Mailroad - Make Lievonen - Malcolm McLaren
MAILROAD
I'm Ready / No More (1981)
Mailroad runnoo ainoalla singlellään läpi kaksi biisiä - toinen niistä vanha R&B-klassikko, toinen oma - väkivaltaisesti ja rytinällä. Jokainen päättäköön itse onko tällainen kohtelu hyvää vai ei. Ei tämä kuitenkaan mitään räpellystä ole, sen verran soittotaitoa on jo hommattu.
MAKE LIEVONEN
Make Lievonen (1977)
Lievosen Love-soolon CD-versio on toinen niistä levyistä, joiden kuuntelu tietokoneella - ainoalla hyvällä CD-soittimellani - on ollut aiemmin mahdotonta kopiosuojauksen takia. Onneksi nykyinen tietokoneeni pystyy murtamaan kopiosuojauksen, ja kuuntelu onnistuu vaikeuksitta.
Minulla oli 80-luvulla Rain Dance nauhoitettuna radiosta kasetille, mutten ikävä kyllä saanut selville esittäjää, enkä nimestäkään muuta kuin "Sadetanssi". Niinpä olen vuosien varrella ollut kiinnostunut kaikista Sadetanssi-nimisistä kappaleista, kun olen yrittänyt saada tämän ihanan instrumentaalin selvitettyä ja taas itselleni talteen. Leevi and the Leavings, Halleyn Planeetta... Taisi olla radion ansiota, että biisin nimi ja esittäjä vihdoin selvisivät, kun Rain Dance soitettiin siihen aikaan, kun tämä CD oli juuri julkaistu.
Vesku Loiri piirsi kannen, niinkuin oli piirtänyt myös Merirosvokapteeni Ynjevi Lavankopoksahduksen lautapelin ja takakannen. Tosi monilahjakkuus.
MALCOLM MCLAREN
Duck Rock (1983)
"Malcolm McLaren ja tuottajaässä Trevor Horn tekivät yhdessä musiikillisen maailmanympärimatkan: simuloidaan eri maailmankolkkien omaa tanssimusiikkia, lisätään roima annos eksentrisyyttä ja tuotantokikkoja ja laitetaan väliin radiodeejiin höpinöitä. Ilmeisesti Duck Rockilla on mukana runsaasti avustavia muusikoita eri maista ja autenttisia nauhanpätkiä, joita ei viitsitty kreditoida asianmukaisesti. Samaten toista singlelohkaisua Double Dutch syytettiin kopioksi. Tällaisesta jää vähän karvas maku suuhun. Lopputulos kuitenkin hämmensi, kiehtoi ja riemastutti minua. Pidän tällaisista omituisista levyistä".
Noin kirjoitin Kvaakiin 1001 albums -kuuntelun aikana kesäkuussa 2013. Maaliskuussa 2014 vielä lisäsin samaan viestiketjuun: "Löysin Duck Rock -LP:n kuukausi sitten. Olen jo kuunnellut muutaman kerran ja tykkään edelleen... paitsi hillbilly-sekoilusta "Duck For the Oyster" - se menee jo oikeasti pellemusiikiksi. Onneksi se on levyn viimeinen raita, joten neulan voi nostaa pois ennen sitä".
Artikkeliskannaukset:
https://drive.google.com/open?id=1Ro0M07B7pYvHPQS3IJKPWC7VTchjEsJC
Kommentit
Lähetä kommentti