Bootlegeistä ja ei-enää-bootlegeistä
Jackson Sisters: Jackson Sisters (1976)
70-luvun puolessavälissä muutama jenkkiläinen levypomo / muusikko huomasi porsaanreiän USA:n lainsäädännössä. Ilmeisesti, jos julkaistu levy myi aivan surkeasti ja tuotti pahat taloudelliset tappiot, välttyi veroilta ja sai sen sijaan jonkinlaisen rahallisen korvauksen. Entäs mitä jos haalitaan vaikka levytysstudioiden uumenista hylättyjä eli julkaisematta jätettyjä jämänauhoja pilkkahinnalla, julkaistaan ne levyillä lupia kysymättä ja kellekään ilmoittamatta, otetaan pienet painokset, tuhotaan osa prässätyistä levyistä, ja muodon vuoksi kuljetetaan muutamia kappaleita levyä pariin levykauppaan? Sitten kerrotaan viranomaisille, että joo, tästä julkaisusta tuli nyt pahasti takkiin, ei tarvitse maksaa veroja ja otetaan sen sijaan korvaussumma vastaan. Ja voittoa tulee!
Tämä porsaanreikä huomattiin ja tukittiin vuonna 1977, mutta muutamat levy-yhtiöt, jotka oli perustettu nimenomaan tällaisessa veronkiertotarkoituksessa, ehtivät saada lyhyessä ajassa julki aika liudan bootleg-vinyylejä. Esimerkkeinä Tiger Lily Records, josta vastasi Morris Levy, laadukkaasta Roulette-levymerkistä ja mafiayhteyksistään tunnettu ketku, sekä Illusion Records, jonka perusti Blues Image -yhtyeessä soitellut kitaristi-laulaja Mike Pinera.
Nykyisin näiden veronkiertolevymerkkien huippuharvinaisista julkaisuista pyydetään nelinumeroisia hintoja keräilymarkkinoilla, mutta totuus on, että kyse on nauhoista joita ei ollut tarkoitettu julkaistaviksi, ja laadun suhteen ne jättävät usein paljon toivomisen varaa. Mutta onpahan ainakin yksi myönteinen poikkeus.
Jackson Sisters koostui viidestä kalifornialaissiskoksesta, jotka aloittivat laulu-uransa aivan kylmiltään kesällä 1972, silkalta amatööripohjalta, lauloivat kirkoissa ja osallistuivat onnettomin seurauksin kykyjenetsintäkilpailuun. Epäonnistuneesta kilpailukokemuksesta huolimatta he saivat erään Oscar Williams -nimisen managerin huomion. Hän aisti siskoissa potentiaalia ja vei heidät ensin Motowniin. Berry Gordy ei kuitenkaan ollut kiinnostunut, mutta Prophesy Records -nimisen pienemmän levymerkin pomo, Bobby Roberts, otti tytöt suojiinsa. Niin syntyi muutama single Prophesylle, sen alamerkille Mums Records, sekä Polydorille vuosina 1973-1975.
Jatko oli hyvinkin lupaava, sillä Jacksonit pääsivät tekemään töitä isojenkin nimien kanssa, kuten Johnny Bristol, Smokey Robinson & The Miracles, Billy Paul ja Nelson Riddle. Valitettavasti vuoden 1975 alussa levytysmahdollisuudet vähenivät ja vanhin sisko, Jacqui Jackson, halusi irtaantua omille teilleen. Muut siskot eivät halunneet jatkaa ilman Jacqui'ta, ja kvintetin tarina päättyi siihen.
Jackson Sistersin ainoa albumi "julkaistiin" mainitulla Tiger Lily -merkillä vuonna 1976, mutta koska Polydor sai oikeudet levyn materiaaliin samoihin aikoihin, Morris Levyllä oli hyvä syy vetää LP:t pois myynnistä. Albumi on itse asiassa koottu vuosien 1973-1975 äänityksistä. Kaikki singleraidat ovat mukana, täydennettyinä ensimmäisen levytyssession ylijäämäkappaleella A Day in the Blue, sekä versioilla Aretha Franklinin Rock Steadysta ja Frankie Lymon & The Teenagersin klassikkohitistä Why Do Fools Fall in Love. Kokoelmasta kuuleekin selvää epätasaisuutta johtuen laulukykyjen kehittymisestä kokemuksen myötä, mutta kokonaisuus on silti nautittavaa 70-luvun funkahtavammanpuoleista soulia. Albumi on julkaistu uudelleen montakin kertaa vuosien varrella lähinnä japanilaisten toimesta, mutta Jäänsärkijästä löytyi brittiläisen uusintajulkaisumerkin Mr. Bongon tasokas prässi kahden vuoden takaa.
Pebbles Volume 8: Southern California 1
Hyvin monet tietävät kahden LP:n Nuggets-kokoelman, jonka Elektra julkaisi vuonna 1972, ja Nuggets-CD-boksit, jotka Rhino Records pukkasi ulos 1998 ja 2001. Monet tietävät myös Rubble-levyt - 20 CD:n The Rubble Collection -boksin olen myös käsitellyt aiemmin. Mutta näiden lisäksi on 60-luvun psykedeliamusiikkia koottu myös Pebbles-levyille. Näistä ensimmäinen tuli julki 1978 hyvin rajoitettuna 500 kappaleen painoksena, Mastercharge Records -nimisellä minimerkillä. Asialla oli levynkeräilijä, kirjoittaja ja sekahäärijä Greg Shaw, joka oli päättänyt tehdä homman helpoimman kautta. Koska Elektra ei ollut rohkaistunut ainoan Nuggets-kokoelmansa heikosta myynnistä ja julkaisuoikeuksien hankkimisessa oli ylettömästi työtä, Shaw kokosi Pebbles-kokoelmansa suoraan vinyylisingleiltä, joiden kunto vaihteli varsin paljon, sekä kaikenmaailman kopioäänitteiltä joiden laatu vaihteli vielä enemmän. Eikä lupia tietenkään kysytty keneltäkään.
Luvattomia Pebbles-kokoelmia on ilmaantunut markkinoille koko ajan tasaista tahtia useiden levymerkkien toimesta, ja jotta homma menisi mahdollisimman sekavaksi, joka levymerkillä on ollut omat sarjansa joiden numerointi on aloitettu ykkösestä. Nämä löytämäni kaksi CD:tä ovat AIP Recordsin sarjaa, ja se sarja on minulle se tuttu. Niitä kun oli takavuosina tarjolla aika liuta muistaakseni ainakin Leppävaaran Sellon kirjastossa, ja minähän lainasin kaikki. Kopioin itselleni hyvät biisit, ja nautin niistä vieläkin monen vuoden jälkeen. Jonkin aikaa harkitsin, ostanko nämä kaksi osaa, ja ostopäätös syntyi lopulta. Leväperäisyydestä todistaa sekin, että kymppikokoelman kappaleet ovat osittain esittäjän mukaisessa aakkosjärjestyksessä ja bändien nimistä on jäänyt The-etuliitteet pois.
Mistäs saisi lisää?
Kommentit
Lähetä kommentti