Moby Grape - Mo-Dettes
MOBY GRAPE
Moby Grape (1967)
Vuosia sitten The Revolutionary Decades -projektini yhteydessä Omaha löytyi joltain kokoelma-CD:ltä jonka olin kirjastosta lainannut, joten se pääsi mukaan yhdelle TRD-CD-R:lleni. Myöhemmin lainasin kirjastoista kaiken Moby Grape -materiaalin mitä löytyi, ja netistä imuroin lisää kuultavakseni.
Kun keräsin listaa mieluisan tuntuisista levyistä, joiden hankkiminen voisi tuoda kokoelmalleni lisää rock-uskottavuutta, Moby Grapen ensimmäinen oli yksi lukemattomista valinnoistani. Asiaa auttoi sekin, että se oli mukana 1001 albums you must hear before you die -listalla. Pidin jonkin aikaa kovalevyllä Spotifysta ja YouTubesta äänittämiäni mp3:sia (Spotifysta ei löytynyt koko levyä), kunnes päätin hankkia Amazonin kautta CD:n. Ongelmana vain oli, että bändin ex-manageri Matthew Katz suuressa kusipäisyydessään ärähti vuonna 2007 julkaistusta Sundazedin CD-versiosta, väittäen omistavansa yksinoikeudella kolmen ensimmäisen Moby Grape -albumin kansitaiteet ja pisti stopin enemmille uusintajulkaisuille. Näytti siis siltä, että bändin kolme ensimmäistä levyä alkavat muuttua kalliilla hinnalla hankittaviksi keräilyharvinaisuuksiksi. CD-versioiden myyntihinnat Amazonissa näyttivät jo huolestuttavilta. Nappasin yhden CD:n Amazonista heinäkuussa 2015 34,99 dollarin hinnalla.
MO-DETTES
White Mice / Masochistic Opposite (1979)
Paint It Black / Bitta Truth (+ Twist and Shout) (1980)
Dark Park Creeping / Two Can Play (1980)
The Story So Far (1980)
Tonight / Waltz in Blue Minor (1981)
Mo-Dettes oli kivalta kuulostanut englantilainen tyttöbändi, joka myös pukeutui hyvin ja tyylikkäästi - ainakin poseerauskuvista päätellen. Musiikissa oli kauhallinen ska'ta ja toinen kauhallinen 60-luvun tyttöpoppia, ripaus punkkia mausteeksi ja keitos kuorrutettiin tanssittavuudella. Soundi oli siis persoonallinen, vaikka tuotantoa kuunnellessani tuntuu, että biisit olisivat voineet olla vieläkin vahvempia ja toisistaan erottuvampia.
Kiinnitin huomiota heihin, kun yhdellä kirjastosta lainaamallani new wave -kokoelmalla oli mukana White Mice, se heidän tunnetuin kappaleensa. Piti löytää lisää.
Pidän siitä, että levyistä löytää kivaa ekstraa faneja miellyttämään. Paint It Blackilla on lisänä flexi-single, jolla veivataan vanha Twist and Shout. The Story So Far -LP:llä on mukana tarra (jep, omassa kappaleessani tallella). Tonight-sinkulla on jokaisesta jäsenestä postikortit ja pikkuinfoa. Paint It Black ja Tonight löytyivät vaivatta Black and Whitesta tai jostain muusta divarista. LP:n löysin levymessuilta, jotka pidettiin jossain Tikkurilassa. Dark Park Creeping -singlen hommasin MusicStackista, jotta olisi b-puoli ja sen myötä koko tuotanto hallussa.
Mo-Dettesit eivät nimestään huolimatta olleet modeja, ja he antoivat kyllä takaisin jos joku meni sellaista väittämään. Itse asiassa taisivat antaa vähän liikaakin takaisin. Netistä löytyy juttua siitä, miten The Go-Go's -tyttöbändin Jane Wiedlin valitti yhdessä haastattelussa että Mo-Dettesin jäsenet olivat aina ilkeitä Go-Go'sia kohtaan. Ilmeisesti Dolly Mixture -yhtyeen How Come You’re Such a Hit With the Boys, Jane? kertoo halveksivaan sävyyn Mo-Dettesien Jane Crockfordista. Ehkä Mo-Dettesit olivat sitten ylimielisiä ja töykeitä.
Kommentit
Lähetä kommentti