1981

Tietysti on paljon biisejä, joista olen ikäni pitänyt mutta joita en omista millään oikealla levyllä. Pelkkinä kasetti-, CD-R- tai mp3-kopioina olen niitä kuunnellut. Paljon hyvää tavaraa olen löytänyt vasta nettiaikana internetistä tai tiedostojenjako-ohjelmista (SoulSeek, UseNeXT). Minulla on itse poltetuilla CD-R -levyillä näitä sekalaisia tallessa, ja päätin vihdoinkin kopioida niitä runsaammin tietokoneelle. Koostin niistä jopa kansion, jolle annoin yksinkertaisen nimen "Various". Järjestin kappaleet kronologiseen järjestykseen, ja samalta vuodelta olevat vielä esittäjän mukaiseen aakkosjärjestykseen. Jos on useampi kappale saman esittäjän samalta albumilta, laitoin ne siihen järjestykseen kuin ne ovat sillä levyllä lisäämällä tiedostonimeen järjestysnumeron esittäjän ja biisin nimen väliin.

Moinen järjestys aiheuttaa sen, että vähän väliä sattuu peräkkäin kaksi kappaletta, joita ei voi kuunnella perätysten, koska ne ovat liian erilaisia keskenään. Niiden välinen kontrasti on liian iso. Minulla on Word-tiedosto, johon olen luetteloinut kaikki albumit jotka olen eläissäni kuullut. Myös tiedosto, jossa on luetteloitu kaikki biisit jotka minulla on jollain oikealla levyllä tai CD-R -levylle poltettuna. Kävin nämä Word-tiedostot läpi ja koetin kaivaa esiin jotain tasoittavaa pehmentämään kontrastia. Kansiossani on näin ollen monta kymmentä biisiä, joista minulla ei ole ikinä ennen ollut kopiota. Olen kirjoittanut ne tummanpunaisella tekstillä.

Suoritin karsintaa biisimateriaalin suhteen. Yhtään suomalaista levytystä ei ole mukana, ei edes englanniksi laulettua. Rajummat punk- ja new wave -biisit jätin myös pois, koska minulla on niin hirveästi tuota punk-osastoa CD-R -levyillä enkä halunnut tehdä Various-kansiosta kovin punk-pitoista. Melodisempi new wave ja power pop pääsi ilman muuta mukaan. Disko ja muu tanssittava musa on myös aika pitkälti poissa, sille olen antanut ihan erilliset kansiot. Vähän tanssimusaa on tässäkin kyllä mukana.

50-ja 60-lukua saavat edustaa pitkälti sekalaiset huumorilevytykset sekä australialainen ja uusiseelantilainen rock, koska oldies-kamalle olen luonut 52 kansiota yhteisnimikkeellä The Revolutionary Decades. Various-kansioon pääsi kaikki se, mikä jäi TRD-kansioiden ulkopuolelle.

Päätinpä luetteloida tällaisessa postaussarjassa nuo Various-kansioon päätyneet kappaleet sekä sekalaisiin muihin kansioihin päätyneen soul- ja tanssimusiikin, esitelläkseni taas kerran kattavasti laajaa musiikkimakuani ja -tuntemustani. Linkit vievät Discogs-sivuille, joissa tietoa levyistä sekä YouTube-videolinkkejä, joista voi kuunnella kappaleita.



ABBA - The Visitors


Barry Manilow - Let’s Hang On


Beggar & Co - Mule (Chant No. 2) (12" Version)


Billy Thorpe - Just the Way I Like It


Bobby & The Girls Next Door - Now We Know It's Diana


Bobby & The Girls Next Door - Wedding Dub


Buggles - Blue Nylon


Buggles - Fade Away


Classix Nouveaux - Foreward


     Cozy Powell - The Blister


Dag Vag - Popitop


Daryl Hall & John Oates - Did It in a Minute


Dave Edmunds - Almost Saturday Night


De Cylinders - Freddy Mercury


De Cylinders - Computerrock


DIRTY LOOKS: TURN IT UP


     Daddy's Gone


     Carrie


     Hit List


Doll By Doll - Caritas (12" Version)


Duncan Mackay - Sirius III Mark II


DURAN DURAN: DURAN DURAN


     Anyone Out There


     Careless Memories


     Friends of Mine


ELECTRIC LIGHT ORCHESTRA: TIME


     Hold On Tight


     Epilogue


EMF - Anti-Bellum


EMF - One Way Girl


EURYTHMICS: IN THE GARDEN


     English Summer


     Belinda


Fischer-Z - Right Hand Men


Genesis - No Reply At All


GODDO: PRETTY BAD BOYS


     Ngorongoro


     Shooting Stars


     Orognorogn


Graham Bonnet - Night Games


     Great Buildings - Another Day in My Life


     Heaven 17 - Play to Win


     Japan - Canton


John Dowie - It's Hard to Be an Egg


John Dowie - Mind Sketch


Jon & Vangelis - I'll Find My Way Home


Jon English - Ask No Questions


     Joy Division - Ceremony


     Killing Joke - Follow the Leaders


     Klaus Nomi - Total Eclipse


     Kraftwerk - Nummern


Laurie Anderson - O Superman (For Massenet)


     The Durutti Column - The Missing Boy


Level 42 - Love Games


Manhattan Transfer - Boy From New York City


     Marianne Faithfull - Tenderness


Martha Ladly - Finlandia


Martha Ladly - Tasmania


MATT FINISH: SHORT NOTE


     Look At Me


     Hanging On


MAYDAY: MAYDAY


     Life in Space


     Innocent Bystander


MEN AT WORK: BUSINESS AS USUAL


     Who Can It Be Now


     I Can See It in Your Eyes


     Down Under


MENTAL AS ANYTHING: CATS & DOGS


     Let's Cook


     Ready For You Now


MEO 245 - Wrong World


MEO 245 - Marching Feet


MEO 245 - Somebody's Time


MEO 245 - Twenty Four Hours From Tulsa


Mikael Rickfors - Tender Turns Tuff


Modern Eon - Child's Play


MONDO ROCK: MONDO ROCK CHEMISTRY


     Chemistry


     Moves


Moving Hearts - Hiroshima-Nagasaki Russian Roulette


Moving Pictures - Nothing to Do


Naughty Rhythms - Look Like Me


Naughty Rhythms - Naughty Rhythms


Neats - 6


Olivia Newton-John - Physical


Q Feel - Doctor on the Radio


Q Feel - Red Light Zone


Robert Palmer - Si chatouillieux


Rocky Sharpe & The Replays - Come On, Let's Go


Rod Stewart - Young Turks


Rotjoch - Tomorrow


Salford Jets - Cops'n'Robbers


Smokie - Melody Goes On


Sorrows - Play This Song (on the Radio)


Spandau Ballet - Chant No. 1 (I Don't Need This Pressure On)


Spandau Ballet - Feel the Chant


Spandau Ballet - Glow


Spandau Ballet - Man With Guitar


Split Enz - Wail


Stray Cats - Rock This Town


The Boys - Weoh, Weoh, Weoh


The Chief - Don't Touch the Receiver


The Chief - Icebreaker


The Chords - Turn Away Again


The Comsat Angels - Eye of the Lens


The Crash - Alright on the Night


The Crash - Top Billing (in Wonderland)


The J. Geils Band - Freeze-Frame


The Kind - Total Insanity


The Look - Feeding Time


THE LOOKALIKES: DAYDREAMIN' AT NIGHT


     Losing Control


     Radio


THE RADIATORS: UP FOR GRABS


     Roomfull of Diamonds


     It Wasn't Me


     Automatic


     Sex


The Riptides - Only Time


The Swingers - It Ain't What You Dance It's the Way You Dance It


The Tubes - What's Wrong With Me


THOMPSON TWINS: A PRODUCT OF...


     When I See You


     Make Believe


     Oumma Aularesso (Animal Laugh)


     Perfect Game


     Was (Not Was) - Out Come the Freaks


     Yello - Pinball Cha Cha



ABBA onnistui vihdoin - The Visitors sopii loistavasti Yellon Bostichin ja Blue Greenin perään avaamaan vuoden 1981 osuus.

Duran Duranin kappaleista Careless Memories ja Friends of Mine on live-versiot yhdessä Radio 1983 -lähetyksessä, joten päätin imuroida koneelleni studioversiot. No joo.

Laurie Andersonin O Superman on uskomaton taideperformanssi, jota on kuunneltava hartaudella ja täysin keskittyneesti. Tällaisessa randomissa biisikavalkadissa se vain on ongelmallinen. Minun oli luotava iso setti syntsapoppia ja post-punkkia Andersonin ympärille, jotta sillä olisi arvoistaan seuraa. En jaksa täysin arvostaa tuota valitsemaani biisirypästä. En esim. jaksa Joy Divisionia, ja The Wait on minulle SE kappale Killing Jokelta, heidän huippuhetkensä. Klaus Nomi oli mainio ilmiö, sääli, että kuoli niin nuorena. Ties mitä olisi vielä saanut aikaiseksi. Durutti Columnin minimalismi ei pure minuun, mutta The Missing Boy on oikeastaan aika osuva valinta, se kun on omistettu Joy Divisionin kuolleelle laulajalle, Ian Curtisille. Minun oli tiedostonimeen kirjoitettava "LC" vuosiluvun ja The Durutti Columnin väliin, jotta biisi osuisi oikeaan kohtaan eli Laurie Andersonin perään.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Cinema - Circus

Thai Sticks - Eri Esittäjiä: Thank God It's Friday

Johanna - kaikki singlet 1979-1984, osa 1