Viimeaikaiset ajatukseni levynkeräilijänä
Helsinki ei ole enää levynkeräilijän paratiisi.
Liian moni hyvä levykauppa on lopettanut. Enää ei Helsingissä ole edes luotettavaa CD-kauppaa josta varmasti löytäisi etsimänsä jos hakee vain ihan vanhaa peruskamaa 60-, 70- ja 80-luvuilta. Stockmann lopetti levyosastonsa, Anttila meni konkkaan, Tunnelin Levy meni 2009-2010, Fennica Recordsin Kettunen luovutti. Keltaisesta Jäänsärkijästä, Black and Whitesta ja Music Hunterista voi vielä koettaa etsiä CD:tä, mutta on aika arpapeliä, mitä löytää.
Levykauppa Äx, Rolling Records ja Jäänsärkijä keskittyvät uusiin vinyyleihin, jotka maksavat. Tuntuu hölmöltä ostaa uutena julkaisuna levy, jonka löytäisi (jos löytäisi) käytettynä 5-10 eurolla. Sitten sattuu itse vielä olemaan enemmän käytetyn perään.
Olen nyt käynyt vielä kertaalleen kaikissa Helsingin levykaupoissa sekä ensimmäistä kertaa Tapiolan Blue Vinylissä, ja todennut, että vähän huonosti tuntuu menevän muutenkin. Divari Kaleva ja Green Grass Records ovat huonossa jamassa. Ovet ovat olleet säpissä kun olen kohdalle sattunut.
Olen rohmunnut taas hirveästi ihan silkkaa hyllyntäytettä ja surrut sitä, että on niin vaikea löytää edes tiettyä peruskamaa mitä on lähtenyt hakemaan. Sen sijaan mukaan tarttuu sellaista mitä ei ole hakenut. Olen ollut vähän nolona viimeaikaisista hankinnoistani. Tässä lähes kaikki elo-syys-lokakuun hankintani joita en ole vielä luetellut:
Dire Straits: Communiqué (CD)
Gibson Brothers: Cuba
Creedence Clearwater Revival: Creedence Clearwater Revival
Creedence Clearwater Revival: Bayou Country
Creedence Clearwater Revival: Green River
Creedence Clearwater Revival: Cosmo's Factory
Stevie Wonder: The Woman in Red (Selections From the Original Motion Picture Soundtrack)
Pink Floyd: The Dark Side of the Moon
Earth, Wind & Fire: I Am (vinyyliuusintapainos)
Tom Petty: Full Moon Fever
Genesis: Invisible Touch
Simon & Garfunkel: Sounds of Silence
Simon & Garfunkel: Parsley, Sage, Rosemary and Thyme
Simon & Garfunkel: Bookends (CD)
The Beach Boys: 20 Golden Greats
Cat Stevens: The Best of Cat Stevens (GER, 1978)
Tuon verran äidin ja isäpuolen levykokoelmasta löytyviä kelpoja tai erinomaisia levyjä onnistuin hommaamaan (paitsi CCR:n ensimmäistä heillä ei ole, mutta listasin tuohon silti). Noitakin piti metsästää joka paikasta. Puuttumaan jäivät vielä Mickey Rourken tähdittämän Homeboy-leffan soundtrack, josta vastasi Eric Clapton, sekä CCR:ltä Willie and the Poor Boys ja Mardi Gras (heillä ei siis ole ensimmäistä levyä eikä Pendulumia, neljä kokoelma-LP:tä kylläkin sekä norjalainen levy, jolla Joy-hitistä muistettu Apollo 100 soittaa CCR:n biisejä - sitä ei taida vieläkään löytää Discogsista). Tosiaan, minne ovat vanhat CCR-vinyylitkin kadonneet? Otin mitä löysin. Brittipainos Bayou Countrysta on niin naarmuinen, että saa olla pelkkänä hyllyesineenä. Ei se mitään, kaikki studiolevyt sisältävää CD-boksiahan minä kuitenkin vain kuuntelen.
Gibson Brothersin levy nyt on pelkkää kunnianhimotonta äärikaupallista bulkkidiskoa, joka kodin ja kirppiksen riesa, mutta se on harvoja täysipainoisia diskoalbumeja. West Indies ja Better Do It Salsa ovat olleet minulle levyn heikoimmat lenkit, mutta nyt kun kuuntelin, niin West Indies on jonkin verran parempi kuin muistin eikä Better Do It Salsa ole ainakaan tylsä. The Woman in Red -soundtrack on saanut runsaasti kuraa päälleen (siis vertauskuvallisesti), mutta on se mainettaan parempi eikä missään nimessä huono. Yllätyksiä ei uudelleenkuuntelu tarjonnut. Hyvät kappaleet ovat niin puhkikuunneltuja että pyrin kuuntelemaan niitä mahdollisimman vähän, nuorena hieman mitäänsanomattomana pitämäni Love Light in Flight on vain ihan OK, haukotuttavan tylsät It's More Than You, Moments Aren't Moments ja Weakness ovat edelleen haukotuttavan tylsiä.
8th Day: 8th Day (1971, vinyyliuusintapainos)
Chairmen of the Board: In Session (1971)
Brian ja Edward Hollandin sekä Lamont Dozierin perustaman Invictus Recordsin pieneen artistirosteriin kuului sellaisia nimiä kuin Freda Payne, Chairmen of the Board, Glass House ja 8th Day, joiden levyt kannattaa poimia talteen. Jäänsärkijästä löytyi uusiovinyyli 8th Dayn ensimmäisestä. Chairmenien heikoin albumi In Session tuli sitten kerättyä mukaan Black and Whitesta, kun kerran muut levyt olivat hallussa. Nytro teki Norman Whitfieldin levymerkille Whitfield Recordsille kaksi LP:tä tiukkaa diskofunkia. Olen joskus imuroinut molemmat Nytron albumit netistä ja säästänyt puolet kummankin materiaalista. Atomic Funkista on parempi versio kuin The Undisputed Truthin Smokin'-levyllä.
Jr. Walker & The All Stars: Jr. Walker & The All Stars "Live" (1967)
Jr. Walker & The All Stars: Home Cookin' (1969)
The Who: The Kids Are Alright (1979, CD)
Paul Josesin levy oli melkoinen yllätys kun kävin Hakaniemen Äxässä syyskuun loppupuolella. Tarina hankinnan takana kuuluu seuraavasti: edesmenneessä Pop-lehden foorumissa, jota muistelen lämmöllä, oli nimimerkki jollila se kaikkein kovin levynkeräilijä. Hän keräsi mm. Vertigo Swirl -levyjä sekä LP:itä joiden kannet oli tehnyt Keith "Keef" MacMillan. Foorumin "Minkä levyn ostit viimeksi? Miksi?" -viestiketjussa julkaistiin aika ajoin päivitettyjä listoja levyistä, joissa on Keefin kuvaama kansi. Tuntemattoman Josesin levy on niistä yksi. Ammensin urakalla kuunteluvinkkejä Pop-lehden foorumin "Minkä levyn ostit viimeksi? Miksi?" - ja "Mitä musiikkia kuuntelet nyt?" -viestiketjuista. Josesin levystä löytyi kuuntelunäytteeksi YouTubesta yksi ainoa kappale, päätösbiisi Misty Morning. Aika surkeaa kuultavaa, Josesin mammanpoikamainen ääni ja ulkoinen olemus eivät edes matsanneet. En ollut levystä kummemmin kiinnostunut, paitsi korkeintaan kertakuuntelun verran. No, syyskuussa Hakiksen Äxässä seisoin kassajonossa pari levyä kädessäni. Vieressäni oli vielä yksi käytettyjen levyjen laari, johon en ollut tullut perehtyneeksi. Vilkaisin pikaisesti vähän, ja sieltä pompahti Josesin levy esiin hyväkuntoisena viidellä eurolla. Häkeltyneenä mietin sekunnin pari, ja nappasin sen kouraani. En ajattele omistavani laatulevyä, mutta hupaisan kuriositeetin ehkä.
Jr. Walkerin livelevy oli Black and Whitessa tarjolla. Toissapäivänä kävin vielä uudemman kerran Hakaniemen Äxässä yrittäen turhaan etsiä vanhaa käytettyä CCR:ää. Vain Bayou Country löytyi, ja sen olin ehtinyt juuri ostaa Music Hunterista. Etsin paria muuta nimeä käytettyjen ulkomaisten laarista - ei mitään. No, onko jazz-laarissa puuttuvaa Herbie Hancockia? Ei. Lopulta hakeuduin soul-vinyylien luo ja noukin määrätietoisesti sieltä Jr. Walkerin ja All Starsien Home Cookin' -LP:n, jonka olin nähnyt siinä muutamalla aiemmalla käyntikerralla. Kyllähän se levy ansaitsi kodin.
Pooh: Forse ancora poesia (1975)
Albert Järvinen: Let It Roll - Rocks & Rarities (2004, CD)
Albert Järvinen: Patchy Moss - 30 Big Ones (2000, CD)
The Motors: Tenement Steps (1980)
John Fogerty: Hoodoo (The Lost Album) (1976 / 2015, bootleg)
The Flamin' Groovies: Jumpin' in the Night (1979)
Bob Dylan: Bob Dylan's Greatest Hits Volume II (1971)
Fleetwood Mac: The Pious Bird of Good Omen (1969, vinyyliuusintapainos)
Syyskuussa Tapiolan Blue Vinylistä löytyi italialaista Poohia ja Albert Järvisen Let It Roll -kokoelma. Viimemainittu sai seuraa Patchy Moss -kokoelmasta, jonka poimin toissapäivänä Music Hunterista. Dylanin kokoelman otin Lay Lady Layn vuoksi, Fleetwood Macin taas Albatrossin vuoksi. Dylanin levy osoittautuikin kotona filippiiniläispainokseksi, joka piti lisätä Discogsiin, hitto vie.
Motorsien viimeinen levy Tenement Steps on liiankin rajusti muotoon leikattu. Tuon muotoinen levy tuntuu pikkuisen epäkäytännölliseltä levyhyllyssä. Sisältö on muutamaa mainiota biisiä (Love and Loneliness, That's What John Said, Here Comes the Hustler) lukuunottamatta ikävälle harhapolulle ajautunutta. Tuntuu kuin Motorsit olisivat yrittäneet tehdä eeppisen, sinfonisen, urbaania painajaistunnelmaa henkivän kantaaottavan levyn kevyesti futurismilla maustettuna, mutta valittu tyyli ei ole ollut bändille ollenkaan luonteva. Homma ei kulje vaan tuntuu tekemällä tehdyltä.
Flamin' Grooviesin Jumpin' in the Nightista oli kiva löytää versio, jolla ovat mukana You're My Wonderful One, 19th Nervous Breakdown ja Boys. Minulla on ennestään jenkkiläinen CD-versio, jolla niiden tilalla ovat Werewolves of London ja It Won't Be Wrong. Levynkanteen laitettu tarra väitti LP:tä jenkkipainokseksi, mutta biisilistasta ymmärsin, ettei se mikään USA-painos voi olla vaan brittipainos.
Joka paikasta löytyvä Isaac Hayesin Tough Guys -soundtrack on niin instrumentaalivoittoinen, että se on hieman pitkäveteinen.
The Scaffolds: Rautalankaa ja beatia (2013, CD)
Timo Jämsen & The Esquires: Suomalaista historockia osa 1 (1981)
The Esquires & The Wanderers: Suomalaista historockia osa 2 (1982)
The Sounds: 20 suosikkia: Emma (1998, CD)
Lasse Liemola: 20 suosikkia: Anna pois (1996, CD)
Gentle Giant: Three Friends (1972)
John Paul Young: Love Is in the Air (1978)
Jokunen toivelevy löytyi Kuopion Levykauppa Äxästä, ja posti sai ne luokseni kuskata. Eli wanhaa suomalaista. Paitsi Onni Gideon on Hakaniemen Äxästä haettu, ja Sounds-kokoelma löytyi Music Hunterista. Scaffoldsien kokoelma-CD puuttui Discogsista, enkä ollut tietoinen sen olemassaolosta. Olin toivonut Cay & The Scaffolds -kokoelmavinyyliä, jonka Dirty 12 -levymerkki julkaisi joskus, mutta tuo CD onkin kattavampi, vaikka jostain kumman syystä siitä puuttuu Ghost Train.
Tämän kuun alussa pidettiin parit levymessut Riihimäellä ja Tavastialla. Ajattelin ensin käydä vain Tavalla ja jättää Riihimäen väliin, mutta toiminkin sitten päinvastoin. Riksussa oli kaksi myyjää, toinen sisällä ja toinen ulkona pihalla. Sisätiloihin päässeeltä myyjältä löytyi tuo Coryell. Erinomainen levy, jota en ollut nähnyt aiemmin missään. Takakannessa on aiemman omistajan nimi: Tuomo Antero Liuhala. Siis Tommi Liuhala! Se tuo levylle vielä lisäarvoa. Silti tuntui, että Riihimäen-matka oli turhaa rahan ja ajan kulua.
Eilen päätin kiertelyni AH Recordsiin. On siellä kaikenlaista ihmeellistä vinyyliä, sellaistakin josta en ole ikinä kuullutkaan vaikka olen sentään kaikenlaista kuunnellut. Tuttua kamaakin oli, muttei mitään etsittyä. Yllättävästi oli australialaistakin vinyyliä tarjolla, kuten Ted Mulry Gangia ajalta, jolloin he eivät vielä ruvenneet matkimaan Status Quota. Eli Here We Are ja Struttin'. Ensinmainitulla levyllä on yksi hirveimmistä kansista ikinä, mutta levy on parempi.
The Movies oli näppärä brittibändi, jonka levyt olen nyt kaikki onnistunut kuulemaan, kiitos Soulseek-tiedostojenjako-ohjelman. Kakkosalbumi Double "A" (1977) on ärsyttävän vaimea, vähäeleinen, jopa minimalistinen levy. Koko ajan odottaa, että se keräisi puhtia ja yltyisi kunnon menoon, mutta sitä hetkeä ei tule. Ensimmäinen ja viimeinen levy (The Movies (1975) ja Motor Motor Motor (1981)) ovat perushyviä. Minulla oli jo ennestään kolmas levy Bullets Through the Barrier, joka on mielestäni heidän parhaansa, ja AH:stä löysin nyt neljännen levyn India, joka on se toiseksi paras.
Australialaisen John Paul Youngin Love Is in the Air oli jo lapsena tuttu kappale minulle. Edelleen se toimii, mutta samannimisen LP:n tuottaneet Easybeats-miehet Harry Vanda ja George Young laskivat vähän liikaa varman päälle. Pari muutakin biisiä (The Day My Heart Caught Fire, Lost in Your Love) on tehty samasta muotista, saman kompin päälle. Hyviä biisejä, mutta albumikokonaisuus muodostuu hieman yksitoikkoiseksi. Kelpasi kuitenkin hyllyyn, ja kiva kun levystä löytyi aussipainos eikä jokin useista muunmaalaisista variaatioista joilla on eri kannet ja biisilista.
Mainitsin tuossa aiemmin Vertigo Swirl -levyt. Minulla oli yksi ennestään, eli saksalaispainos Beggars Operan Pathfinderista ilman gatefold-kantta joka UK-painoksessa on, ja ilman julistetta joka Saksa-painoksessa sentään pitäisi olla. Juliste oli lähtenyt joltain aiemmalta omistajalta kävelemään. Siksi levy olikin niin halpa. Mutta onpahan sentään swirl-etiketit. No, AH Recordsissa oli keräilylevyjen lootassa Gentle Giantin Three Friends swirl-painoksena, asiaankuuluvan hulppealla 100 euron hintalapulla. Ei ole kovin monta progelevyä joista tykkään ihan kokonaisuutena, mutta tuo Three Friends on yksi. Se on myös ainoa levy, josta ajattelin, että voisin sen swirlinä ostaakin (muutama muu hieno swirl-painoksenakin julkaistu levy on tullut hommattua muina versioina). Kuinka ollakaan, nyt löytyi. Tsekkasin kunnon, ja todettuani sen hyväksi, tein kaupat.
Kaikki levyliikkeet siis kierretty, ja 24 haettua, varsinaiselle toivelistalleni kuulumatonta levyä jäi löytymättä. Osa niistä on toki vaikeita tapauksia, mutta helppojakin on. Silti eivät olleet myynnissä missään. Luovutan tältä erää ja jatkan nököttämistä kotona, vähän pettyneenä Helsingin levykauppojen tilaan.
Kiitos raportista. Hyvä huomio tuo cd:en katoaminen kokonaan kaupoista. Onneksi on tullut pidettyä huolta omasta kokoelmasta ja nyt saa halvalla kirppareilta ja poistolaareista aina jotain.
VastaaPoistaSamat sanat. Ja olen tehnyt tuon saman havainnon myös DVD-levyjen kohdalla. Onneksi täällä Helsingissä on muutama hyvä leffakauppa joissa on kattavat valikoimat DVD:itä.
Poista