Yachts - Yaqui

YACHTS

Suffice to Say / Freedom (Is a Heady Wine) (1977)

Look Back in Love (Not in Anger) / I Can't Stay Long (1978)

Yachting Types / Hypnotising Lies (1978)

Yachts (1979)

Suffice to Say / On and On (1979)

Love You Love You / Hazy People (1979)

Box 202 / Permanent Damage (1979)

Yachts Without Radar (UK) (1980)

Yachts Without Radar (USA) (1980)

I.O.U. (In the Oddments Drawer) / 24 Hours From Tulsa (1980)

A Fool Like You / Dubmarine (1981)

Myöhemmin 80-luvulla The Christians -yhtyettä vetäneen englantilaisen lauluntekijän Henry Priestmanin varhainen bändi. Noteerasin Yachtsin parin singlen arvostelut vanhoissa Soundeissa, mutta ne eivät saaneet osakseen niin kovaa kehua, että olisin laittanut ne ihan pakkohankintalistalleni. Kiinnostuin kohtalaisesti kuitenkin. Kuinka ollakaan, satuin bongaamaan bändin kaksi ensimmäistä sinkkua divareissa, ja ostin ne. Look Back in Love oli vieläpä prässätty siniselle vinyylille.

Suffice to Say on vitsikkään itsetietoinen poppibiisi, siinä lauletaan että "teinpä tällaisen biisin rakkaudestani sinulle, tämä on aika kiva biisi ja olen tyytyväinen siihen, ja siinä jopa lauletaan että rakastan sinua". Kun b-puolikin on hassun sympaattinen kieli poskessa tehty juttu, niin eihän tästä voi olla tykkäämättä. Look Back in Love on selvästi voimallisempi sinkku, osoitus bändin kehityksestä ja aivan yhtä kiva. Yhdeltä kirjastosta lainaamaltani new wave -kokoelmalta löytyi vielä kolmannen Yachts-singlen a-puoli Yachting Types, joka oli jälleen iso harppaus eteenpäin kohti oikein tuhtia voimapoppia. Tuumin, että ohoh, jos kehitys jatkui tällaisena niin Yachtsin ensimmäinen LP on varmasti rautaa! (Sittemmin on käynyt ilmi, että sillä kirjastosta lainaamallani kokoelma-CD:llä oli vuoden 1979 albumiversio Yachting Typesista, ei alkuperäinen vuoden 1978 sinkkuversio, mutta kuitenkin).

Yachts Without Radar -LP:n USA-painos oli tarjolla Black and Whitessa, mutta se oli paha pettymys. Life Saving's Easy, March of the Moderates ja siltä USA-versiolta ainoastaan löytyvä I Couldn't Get Along Without You ovat hienoja biisejä. There's a Ghost in My House on lievästä ärsyttävyydestään huolimatta (ei sitä kieltämättä vaikuttavaa urkuefektiä ihan yliannosteltuna jaksa) myös hyvä. Muuten vaisua, kovin vaisua. Sanoituksistakin puuttuu se paras nokkeluus ja terä. Yachts oli kai saanut tarpeekseen maineestaan hassuja, vitsikkäitä lauluja tekevänä ryhmänä ja päättänyt tehdä vähän vakavampia sanoituksia kakkosalbumilleen, mutta siinä meni suuri osa bändin charmista samantien.

Yachtsin ensi-LP löytyi sitten vihdoin VR:n makasiinien kirpputorilta, sitä kauppasi sama nuorehko kundi jolta ostin myös Tin Hueyn ja Wazmo Narizin. Kotona LP melkein räjäytti tajuntani voimallisuudellaan ja loistokkuudellaan. Ei hempeilyhetkiä, vaan urku auki taukoamatta loppuun asti. Mieletön levy, ja sanoitukset juuri sellaisia vitsikkäitä koukkuja sisältäviä kuin toivoinkin.

Myöhemmin samassa kirppispaikassa kohtasin sen saman myyjän, ja noteerasin, että hänellä oli kaupan myös toinen kappale Yachtsin esikoista, mutta se oli vähän erilainen. Aiemmin ostamassani kappaleessa olivat kannen vaakasuorat raidat punaisia, tuossa toisessa kappaleessa ne olivatkin sinisiä. Kurkkasin tarkemmin ja huomasin, että sisällä oli bonussingle. Mies vähän ihmetteli, että etkös sinä ostanut tuon saman levyn minulta jo aiemmin. En saanut sanotuksi, että joo, mutta siinä ei ollutkaan bonussinkkua.

Tuo ylimääräinen single sisältää kaksi livenä äänitettyä biisiä. Suffice to Say soi melkoisella innolla esitettynä eikä On and On jää paljoa jälkeen. Vaikuttaa hienolta keikalta, sen olisin mieluusti kokenut paikan päällä. Nyttemmin minulla on vain se bonussinglellä varustettu siniraitakantinen kappale ensi-LP:stä, kun myin punaraitakantisen version Harrille joitakin vuosia sitten.

Loistava Power Pop Lovers -musiikkiblogi tarjosi joskus 2005-2006 mp3:t Yachts Without Radarin brittiversiosta, joka poikkeaa jonkin verran USA-versiosta. Siinä ovat mukana keskinkertaiset Trust You ja This Thing That Thing sekä todella kummallinen novelty-sekoilu Spimosa. Jenkit olivat korvanneet ne kappaleilla I Couldn't Get Along Without You ja Revelry.

Power Pop Loversissa vielä ilmoitettiin yhtenä päivänä, että päävetäjä Angelolla on suunnitelmana postata blogiin Yachtsin kaikki albumeilla julkaisemattomat singlebiisit. Se oli minulle ilouutinen, sillä olin kovasti haikaillut loppujen sinkkujen perään. Angelolla ei ollut kuitenkaan kaikkia singlejä hallussaan, ja hän pyysi blogin seuraajilta apua. I.O.U. -singlen rippaukset tulivatkin sitten joltakulta muulta tyypiltä, ja Angelo saattoi postata Power Pop Loversiin koko Yachts-sinkkupaketin. Imuroin riemuissani koko satsin koneelleni ja poltin puuttuneet biisit CD-R:lle.

Divareista olin turhaan koettanut löytää Without Radarin brittipainosta, kaikki tarjolla olleet kappaleet olivat jenkkipainoksia. Myös loput singlet himottivat. Piti ottaa MusicStack avuksi, sieltä sain viime ja tänä vuonna lähes kaikki puuttuneet isot ja pienet levyt. Paitsi Now I'm Spoken For -singlen jätin väliin, koska se on minusta b-puolta myöten Yachtsin heikoin julkaisu.

YAQUI

Yaqui (1973)

Yaquin levyn tarinan kerroin jo 1.12.2016. RareMP3-musiikkiblogin kautta musiikkia jaellut Chuntao sai minulta Doc Kirby & Co. -yhtyeen levyn mp3-muodossa. Tuon levyn oli vuonna 1973 julkaissut Hugh Hefnerin oma levymerkki Playboy Records. Sama levymerkki julkaisi myös Brownstone-yhtyeen levyn, jonka Chuntao oli löytänyt ja postannut blogiinsa, ja joka oli minusta hyvää kamaa. Viestittelin Chuntaon kanssa sen jälkeen kun hän oli liittynyt jäseneksi RateYourMusiciin, ja sanoin hänelle, että jospa Playboy Recordsin katalogista löytyisi lisää aarteita, joita hän voisi jaella blogissaan. Siispä tutkin levymerkin tuotantoa. Willie Henderson oli ihan OK, mutta vain pari singleä tuli ulos Playboy-merkillä eivätkä ne olleet mitään aarteita varsinaisesti. Sen sijaan chicanorockbändi Yaqui vaikutti kiinnostavalta. En löytänyt levystä mitään latauslinkkiä mistään netin syövereistä, selvästi vielä uudelleenlöytämistä odotellut levy siis. Okei, hommasin sen MusicStackin kautta helmikuussa 2010 ja sehän osoittautui vallan erinomaiseksi. Siitä vaan mp3:t Chuntaolle, joka kiitti minua jälleen kerran.

Yaquin levy on paitsi väkevää latinorokkia, myös täynnä kantaaottavuutta. Albumin biisimateriaali on kuin tiivistelmä asioista jotka chicanot kokevat tärkeimmiksi. It's Time For a Change ottaa kantaa syrjintään jota he kokevat Los Angelesin barrioissa asuessaan, Street Fight kertoo valitettavan tutusta asiasta chicanojen arkielämässä, I Need a Love ja Brown Baby taas kertovat heidän kokemastaan erityisen syvästä rakkaudesta naisiaan kohtaan. Mitote on intiaanitanssi, mutta se tarkoittaa myös kapinaa. Stop Wasting the Earth ja The Rich Keep Getting Richer ottavat kantaa yleismaailmallisempiin ongelmiin. Sunrise ja Sunset ovat lyhyitä, samaan teemaan pohjautuvia instrumentaalipaloja, jotka hienosti avaavat ja päättävät tämän albumin.

Yhtyeen nimi tulee Meksikossa sijaitsevasta joesta, jonka varrella chicanojen esi-isät asuivat 1500-luvulla ennen kuin espanjalaiset valloittajat tulivat.