin 400 000 Saksan markkaa! Hinta-laatusuhde siis lievästi kyseenalainen.


The Whispers: And the Beat Goes On (1979)



The O'Jays: I Love Music (1975)



Santa Esmeralda: Don't Let Me Be Misunderstood (1977)



Bouzouki Disco Band: Disco Bouzouki (1977)

Sopivan jinglen siivittämänä hyppään ajassa vielä lisää taaksepäin näiden pariin. Santa Esmeraldasta ei kyllä paljon väliksi, vaikka ensimmäisellä levyllä Gloria ja Black Pot ovat ihan hyviä ja You're My Everything -balladissakin on kaikesta imelyydestä huolimatta jotain. Jimmy Goins taas laulaa hienosti The House of the Rising Sunin, äänessä on karheutta ja voimaa jota Leroy Gomezilta puuttuu.

Lea Lavenilla oli 1985 hitti Kesää vain rakastan, sen kertosäe muistuttaa aika paljon tuota Bouzouki Disco Bandin kappaletta. Ei niin paljon että plagioinnista voisi syyttää, mutta samankaltaisuutta löytyy. Muistaakseni Tapani Ripatti Ocsidissa huomautti samasta asiasta tuolloin 80-luvun puolessavälissä, kuulin nimittäin Disco Bouzoukin radiosta silloin ja epäilen, että se soi juuri Ocsidissa. Lavenin hitti oli minulle silloin jo tuttu, ja kiinnitin heti huomiota että hetkinen, onko tämä alkuperäinen ja Lavenin kappale on käännös siitä?


Kai Hyttinen: Dirlanda (1972)

Kun Ripatti kuulutti tämän biisin, sain idean. Pistin kappaleen nauhalle, mutta temppuilin kasettisoittimeni pause-nappulalla tasaisin väliajoin, niin että nauhalle tarttui hauskasti pätkitty versio, joka kuului seuraavasti: "...kun kuljet, kääntyy miesten päät (daa-dirlan-dirlan) äät (daa-dirlan-dirlan) aa (daa-dirlan-dirlan) aa (daa-dirlan-dirlan) an (daa-dirlan-dirlan) an (daa) on (daa) on (daa) on (daa) daa (daa) daa (daa) dii (daa) daa (daa) dii (daa) daa..." etc.

Olen tehnyt äänitiedostojen editointiohjelmalla koneeni kovalevylle samanlaisen version. Tekee tämän vähän ärsyttävän biisin kuuntelemisen hupaisammaksi.


Opus: Live Is Life (1984)



Kylie Minogue: The Loco-Motion (1988)

Ilmeisesti maailma tarvitsi Kylien versiota Little Evan hitistä. Kylie levytti ensimmäisen version 1987 synnyinmaassaan Australiassa, se oli siellä jättihitti, hän pääsi Lontooseen, solmi levytyssopimuksen Stock - Aitken - Waterman -tuottajakolmikon kanssa, levytti uuden version Locomotionista, ja tulos oli hitti muuallakin maailmassa. Ja Kyliesta tuli tähti.


Stacey Q: Two of Hearts (1986)

Muistinpa, että tämännimiseltä laulajattarelta oli jotain nauhalla, ja kuuntelin nipun sinkkujen a-puolia löytääkseni jotain tuttua. Tämä soitti kelloja päässäni. No, onpahan nyt sitten tämäkin koneella... hm.


Selena: Timebomb (1989)




Madonna: Heaven Mix (1985)



Tapsa soitti välillä miksauslevyjäkin. Madonna-miksauksen teki hollantilainen tuottaja-äänittäjä -ässä Marc Hartman varmaankin ilman lupaa. Mukana näyttelijä-laulaja Bette Midlerin juonto ennen Madonnan astumista lavalle vuoden 1985 Live Aid -konsertin aikana.


Prince and the Revolution: Kiss (1986)

Tästä ei levy-yhtiön mielestä pitänyt tulla hittiä. Warner Bros. piti biisiä hankalasti markkinoitavana sen minimalistisuuden takia, mutta Prince piti päänsä, ja se julkaistiin sinkkuna kuitenkin. Tuloksena Princen kolmas ykköshitti, ja brittiläinen NME-lehti valitsi sen vuoden singleksi.


Prince: U Got the Look (1987)

Prince suunnitteli 1986 albumia Camille-salanimellä, jujuna oman äänen nopeuttaminen androgyyniksi, naisen kuuloiseksi. Levy jäi julkaisematta, mutta tällä kappaleella Prince käytti samaa kikkaa seuraavana vuonna. Sheena Easton lauloi mukana ilman krediittiä.


Michael Grant: Don't Turn Your Back (1988)



Stevie Wonder: Part-Time Lover (1985)



Kool & The Gang: Megamix (1990)

Kool & The Gang oli 80-luvulla vesitetty yhtye, mutta kyllä jaksan vieläkin pitää heidän tuon vuosikymmenen hiteistään. Tätä hittipotpuriakin kestän paremmin kuin vastaavaa Bad Boys Blue -medleyä. Löysin miksauksen YouTubesta, äänitin siitä mp3-kopion ja painoin vielä tykkäysnappiakin - en todellakaan musiikillisen sisällön, vaan taitavan videoeditoinnin vuoksi. Vaikka filminpätkät ovat eri vuosilta ja eri lähteistä poimittuja, ne on tuossa videossa ommeltu tarkasti yhteen niin, että huulisynkka on koko ajan just kohdallaan. Moista vaivannäköä täytyy arvostaa.



Ripatti soitti kakkospuolen tästä LP:stä. Miksauksen päättävät nopeat kappaleet - Interfacen Plastic Age ja Eddy Huntingtonin Meet My Friends - saavat enemmän tilaa kuin niitä edeltävät vähän hitaammat palat.


Toivoton löydettävä edes nettistriiminä on suomalaisen DJ Peltsin tekemä pitkä miksaus vuoden 1986 listahiteistä. Samantha Foxin Touch Me, James Brownin Living in America, MC Miker G & DJ Svenin Holiday Rap, Whitney Houstonin How Will I Know, Europen The Final Countdown, Diana Rossin Chain Reaction, a-ha:n Take on Me (no, se oli vuoden 1985 hitti, mutta se oli silti mukana), Stevie Wonderin Part-Time Lover... mitä muita biisejä siihen oli sotkettu mukaan... en jaksa muistaa kaikkia. Tuokin miksaus soi Ocsidissa vuoden 1986 lopulla, mutta sitä ei ole julkaistu levyllä, joten sitä ei löydä mistään.


Ocsidissa soi kerran myös Matterhorn Projectin Muh! Lehmien ammumista konetaustan päällä. En osaa sanoa varmasti, nauhoitinko sen kasetille, mutta jos nauhoitin, niin pyyhin sen kyllä yli aika pian. Ei tuota jaksa.

Ai niin, tämänkin futishuudatuksen Tapsa soitti. En kaipaa sitäkään takaisin.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Cinema - Circus

Thai Sticks - Eri Esittäjiä: Thank God It's Friday

Johanna - kaikki singlet 1979-1984, osa 1