1975

Tietysti on paljon biisejä, joista olen ikäni pitänyt mutta joita en omista millään oikealla levyllä. Pelkkinä kasetti-, CD-R- tai mp3-kopioina olen niitä kuunnellut. Paljon hyvää tavaraa olen löytänyt vasta nettiaikana internetistä tai tiedostojenjako-ohjelmista (SoulSeek, UseNeXT). Minulla on itse poltetuilla CD-R -levyillä näitä sekalaisia tallessa, ja päätin vihdoinkin kopioida niitä runsaammin tietokoneelle. Koostin niistä jopa kansion, jolle annoin yksinkertaisen nimen "Various". Järjestin kappaleet kronologiseen järjestykseen, ja samalta vuodelta olevat vielä esittäjän mukaiseen aakkosjärjestykseen. Jos on useampi kappale saman esittäjän samalta albumilta, laitoin ne siihen järjestykseen kuin ne ovat sillä levyllä lisäämällä tiedostonimeen järjestysnumeron esittäjän ja biisin nimen väliin.

Moinen järjestys aiheuttaa sen, että vähän väliä sattuu peräkkäin kaksi kappaletta, joita ei voi kuunnella perätysten, koska ne ovat liian erilaisia keskenään. Niiden välinen kontrasti on liian iso. Minulla on Word-tiedosto, johon olen luetteloinut kaikki albumit jotka olen eläissäni kuullut. Myös tiedosto, jossa on luetteloitu kaikki biisit jotka minulla on jollain oikealla levyllä tai CD-R -levylle poltettuna. Kävin nämä Word-tiedostot läpi ja koetin kaivaa esiin jotain tasoittavaa pehmentämään kontrastia. Kansiossani on näin ollen monta kymmentä biisiä, joista minulla ei ole ikinä ennen ollut kopiota. Olen kirjoittanut ne tummanpunaisella tekstillä.

Suoritin karsintaa biisimateriaalin suhteen. Yhtään suomalaista levytystä ei ole mukana, ei edes englanniksi laulettua. Rajummat punk- ja new wave -biisit jätin myös pois, koska minulla on niin hirveästi tuota punk-osastoa CD-R -levyillä enkä halunnut tehdä Various-kansiosta kovin punk-pitoista. Melodisempi new wave ja power pop pääsi ilman muuta mukaan. Disko ja muu tanssittava musa on myös aika pitkälti poissa, sille olen antanut ihan erilliset kansiot. Vähän tanssimusaa on tässäkin kyllä mukana.

50-ja 60-lukua saavat edustaa pitkälti sekalaiset huumorilevytykset sekä australialainen ja uusiseelantilainen rock, koska oldies-kamalle olen luonut 52 kansiota yhteisnimikkeellä The Revolutionary Decades. Various-kansioon pääsi kaikki se, mikä jäi TRD-kansioiden ulkopuolelle.

Päätinpä luetteloida tällaisessa postaussarjassa nuo Various-kansioon päätyneet kappaleet sekä sekalaisiin muihin kansioihin päätyneen soul- ja tanssimusiikin, esitelläkseni taas kerran kattavasti laajaa musiikkimakuani ja -tuntemustani. Linkit vievät Discogs-sivuille, joissa tietoa levyistä sekä YouTube-videolinkkejä, joista voi kuunnella kappaleita.



Alan Blakley - Windows Are Nice


Arrows - I Love Rock’n’Roll


Big Jim Sullivan - If Only I Could Play Like That


Bob Dylan - You're a Big Girl Now


Boxer - Gonna Work Out Fine


Bruce Springsteen - Born to Run


CARPENTERS: HORIZON


     Aurora


     Desperado


     Happy


     Love Me For What I Am


     Eventide


Chicago - Harry Truman


Crazy Cavan and The Rhythm Rockers - Bop Little Baby


DARYL HALL & JOHN OATES: DARYL HALL & JOHN OATES


     Camellia


     Gino (The Manager)


     Soldering


Dirty Angels - Rock and Roll Love Letter


Ducks Deluxe - I Fought the Law


Eagles - One of These Nights


Electric Light Orchestra - Evil Woman


Elton John - Philadelphia Freedom


Eric Clapton - Knocking on Heaven's Door


Frankie Miller - The Rock


GREENSLADE: TIME AND TIDE


     Time


     Tide


     Animal Farm


Gryphon - Raindance


Headstone - Turn Your Head


HUMMINGBIRD: HUMMINGBIRD


     Music Flowing


     Such a Long Ways


Ian Hunter - Once Bitten, Twice Shy


Iggy Pop - Kill City


Iggy Pop - Beyond the Law


Jigsaw - Sky High


JOHN CALE: SLOW DAZZLE


     Mr. Wilson


     I'm Not the Loving Kind


John Williams - Main Title (Theme From Jaws)


Journey - Kohoutek


Little River Band - Emma


Mud - Moonshine Sally


Orleans - Dance With Me


Panther - One Man Band


Paper Lace - So What If I Am


Paul Cass - Mini Marianne


Paul McCartney & Wings - Listen to What the Man Said


Pilot - January


Ray Burgess - Love Fever


Ray Burgess - Rock & Roll Lightning


Rick Derringer - Tomorrow


Roy Wood - Bengal Jig


SAILOR: TROUBLE


     A Glass of Champagne


     Panama


SCAFFOLD: SOLD OUT


     Mingulay Boating Song


     Ramsbottom


     Beilins Boneyard


Sherbet - Summer Love


Sherbet - (You Go Your Way) I'll Go Mine


Smokie - It's Natural


Spirit - It's Time Now


STEELY DAN: KATY LIED


     Black Friday


     Everyone's Gone to the Movies


Steve Harley & Cockney Rebel - Make Me Smile


Stevie Wright - The People and the Power


Tag - Off Down the Road


Tag - Guitar Love


The Baker-Gurvitz Army - I Wanna Live Again


The Baker-Gurvitz Army - People


THE COUNT BISHOPS: SPEEDBALL


     I Ain't Got You


     Beautiful Delilah


THE COUNT BISHOPS: SPEEDBALL PLUS 11


     Sweet Little Sixteen


     Honey I Need


THE KINKS: SCHOOLBOYS IN DISGRACE


     Jack the Idiot Dunce


     The First Time We Fall in Love


     The Hard Way


     The Last Assembly


THE OZARK MOUNTAIN DAREDEVILS: THE CAR OVER THE LAKE ALBUM


     If I Only Knew


     Mr. Powell


The Poppees - If She Cries


The Rubettes - I Can Do It


The Tubes - What Do You Want From Life


The Winkies - Davey's Blowtorch


Tiger Lily - Ain't Misbehavin'


Tiger Lily - Monkey Jive


Tim Moore - Rock and Roll Love Letter


Todd Rundgren - Real Man


     Wizzard - Rattlesnake Roll



Eagles osasi yllättää urallaan yhden kerran, tekemällä albumilleen One of These Nights instrumentaalin Journey of the Sorcerer, joka myöhemmin valittiin Linnunradan käsikirja liftareille -radiokuunnelmasarjan tunnariksi. Tuota kuunnelmaa kuuntelin radiosta korvat höröllä vuonna 1995. Jotenkin en vain koe tarvitsevani mp3-kopiota tuosta Eaglesin kappaleesta, vaikka se sinänsä vaikuttava onkin.

Iggy Popilta julkaistiin järjetön määrä materiaalia vuonna 1977. Kolme albumia, ja kaikilta minulla on yksi tai useampi kappale kopioituna. En halunnut vuodelle 1977 mitään hirveän pitkää Iggy Pop -putkea. Onneksi yksi LP sisältää vuonna 1975 ja toinen vuonna 1976 äänitettyä materiaalia, joten Kill Cityn ja Beyond the Law'n merkkasin vuodelle 1975.

Vuosina 1995-1996 opiskelin taidelinjalla kansanopistossa Karjaalla. Siellä oli yhtenä koulupäivänä radio auki, ja kuulin sieltä jonkin amerikkalaisen tusinarockbiisin, josta en jaksanut innostua. En saanut kappaleen nimeä ja esittäjää selville, ja mietin, mikä bändi mahtoi olla esittäjänä. Varmaan Journey tai muu jenkkiläinen tusinabändi, ajattelin. En ollut kuullut Journeylta mitään materiaalia koskaan, minä vain tiesin yhtyeen. Kun olin kirjastossa 3-5 vuotta aiemmin selannut englanninkielisiä musiikkitietokirjoja, bongasin joitakin negatiivisia kommentteja Journeyn musiikista, tyyliin "it's fast, but does it go anywhere?".

Joskus vajaat parikymmentä vuotta sitten päätin perehtyä Journeyn tuotantoon. En innostunut. Lopulta korviini osui 1996 julkaistu Message of Love, jonka tunnistin samaksi kappaleeksi jonka olin kuullut radiosta Karjaalla. Hämmästelin, miten saatoinkin tuolloin ajatella juuri Journeya esittäjäksi!

Journeyn ensialbumilla oleva Kohoutek-instrumentaali tuntui aivan kelvolta, progehtavalta esitykseltä, joten päätin säilyttää sen. Sitä kuunnellessaan voi hyvin ajatella kuuluisaa komeettaa, jonka mukaan kappale nimettiin.

Moog Konttinen tykkää kovasti Kinkseistä, sen hän on osoittanut hyvin mm. kääntämällä koko vuoden 1975 Soap Opera -albumin suomeksi. 1975 tehty Schoolboys in Disgrace toi Kontran tuotantoon Jerry Cottonin ja Ensirakkauden. En jaksa kovastikaan pitää Kinksien The First Time We Fall in Lovesta enkä Moogin suomennoksesta, mutta kyllä niitä kuuntelen.

RateYourMusicissa oli Todd Rundgrenin 1985 tekemästä albumista A Cappella arvostelu, jonka näkemyksiin voin yhtyä. Koska arvio näyttää hävinneen RYMistä, referoin mitä muistan. Kyseinen RYM-käyttäjä sanoi, että Rundgren on hänen silmissään malliesimerkki artistista, jolla on enemmän lahjoja kuin mitä pystyy käsittelemään. Virtuoosimainen tuottaja, uskomattoman taipuisa laulaja, hieno laulunkirjoittaja, monipuolinen muusikko ja mitä vielä, mutta hänen levynsä ovat lähes poikkeuksetta pitelemättömiä, Rundgrenin omahyväisyyteen kaatuvia katastrofeja. Niinpä miehen levyt ovat onnistuneempia silloin, kun se konsepti, jonka parissa hän milloinkin puuhaa, pakottaa hänet työskentelemään ahtaammissa, rajatummissa puitteissa. Kuten tuo accapella-levy. Aivan, olen itsekin Rundgrenin tuotantoa läpikahlatessani harmitellut sitä, ettei mies osannut pitää itseään kurissa. 1973 julkaistu A Wizard, a True Star oli muistaakseni ääriesimerkki tästä.

Wizzardin Rattlesnake Roll sai toimia tasoittajana Todd Rundgrenin ja vuoden 1976 osuuden avaajana toimivan 10CC:n kappaleen The Things We Do For Love välissä. Roy Wood olisi saanut tiivistää tuota vauhdikasta boogie-kappalettaan, neljä minuuttia tuollaista menoa tuntuu turhan pitkältä. Tuollaiset biisit olisi hyvä pitää lyhyempinä.


Blue Magic - Magic of the Blue

Blue Magic - We're on the Right Track

Chris Williams - The Funky Get Down

The Four Seasons - Who Loves You

Funkadelic - Good To Your Earhole

Funkadelic - Get Off Your Ass and Jam

Gary Toms Empire - Tell the People

Gary Toms Empire - The New Empire

Gloria Gaynor - How High the Moon

Graham Central Station - It's Alright

Harold Melvin & The Blue Notes - Bad Luck

Kraftwerk - Radioactivity

Linda G. Thompson - Ooh, What a Night

Sister Sledge - Circle of Love

The Jimmy Castor Bunch - King Kong

The Jimmy Castor Bunch - A Groove Will Make You Move

The Meters - They All Ask'd For You

Tony Camillo's Bazuka - T.C.'s Inferno

Van McCoy - Disco Baby

Van McCoy - Turn This Mother Out

Wigan's Chosen Few - Footsee


Äitini on yksi monista suomalaisista, joka hankki kotiin Gary Toms Empiren LP:n 7-6-5-4-3-2-1 Blow Your Whistle. Löysin tuolta tusinadiskolevyltä pari hyvää raitaa, joista kumpikaan ei ole se itsestäänselvä nimikappale.

Jazzahtavaa tanssittavaa funkia tehnyt Bazuka teki yhden LP:n vuonna 1975. Sitä jaettiin mp3:sina jossain musiikkiblogissa takavuosina, imuroin biisit koneelleni, kuuntelin ja päätin säilyttää avausraidan T.C.'s Inferno. Bazukalta muistetaan listahitti Dynomite, joka sekin on ihan hyvä.

Wigan's Chosen Few oli oikeasti tuntematon kanadalainen yhtye nimeltä The Chosen Few, joka äänitti Footsee-nimisen singlen vuonna 1968. Englannissa oli 1970-luvulla kova ns. northern soul -skene, jossa tanssittiin diskoissa vanhojen soul-levytysten tahtiin. Britit löysivät The Chosen Few'n singlen, nopeuttivat sitä, miksasivat siihen autontorvia ja ihmisjoukon huutoja, ja julkaisivat kappaleen uudelleen vahvistettuna vielä b-puolella, joka oli Chuck Woodin Seven Days Too Long vuodelta 1967. Woodin kappaleen luetteloin jo 1960-luku -postauksessani. Wikipedia kertoo tarkemmin Footsee-singlen tarinan.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Cinema - Circus

Thai Sticks - Eri Esittäjiä: Thank God It's Friday

Johanna - kaikki singlet 1979-1984, osa 1