1982

Tietysti on paljon biisejä, joista olen ikäni pitänyt mutta joita en omista millään oikealla levyllä. Pelkkinä kasetti-, CD-R- tai mp3-kopioina olen niitä kuunnellut. Paljon hyvää tavaraa olen löytänyt vasta nettiaikana internetistä tai tiedostojenjako-ohjelmista (SoulSeek, UseNeXT). Minulla on itse poltetuilla CD-R -levyillä näitä sekalaisia tallessa, ja päätin vihdoinkin kopioida niitä runsaammin tietokoneelle. Koostin niistä jopa kansion, jolle annoin yksinkertaisen nimen "Various". Järjestin kappaleet kronologiseen järjestykseen, ja samalta vuodelta olevat vielä esittäjän mukaiseen aakkosjärjestykseen. Jos on useampi kappale saman esittäjän samalta albumilta, laitoin ne siihen järjestykseen kuin ne ovat sillä levyllä lisäämällä tiedostonimeen järjestysnumeron esittäjän ja biisin nimen väliin.

Moinen järjestys aiheuttaa sen, että vähän väliä sattuu peräkkäin kaksi kappaletta, joita ei voi kuunnella perätysten, koska ne ovat liian erilaisia keskenään. Niiden välinen kontrasti on liian iso. Minulla on Word-tiedosto, johon olen luetteloinut kaikki albumit jotka olen eläissäni kuullut. Myös tiedosto, jossa on luetteloitu kaikki biisit jotka minulla on jollain oikealla levyllä tai CD-R -levylle poltettuna. Kävin nämä Word-tiedostot läpi ja koetin kaivaa esiin jotain tasoittavaa pehmentämään kontrastia. Kansiossani on näin ollen monta kymmentä biisiä, joista minulla ei ole ikinä ennen ollut kopiota. Olen kirjoittanut ne tummanpunaisella tekstillä.

Suoritin karsintaa biisimateriaalin suhteen. Yhtään suomalaista levytystä ei ole mukana, ei edes englanniksi laulettua. Rajummat punk- ja new wave -biisit jätin myös pois, koska minulla on niin hirveästi tuota punk-osastoa CD-R -levyillä enkä halunnut tehdä Various-kansiosta kovin punk-pitoista. Melodisempi new wave ja power pop pääsi ilman muuta mukaan. Disko ja muu tanssittava musa on myös aika pitkälti poissa, sille olen antanut ihan erilliset kansiot. Vähän tanssimusaa on tässäkin kyllä mukana.

50-ja 60-lukua saavat edustaa pitkälti sekalaiset huumorilevytykset sekä australialainen ja uusiseelantilainen rock, koska oldies-kamalle olen luonut 52 kansiota yhteisnimikkeellä The Revolutionary Decades. Various-kansioon pääsi kaikki se, mikä jäi TRD-kansioiden ulkopuolelle.

Päätinpä luetteloida tällaisessa postaussarjassa nuo Various-kansioon päätyneet kappaleet sekä sekalaisiin muihin kansioihin päätyneen soul- ja tanssimusiikin, esitelläkseni taas kerran kattavasti laajaa musiikkimakuani ja -tuntemustani. Linkit vievät Discogs-sivuille, joissa tietoa levyistä sekä YouTube-videolinkkejä, joista voi kuunnella kappaleita.



A Flock of Seagulls - Space Age Love Song


A Flock of Seagulls - Wishing (If I Had a Photograph of You)


ABBA - Under Attack


Autobop - Advertising


Bank Robbers - On My Mind


BG & The Mouse - Da Doo Ron Ron


Billy Idol - Hot in the City (12'' Extended Version)


VARIOUS: ROCKING AUSTRALIA LIVE


     Broderick Smith's Big Combo - Messin' With the Kid


     Broderick Smith's Big Combo - Into the Mystic


Classix Nouveaux - Is It a Dream


Clocks - She Looks a Lot Like You


DARYL HALL & JOHN OATES: H20


     Maneater


     Delayed Reaction


DURAN DURAN: RIO


     Rio


     New Religion


     Save a Prayer


FLASH AND THE PAN: HEADLINES


     Jetsetters' Ball


     Waiting For a Train


Gary Brooker - Home Loving


Heaven 17 - Let Me Go


Huey Lewis & The News - Do You Believe In Love


Icehouse - Great Southern Land


Ignatius Jones - Like a Ghost


Ignatius Jones - Seductive Ways


Incantation - Cacharpaya (Andes pumpsa desi)


Kim Carnes - Voyeur


Laid Back - Sunshine Reggae


Men At Work - Dr Heckyll & Mr Jive


Men At Work - Coin in the Slot


MEO 245: RITES OF PASSAGE


     Sin City


     The Waiting Room


Mickey Jupp - Modern Music


MONDO ROCK: NUOVO MONDO


     Out the Window


     When Men & Women Come Out to Play


     Is It Any Wonder


NEIL INNES: OFF THE RECORD


     City of the Angels


     Them


     Spaghetti Western


     Mr Eurovision


     Ungawa


Neil Young - Computer Age


Nick Nicely - Hilly Fields (1892)


Nick Nicely - 49 Cigars


     Paul McCartney - The Pound Is Sinking


Phil Collins - I Cannot Believe It's True


Pooh - Canzone per l'inverno


Pretenders - Back on the Chain Gang


     Rainbow - Stone Cold


Ray Parker Jr - Christmas Time Is Here


Robert Palmer - Parade of the Obliterators


Roxy Music - Avalon


Sgt. Arms - Caught in Traffic


Sgt. Arms - Walking on the Roof


Spandau Ballet - Instinction


Spandau Ballet - Gently


Spandau Ballet - She Loved Like Diamond


Spandau Ballet - Live and Let Live


SPLIT ENZ: TIME AND TIDE


     Pioneer


     Six Months in a Leaky Boat


     Haul Away


Sting - Spread a Little Happiness


Stonebolt - Are You Listening


SWANEE: THIS TIME IT'S DIFFERENT


     Temporary Heartache


     Hollywood Girls


     Days Gone By


TALK TALK: THE PARTY'S OVER


     Talk Talk


     Today


The Boomtown Rats - Europe Looked Ugly


THE B'ZZ: GET UP


     Too Much to Ask For


     Caught in the Middle


The Gist - Love At First Sight


The Gist - Light Aircraft


The Members - Radio


The Monroes - Somewhere in the Night


The Sinatras - You Make Me Feel Like I'm Wearing New Clothes (All the Time)


The Stranglers - Golden Brown


The Telegents - Seen It Before


Thomas Dolby - She Blinded Me With Science


Thomas Dolby - The Wreck of the Fairchild / Airwaves


THOMPSON TWINS: SET


     In the Name of Love


     Good Gosh


Tight Fit - The Lion Sleeps Tonight


Two Two - Insufficient Data


U2 - A Celebration


UTOPIA: UTOPIA


     Libertine


     Bad Little Actress


     Feet Don't Fail Me Now


     Neck On Up


Ziggurat - For Your Love


Zoo - Keep It Up




1982 on Various-kansiossani viimeinen vuosi, jossa kappalemateriaali on vielä omaperäisesti valittu, mielenkiintoinen ja yllätyksellinen. Vuodesta 1983 eteenpäin on tarjonta liiaksi itsestäänselvien listahittien putkea.

Kun poimin näitä kappaleita tietokoneelleni, olin erittäin tarkkana siitä, että saan kustakin biisistä juuri sen version, josta pidän eniten. 1984 nauhoitin radion Nuorten Sävellahja 22001 -toivekonsertista Billy Idolin Hot in the Citystä sellaisen version, jossa kuului neljä syntetisaattorin ulvahdusta Billyn "NEW YORK!" -huudon sijasta. En ollut kuullut tuota versiota missään sen koommin, ja minulla on CD-R -levylle poltettuna sellainen versio, jossa on se New York -huuto. Nyt päätin koettaa etsiä sen 1984 nauhoittamani version. Kyseessä on vuonna 1982 12-tuumaisella singlellä julkaistu pidennetty versio, löytyi YouTubesta.

Yllätyin siitä, että Ray Parker Jr:n joululaulu julkaistiin ensimmäisen kerran jo 1982. Hyvä juttu kuitenkin, se ei oikein sopinut vuoden 1983 kohdalle Pseudo Echon ja Real Lifen eli kahden australialaisen syntsapop-nimen väliin. Ei se oikein sovi myöskään Rainbow'n hard rockin ja Robert Palmerin kokeilevan instrumentaalin väliin, mutta olkoon.







Donna Summerin vuoden 1982 nimikkolevyltä löytyy Jon & Vangelis -cover State of Independence. Äidillä on tuo LP, ja isäkin nauhoitti mainitun kappaleen yhdelle omalle kasetilleen vuonna 1983. Siksi päätin huolia sen koneelleni. Ihan hyvähän se on.

Frankie Smith teki epäonnistunutta jatkoa hulvattomalle Double Dutch Bus -hitilleen, mutta tuo jatko-osa puuttuu tällä hetkellä YouTubesta enkä löytänyt sitä muualta kuin Soulseekistä. Tarvitsin tuota kappaletta kun parantelin yhden Radio 1982 -lähetyksen äänenlaatua, ja päätin säästää mp3:n ihan sellaisenaankin, kun se tuntuu olevan vaikea löydettävä.

Radio 1982- ja Radio 1983 -lähetyksen parissa touhutessani imuroin myös kolme eri versiota Risquén kappaleesta, kun yritin turhaan löytää yhtä tiettyä versiota jonka Ripatti kerran soitti ohjelmassaan. Ei vaan löytynyt, mutta säästin kaikki kolme mp3-tiedostoa kuitenkin.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Cinema - Circus

Thai Sticks - Eri Esittäjiä: Thank God It's Friday

Johanna - kaikki singlet 1979-1984, osa 1