Juha Vainio

JUHA VAINIO

Legendan laulut - Kaikki levytykset 1963 - 1990 (2008)

Kansi kiinni ja kuulemiin (1976)

Isoisäni syntyi Lemillä, mutta muutti jo nuorena miehenä Kotkaan ja asui siellä loppuikänsä. Siellä tietysti pantiin minun äitinikin alulle. Lapsuus- ja teinivuosinani kävin aika usein Kotkassa, ja olen kehittänyt hyvin läheisen ja lämpimän suhteen ko. kaupunkiin. Kaunis paikka, jossa voisi vaikka asuakin (en kuitenkaan...). Junnua kuuntelen kuitenkin ihan muuten vain, en Kotka-yhteyksien takia. Toki tunnen jonkin erityisen sykähdyksen sisälläni, kun Junnu esim. Siitä on jo aikaa -laulussa laulaa Kotkan satamasta, jota useita kertoja käytiin katsomassa vaarin kanssa kävelyretkillä.

Tykästyin vuosia sitten Vainion varhaiseen, hurjaan ja humoristiseen tuotantoon. Lainasin pääkaupunkiseudun kirjastoista kaikki mahdolliset Juha Vainion albumit ja kokoelmat jotka vain löytyivät, ja keräsin c-kaseteille kaikki niillä olleet vuosien 1963-1975 levytykset. Kun se 10 CD:n boksi tuli, ostin empimättä. Syynä ostoon oli nimenomaan se varhaistuotanto. 70-luvun edetessä Vainion tyyli pehmeni minua vähemmän miellyttäväksi, mutta kyllä löydän myöhemmästäkin tuotannosta omat ansionsa.

Vuosien 1963-1975 levytykset ovat parasta. Myöhempää tuotantoa on kiva kuunnella taustalla fiilistä luomassa. Siitä tulee sentään hyvä mieli, kun on harmitonta ja lämminhenkistä. Mainoslauluista on pakko aina kuunnella "Tappara on terästä", "Kaukalosamba" ja "Kulttuuri on karua". Muita mainoslauluja kuuntelen harvemmin, onnittelulauluja vielä harvemmin, ja pornolaulut olen jaksanut kerran kahlata läpi.

"Viidakon rummuissa" imitaatio- ja muut taustahälyt meinaavat aina välillä peittää Junnun äänen alleen. "Kaulittu twist" jaksaa naurattaa joka kerta. "Jos vain saisin nastahampaan takaisin" on paljon parempi kuin alkuperäinen "All I Want For Christmas Is My Two Front Teeth", jonka piipitys ärsyttää ja biisirakenne on hajanainen. Miten tuo vihellys onnistui Junnulta?

Poliisi ja Naapuri ovat muuten hauskoja, mutta Reijo Tanin imitaatiopelleilyjä ei tuottaja/miksaaja ole tajunnut pätkiä kohtuumittaisiksi. Nehän jatkuvat vielä siinäkin vaiheessa kun Juha rupeaa taas laulamaan. Ainakin Poliisista muistan kuulleeni version, jossa imitaatiot eivät ole niin pitkitettyjä. Mutta Irwin-viittaus saa aina huvittuneen hymyn suupieliini.

Regina Rennosta jään kaipaamaan hälinätöntä singleversiota. Folkkis-kokoelman liveyleisö liioitteli noissa ääntelyissään ja taputuksissaan, kyllä livetunnelman feikkaamiseen olisi riittänyt vähempikin melskaaminen.

Lepakkomies on taas niitä riemastuttavimpia Junnu-tuokioita. Minä olen katsonut nuoresta asti tarkkaan 60-luvun Batman-tv-sarjaa, joten Junnun mukaelman pienetkin vitsit ja vivahteet menevät ns. himaan.

Yksioikoisesti senkun tykkään enemmän, mitä vitsikkäämpi laulu on. Suomi-Ruotsi on siis paras, riimipelleilyineen ja kohelluksineen. Tyyliltään aivan päinvastainen urheilukuvaus Meksikon kisat jää pitkäveteiseksi dokumentiksi - ainoa anti on hauska "teki lasta - tequilasta" -sanaleikki.

Mä en muista mitään -laulussa hoilataan sekä Kotkasta että Helsingistä, kahdesta elämäni kaupungista, ja sekä Junnu että Rempo suoltavat vitsejä katkeamattomana virtana. Väkivaltalaulu sisältää vielä sanomaakin huulenheiton lomassa, tai pitäisi vissiin sanoa päinvastoin.

Lista-Leo ja Firman pikkujoulut menevät kuitenkin minunkin mielestäni överiksi. Näiden laulujen sävy on ikävän kitkerä, ja niistä on vaikeampi nauttia. Lista-Leo on esityksenäkin heikohko, se katkeilee ja sortuu banaaliuteen.

Myönnettävä on, että vuoden 1972 albumi Viisari värähtää on tehty vähän väkivaltaisesti. Kappaleet joskus vähän liian nopeita, sovitukset olisivat kaivanneet hillitympää otetta. Pidän silti tästä viihdyttävästä lopputuloksesta.

Vuonna 1975 ilmestynyt Tulin, näin ja soitin on tässä mielessä parempi levy, kun sovitukset ovat hiotumpia ilman että viihdyttävyydestä on juurikaan tingitty. "Tulta päin, tulta päin, Merisusi kyntää näin, kylän suurin kypärä ja letku näin *sniff* Mikä palaa näin?"

Kesti monta vuotta, ennen kuin melko vähän aikaa sitten tajusin vihdoin viimein, mitä Tukka pois ja linnaan -laulussa lausutaan yhdessä kohdassa: "Oos ääneti, tä!". Kesti enemmänkin kuin yhdeksän vuotta, sillä jo jokusen vuoden ennen kuin CD-boksi julkaistiin, lainasin kirjastosta yhden Finnlevyn Toivekonsertti-kokoelman, jossa tuo oli mukana.

Kansi kiinni ja kuulemiin oli sen käpyläläismiehen levykokoelmassa, ja ilman muuta otin sen kokoelmaani. Se lieneekin ainoa Vainion levy, joka koskaan löytää tiensä minun kämppääni. Varhaisemmat levyt ovat liian kalliita (ja harvinaisia), myöhemmät taas lähtevät halvalla, mutta ne eivät kiinnosta minua.

Otto Suuressa sana "sinkeri" kummastuttaa minua. Eihän sellaista sanaa ole olemassa, mitä nyt Singer-ompelukoneesta voi joku käyttää sellaista suomalaiseen suuhun sopivaa väännöstä (juu, tarkistin googlaamalla). Mutta ei ompelukonetta voi selkään viskata.

Punk-humppa kiinnosti kuulla erittäin paljon, mutta se olikin sitten pettymys. Eihän tuossa kappaleessa mitään punkkia ole, eikä sellaista saa aikaiseksi sorsapillillä ja pyssynlaukauksella.

Hymy Suomelle -kasetin imitaatiot olisi ollut hauska kuulla, sääli kun ne jätettiin pois. Tai onhan siellä yksi, Verolaulun lopussa. Ja onneksi onkin, sillä muuten ei huomaisi mitenkään kappaleen vaihtumista. Missi ja miljonääri kun on aivan samanlainen humppa. Kasetilla vaihtui puolisko tuossa kohdassa, joten noiden biisien samankaltaisuus ei siinä häirinnyt. CD-aikana nuo kuitenkin kuulee heti peräkkäin.

Aivan mahtava tuo nauru Antaa palaa vaan -kappaleen lopussa. Rahtari-Kallen tarinan luin joskus takavuosina ruotsiksi, jonkin ruotsalaisen viikkolehden vitsipalstalta. Vitsin oli lähettänyt vissiin joku ruotsinsuomalainen. Vitsi oli tosin sen verran erilainen, että raggarit tyytyivät vain nappaamaan kätösiinsä rahtarin voileivät eivätkä aiheuttaneet muuta häiriötä, mikä teki rekkakuskin kostotoimenpiteestä vähän ylimitoitetun. Vitsi oli vielä kuvitettukin, lehden piirtäjän toimesta, letkeän sarjakuvamaisella tyylillä.

Veljet keskenään -laulusta (tai no, vain sen kertosäkeestä) on olemassa tv-mainoskäyttöön tehty versio, jossa on aivan eri sanat. Mainoksessa mainostettiin olutta seuraavasti:

"Näin saapuu ykkös-mallasjuoma
kuin hyvän tutun tuoma
se tunnelman taas aikaan sai

Kun lähteenraikas lahtelainen
on paras seuralainen
siis lahtelaista, totta kai!"

Tuossa 80-luvun puolessavälissä tehdyssä telkkarimainoksessa ei laulanut Junnu, vaan joku iskelmälaulaja. Mikä lie Matti Esko tai Kai Hyttinen se oli. Sain taltioitua tuon mainoksen ääniraidan kesämökillä c-kasetille vuonna 1984, siksi muistan sen.

Heh, Matkalla pohjoiseen soitettiin kerran Meriradiossa, jokailtaisessa Iltatuulen viesti -ohjelmassa, joskus 1994-95, kun olin sivarina Taalintehtaalla. Myöhemmin ohjelmaan soitti joku keski-ikäinen tai vanhahko rouva ja paheksui sitä, että radiossa soitetaan tuollaisia pornolauluja. Miesjuontaja puolusteli rauhallisella ja keveällä äänensävyllä, että ei se mikään pornolaulu ole, vaan täyttä todellisuutta monelle miehelle.

Juha Vainion parhaana tarinalauluna ja nerokkaimmin laadittuna tarinana pidän Aleks ja Jaania. Siinä on runsaat ainekset saatu pysymään koossa esimerkillisesti, ja pidetty huolta sekä riimittelyn näppäryydestä että tarinan kuljetuksesta.

Loppuvuosinaan Vainio oli jo liian leppoisa. Mennyttä oli se mies, joka aiemmin kommentoi niin purevasti ajankohtaisia ilmiöitä. Seitsemännen CD:n lauluissa kaikki on niin ihanasti, ja Junnu keskittyy vain nauttimaan elämästään - pelaa golfia ja loikoilee palmurannalla. No, kyllähän tuo fiilis tarttuu minuun, ja monta kertaa näitä biisejä kuunnellessani on elämä tuntunut taas elämisen arvoiselta.