Amazing Blondel - The Amboy Dukes - America

AMAZING BLONDEL

Blondel (1973)

Mulgrave Street (1974)

Näiden levyjen tarinan kerroin 21.9.2012. Mulgrave Street on todella hyvä kolmen ensimmäisen kappaleen aikana, mutta sitten ideat loppuvat ja homma menee lähinnä akustiseksi balladihyminäksi. Mitä pidemmälle levyä kuuntelee, sitä enemmän alkaa kaivata jotain enempää. Mutta onpahan sentään kolme helmeä tarjolla. Blondel-levyllä minua taas viehättävät The Leaving of the Country Lover ja Sailing.

THE AMBOY DUKES

The Amboy Dukes (1967)

Ted Nugent on täysi kusipää punaniska, mutta joskus hän on ollut aivan vakavasti otettava ja hyvä rokkari. The Amboy Dukesin ensilevyllä ei ole vielä Journey to the Center of the Mindia, mutta se on vähän parempi albumi minusta. Hankin Rhino Recordsin Nuggets- ja Nuggets II -boksit sekä 20 CD:n Rubble Collection -boksin, ja heti sen jälkeen päätin täyttää vielä vähän lisää psykedeelisen rokin mentävää aukkoa levykokoelmassani. Kuuntelin Spotifysta ja YouTubesta runsaasti tuotantoa niiltä bändeiltä, jotka olivat päässeet mukaan Nuggets- ja Rubble Collection -kokoelmille, ja sain kuulla paljon hienoja levyjä. Päätin hankkia joitakin niistä omakseni CD:nä. Suuresta tarjonnasta minulle kelpasi kuitenkin vain paras, ja tämä Amboy Dukesin esikoinen oli yksi valioyksilö.

AMERICA

America (1971)

Homecoming (1972)

Hat Trick (1973)

Holiday (1974)

Hearts (1975)

History - America's Greatest Hits (1975)

Americalta olin teininä kuullut useita kappaleita, ja kaikista pidin kovasti. Minä siis suorastaan himoitsin näiden levyjä, ja kun History-CD osui vastaan Stockmannilla 25.3.1993, niin minähän ostin. A Horse With No Name, I Need You, Ventura Highway, Sister Golden Hair ja kahdeksan uutta mainiota tuttavuutta. History oli väärin merkattu Discogsissa, mutta ihan oikea versio ei ole vieläkään, koska minun kappaleessani ei mould ringissä ole "III"-kaiverrusta, vaan kahdeksikko.

Kaikki kolme tekivät biisejä, ja jokaisella oli oma tyylinsä. Dewey Bunnellia pidän parhaana lauluntekijänä, hänen lauluissaan oli usein musiikillista kunnianhimoa ja mielenkiintoisia ideoita mukana. Gerry Beckley teki kaikkein pehmoisimmat laulut. Dan Peek oli kolmikon herkin luonne, ehkä biisintekijänä heikoin mutta osui silloin tällöin kultasuoneen. Lauloi usein ylärekisterissä. Peek-parka vain ei kestänyt julkisuuden paineita, turvautui alkoholiin ja muihin päihteisiin ja erosi yhtyeestä vuonna 1977. Sittemmin hän pyöri uskonnollisissa piireissä.

Ensimmäinen levy on musiikillisesti idearikkain. A Horse With No Name -hitti antoi minulle inspiraation Janoinen vaeltaja -sarjakuvaan, kun tulkitsin laulun sanat tahallani väärin ja loin kryptisen tarinan.

Homecoming on epätasainen, mutta vaisumpiakin biisejä jaksan hyvin kuunnella, niissä on kuitenkin tunnelma yleensä kohdillaan. California Revisited oli uusi versio A Horse With No Name -singlen b-puolesta Everyone I Meet Is From California.

Hat Trick ei ole kovin onnistunut levy. Bändi on itsekin myöntänyt, että olisi pitänyt olla niitä hittejäkin mukana. Yrittivät levystä jotain kunnianhimoisempaa ja vaikeampaa, mutta ei mennyt putkeen. Muskrat Love on huippuhetki, Molten Love on jännä. Vähän latistaa jälkimmäisen kappaleen loppua se, että se kupliva ääni ei olekaan poriseva pata vaan joku puhaltaa pillillä vesilasiin tai jotain. Ei anna vaikutelmaa sulamisesta. Heikoimmillaan levy on keskivaiheilla. It's Life on ankea biisi. Nimikappaleella Bunnell, Beckley ja Peek pistivät yhteen pötköön kaikki pöytälaatikossa lojuneet keskeneräiset biisiaihionsa ja tulos on sellainen kuin voi odottaa: paljon aineksia, mutta maku puuttuu. Green Monkey ei omannut singlepotentiaalia, mutta singlenä se silti julkaistiin. Wind Wave, She's Gonna Let You Down ja Rainbow Song ovat sentään melko hyviä.

Holiday on kiva levy. On siinä pari vähän heikkoa esitystä siinä puolenvälin tienoilla, mutta sitten homma terävöityy uudestaan. Old Man Took on yksi kohokohta. Rakastan tuota huilua "heard a blue jay call" -kohdassa. Dan Peekin kynäilemä You kuulostaa siltä kuin hän olisi kehitellyt Hat Trick -eepokseen päätynyttä keskeneräistä lauluaan edelleen, rustannut siihen vain eri sanat. Kuunnellessani levyä ensimmäisen kerran (lainasin LP:n Leppävaaran kirjastosta joskus 90-luvun puolenvälin tienoilla) kaksi viimeistä kappaletta yllättivät, kun tuntuivat poikkeavan niin vahvasti levyn muista biiseistä. Enpä nyt enää tiedä ovatko ne NIIN erilaisia.

Hearts on melkein pelkkiä loistobiisejä putkena. Vain Old Virginia ja People in the Valley eivät sykähdytä. Ensilevyn veroinen mestariteos, vaikka onkin sitä kaupallisempi.

Harmi, että Heartsin jälkeen Americasta puhaltui kaikki taika pois jonnekin. Ja kun Peek lähti ja Bunnell ja Beckley jäivät kaksistaan, ei America todellakaan ollut enää entisensä. Paitsi Silent Letter on yllättävän virkeä, jopa hyvä, levy. You Can Do Magic on myös ihan kiva hitti. Siinä se.