Lapsuuteni soundtrack, osa 4 / 6

Dana and Gene: Dario, Can You Get Me Into Studio 54 (1979)

Studio 54 oli Manhattanilla 1977-1980 toiminut legendaarinen diskoklubi, joka oli varattu julkkiksille, silmäätekeville ja harvoille valituille jotka näyttivät ovivahtien mielestä tarpeeksi tyylikkäiltä ja arvokkailta. Sinne ei mitä tahansa tavallista rahvasta päästetty. Bilehuumeita siellä käytettiin avoimesti. Tässä kevyessä diskobiisissä mies kertoo naiselle, että hänellä on rahaa ja hän voi toteuttaa minkä tahansa toiveen jonka nainen vain esittää. Kun hän kuulee, että nainen toivoo pääsevänsä Studio 54:een, mies pitää naista hulluna ja pyytää häntä toivomaan mitä tahansa muuta illanvietettä.

Muistin tutustuneeni lapsena johonkin kappaleeseen, jonka nimessä oli sana "into". Muuta en muistanut, en oikein edes biisin tyylilajia. Sitten tämä osui kohdalle YouTubessa, ja koska se kuulosti tutulta, päättelin, että tämä sen täytyy olla. Hömppää tämä on. Ei yhtään yllätä, että kappaleen kirjoitti August Darnell, jonka maailma oppi myöhemmin tuntemaan omaa The Coconuts -ryhmää vetävänä Kid Creolena. Dana Britten-Steinista ja Gene Buttasta ei maailma sen sijaan liene enempää kuullut.


Dwight Twilley: Standin' in the Shadow of Love (1979)

Tämänkään kappaleen kuuntelu loppuun asti ei ollut lapsena mahdollista, mutta vuosikymmeniä myöhemmin mp3:n imurointi omalle koneelle paljasti, että eihän siltä ollut jäänyt kuulematta kuin puoli minuuttia lopusta. Biisi päättyikin sitten yllättävän nopeasti. Twilleyn levyiltä on löytynyt yllättävän kivasti talteen otettavaa, mies oli kyvykäs powerpoppari.


ABBA: Happy New Year (1980)

Jostain syystä tämä uutta vuotta ja vuosikymmentä juhlistanut hieno laulu julkaistiin singlenä vain Etelä-Amerikan maissa ja Etelä-Afrikassa, vaikka sen tehoa hittilistoilla olisi vallan hyvin voinut kokeilla muuallakin maailmassa.


Billy Joel: Just the Way You Are (1976)

Honestyn tapaan tämäkin Joelin kappale tuoksuu erityisen vilpittömältä. Mies kirjoitti laulun ensimmäiselle vaimolleen ja bisnesmanagerilleen Elizabeth Weberille, mutta 1982 tapahtuneen avioeron jälkeen hän ei ole mielellään esittänyt sitä keikoilla. Ilmeisesti Joel ei alunperinkään ollut kauhean ylpeä biisistä.


Broadcast: Pacific (1980)

Kotoisen Broadcastimme ensimmäisellä singlellä on liikaa rumasti määittyjä kohtia, mutta se ei estä kappaletta hurmaamasta minua. Tämä oli taatusti mukavan raikas ilmestys vuoden 1980 suomalaisessa musiikkikentässä.


George Harrison: All Those Years Ago (1981)

George tiristi All Things Must Pass -järkäleellään ulos niin paljon itsestään, että myöhemmille 70-luvun soololevyille ei riittänyt mitään mielenkiintoista. John Lennonin kuolema puristi Harrisonilta ulos pitkästä aikaa kunnon biisin.


Toto: Hold the Line (1978)





Toton ensimmäinen albumi on AOR-rockin mestariteos. Hold the Line on sillä vain yksi jalokivi muiden joukossa.


Stephanie Mills: Never Knew Love Like This Before (1980)

Vuoden 1980 raikkaampia post-diskohittejä laulajattarelta, jolla oli takanaan jo kuusi vuotta levytysuraa, kolme albumia sekä Broadway-tähtirooli Dorothyna The Wiz -musikaalissa, joka pohjautui Ihmemaa Oz -klassikkoon. Lisää levyjä syntyi tämän jälkeen vielä aikamoinen liuta.


Anita Ward: Ring My Bell (1979)

Ward taas levytti nopeaan tahtiin kaksi albumia, minkä jälkeen levytysura katkesi. Häneltäkään ei muisteta kuin tämä kappale.


Amii Stewart: Knock on Wood (1978)

Tulta syöksevä diskoversio Eddie Floydin 1966 kirjoittamasta ja levyttämästä soul / r&b -hitistä.





Dr. Hook: When You're in Love With a Beautiful Woman (1978)

Remuryhmä Dr. Hook levytti vuoden 1975 jälkeen pelkkää kaupallisesti kosiskelevaa lässyilyä, koska muusikoiden oli elettävä. Alkuaikojen riehakas linja kun oli johtanut vararikkoon. Kesyyntyminen oli kuitenkin pelkkää pintaa, sillä kun Suosikki yritti haastatella bändiä vuonna 1976, seuraukset olivat katastrofaaliset, kun ei Dennis Locorrierelta ja Ray Sawyerilta herunut ainuttakaan asiallista vastausta.


Bellamy Brothers: If I Said You Had a Beautiful Body (1979)

Voi ei, vielä tämäkin Bellamyilta. Ja tämä vasta onkin sokerista limakantria.


Country Express: Daddy Frank (1976)

Suomenruotsalaiset kundit näyttivät, miten kantri sujuu. Merkittävää on, että heistä tuli kantribändi aivan pystymetsästä. Ilman aiempaa kosketusta kantriin he opettelivat ja lähtivät Ruotsiin Göteborgiin kuuntelemaan alan ammattilaisia, ja homma lähti kulkemaan niin hyvin, että he voittivat Skandinavian kantrikisat.


Petri Pettersson: Nuoruus (1977)





Tästä Mika Waltarin nuoruuden tuskaa kuvaavasta runosta Pettersson teki syvältä kouraisevan tulkinnan. Eikä muuta tarvittu kuin jouset taustalle ja lyhyt saksofoniriffi.


Stevie Wonder: Happy Birthday (1980)

Martin Luther Kingin syntymäpäivä, tammikuun 15. päivä, haluttiin saada kansalliseksi rauhanpäiväksi, ja Stevie Wonder oli kampanjan johtohahmoja. Sen kunniaksi hän teki tämän laulun. Presidentti Ronald Reagan hyväksyi juhlapäivän vuonna 1983, ja tammikuussa 1986 sitä vietettiin ensimmäisen kerran. Juhlapäiväksi määriteltiin tammikuun kolmas maanantai, minkä vuoksi juhlan ajankohta vaihtelee vuosittain.


The Eagles: Heartache Tonight (1979)

Tuskallisesti syntyneen The Long Run -albumin piristyspalana syntyi tämä rokkaavinta Eaglesia edustava kappale. Bob Seger ideoi kertosäkeen puhelimessa Glenn Freylle kesken Eaglesien kiivaan jamisession ja sai biisintekokrediitin.


Irene Cara: Fame (1980)

Fame-elokuvasta jäi minulle parhaiten mieleen kohtaus, jossa tätä leffan nimikkokappaletta soitettiin kansalle kadulla, ja biisin tehnyt nuori muusikonalku tuli valittamaan, että kappale ei ole valmis ja se vaatii vielä työstämistä. Kitarasoolo olikin muistaakseni kovasti erilainen kuin lopullisessa versiossa. "Hölynpölyä", kuului vastaus, "etkö näe että he rakastavat sitä?"


Earth, Wind & Fire: Boogie Wonderland (1979)

I Am on hieno albumi, mutta onko se jo liiankin puleerattu? Oli miten oli, tässä kappaleessa riittää vielä kaikkien vuosien jälkeen sykettä.


Break: It's Over (1981)

Esittäjän osalta tunnistamatta jäi tämä pirteästi soitettu mutta sanoitukseltaan kovin alkeellinen rokkipala. Minä sitten kirjastossa tein tutkimustyötä ja tajusin, että kyseessä täytyy olla tämän pietarsaarelaisyhtyeen ensisinglen b-puoli. Harvinainen singleraita, jota ei ole julkaistu levyllä sen koommin uudestaan. A-puolen nimenä on Feeling Not So Sure, jonka joku ystävällinen sielu sitten viimein uploadasi YouTubeen. Nyt molemmat kappaleet löytyvät Spotifystakin.


Supertramp: The Logical Song (1979)

Tämä, Goodbye Stranger ja Lady vakuuttivat minut siitä, että Supertrampin levyjä on ruvettava keräämään.


Matchbox: Rockabilly Rebel (1979)

Kahdeksan LP:n putkesta (no, kahdeksas syntyi pikku tauon jälkeen) huolimatta tämä englantilainen rockabilly-ryhmä jäi vähän yhden hitin ihmeeksi.


Cliff Richard: We Don't Talk Anymore (1979)

Cliffillä oli hyvä hittiputki 70-80-luvun taitteessa, ja tämä on ehkä sen kirkkain helmi. Sinkku pysyi Billboardin Hot 100 -listan Top 40:ssä seuraavan vuoden puolelle asti, minkä myötä Cliffistä tuli ensimmäinen ko. listalla neljällä vuosikymmenellä juhlinut artisti.


The Fatback Band: Na Na Hey Hey (Kiss Her Goodbye) (1981)

Steam-yhtyeen 60-luvun lopun hitistä oli helppo tehdä hypnoottinen versio, ja tämä diskofunk-veteraaniryhmä olikin luovasti kappaleen kimpussa.


Captain and Tennille: Do That to Me One More Time (1979)

Miehen ja naisen muodostama duo Captain and Tennille oli varsinainen hyvän musiikin ystävien kauhu USA:ssa 70-luvun loppupuoliskon aikana. 1976-1977 heillä oli jopa oma televisio-ohjelma. Seitsemän albumillista munatonta laulupoppia heiltä lopulta tuli.


Pekka Streng: Sisältäni portin löysin (1970)

Olen näköjään ottanut YLE Areenasta talteen 55-minuuttisen ohjelman, jossa avattiin Strengin elämää ja persoonaa. Voisi kuunnella taas tuon mp3:sen sitten kun ylimääräistä aikaa on.


Tuomari Nurmio: Valo yössä (1979)

"Saksin matolla tilkkuu, työn painoa talo ilkkuu..."


Tomas Ek: Mainosvalot (1980)

Ek-kirjoitukseni löytyy täältä.


Stevie Wonder: Master Blaster (Jammin') (1980)

Olen välillä miettinyt, kertooko tämäkin Stevien laulu jostakusta, ja vastaushan oli niin ilmeinen, että minun olisi se pitänyt tajuta. Olihan Bob Marleylla Jammin'-niminen kappalekin. Stevie esiintyi kiertueellakin Marleyn kanssa syksyllä 1980, ja antoi tälle pääaktin statuksen.


The Eagles: Already Gone (1974)

Hienosti rokkaava johtosingle On the Border -albumilta alleviivasi Eaglesien silloista halua murtautua ulos kantri-imagosta. Kappale syntyi ulkopuolisten kirjoittajien, Robb Strandlundin ja Jack Tempchinin kynästä. Jälkimmäinen oli jo aiemmin tehnyt bändille ihan eri maailmaa edustavan Peaceful Easy Feeling -biisin.


Rupert Holmes: Partners in Crime (1979)


Erinomainen osoitus Holmesin kyvyistä laulunkirjoittajana ja tarinankertojana. Partners in Crime kertoo kaksikin tarinaa. Alaikäinen tyttö saapuu Wyomingin maaseudulta New Yorkiin, mutta suurkaupungin maailma osoittautuu heti liian julmaksi. Puolikuolleen tytön poimii kadulta sutenööri, joka ryhtyy hänen parittajakseen. Mies ottaa tytöltä kaikki rahat jotka tämä tienaa ja kohtelee häntä julmasti, mutta tytön on pakko alistua, koska ei pärjäisi omillaan.

Toisessa tarinassa Bloomingdale'sissa sisäänostajana työskentelevä nainen joutuu myyntipäällikkönä toimivan miehen pomottelemaksi. Vaan kun työaika päättyy, asetelma muuttuu - kas kun mies sattuu pitämään sadomasoleikeistä, joissa hän on alistettuna. Niinpä vapaa-ajalla nainen pääseekin pomottelemaan esimiestään. Tämä kaikki kerrotaan pehmeän sovituksen myötäilemänä, jotta kuulija voi keskittyä sanoitukseen. Upea saksofonisoolo antaa kuulijalle välillä hengähdystauon.


Kotka Rankki Ohutta Yläpilveä: Pearl Harbour (1980)





Broadcast: Pasadena Sungodown (1981)



Beggar & Co.: Mule (Chant No. 2) (1981)

Tämän brittifunkbändin levytys on todella kummallinen. Periaatteessa se on hyvin soitettu, mutta palaset eivät loksahda yhteen, soittimet tuntuvat hiukan kinastelevan keskenään ja jälki kuulostaa kömpelöltä. Falskaavasti falsetissa lauletut vokaalit ovat vielä pahempi haitta. Silti pidän tästä lopputuloksesta kovasti, mikä voi johtua biisiin liittyvästä omakohtaisesta tarinasta. Tämä oli nimittäin jäänyt täysin tunnistamattomaksi kappaleeksi, ja koko 1990-luvun epäilin porukkaa jopa suomalaiseksi kömpelöhkön jäljen perusteella. Näin paljon vaivaa, mutta onnistuin lopulta RateYourMusicin avulla jäljittämään esittäjän, kun löysin YouTube-linkin kautta Beggar & Co:lta toisen kappaleen, jossa oli samaa soundia kuin tässä Mulessa.

Beggar & Co. oli kahdeksanmiehisen Light of the World -nimisen ryhmän riveistä hetkeksi erkaantunut kolmikko, joka sai aikaiseksi albumin Monument vuonna 1981. Olen hankkinut sen - kuten myös pari Light of the Worldin albumia - CD:nä, ja on sitä tullut kuunneltua satunnaisesti. Levy on epätasainen ja kömpelöhkö, mutta jotain viehätystä siinä on.

Light of the Worldin Nat Augustin ja kummankin bändin riveissä toiminut David Baptiste soittivat Kojon Time Won't Wait -albumilla, ja onneksi paremmalla vaihteella. Mukana olivat myös melko uusi tulokas, laulaja Gus Isidore, sekä rumpali Bill Carson.

Light of the Worldissa toiminut Paul "Tubbs" Williams toimi suomalaisessa funk-ryhmässä Buffalo Soldier yhdessä Isidoren, Carsonin ja kosketinsoittaja Samuli Rauhalan kanssa. Williams teki Suomessa myös Roland-syntetisaattoria mainostaneen The Roland Rap -singlen, joka on nykyisin keräilyharvinaisuus.


Exom: Open Your Eyes (1980)

1972 perustettu Exom oli suomenruotsalaisista kundeista koostunut vaasalainen tanssibändi, jonka alkuperäiskokoonpanoon kuuluivat Rolf Kuula, Jan Stolpe ja Rolf Häggblom. Vielä teinipoikia siihen aikaan. Kolmikko soitteli Black Sabbathia, Purplea ja Hendrixiä, ja Stolpe idolinsa tapaan soitti kitaraa hampaillaan. Vuosikymmenen puolessavälissä, jolloin Kuulan rinnalla soittivat Heikki E. Hovi, Tom Nyman ja Kaj "Igor" Wik, digattiin Hurriganesia ja Sliippareita. 1977-78 Tore Carlsson ja Eddie Åbacka liittyivät mukaan ja muitakin kokoonpanomuutoksia tapahtui. Wik esimerkiksi siirtyi miksauspöydän taakse ja pysyi siellä.

Keikkoja taitavalla bändillä riitti koko ajan tasaisesti, suosion huipulla 70-luvun lopulla käytiin muutamissa suomenkielisissäkin paikoissa soittamassa. Bändi oli tähän aikaan parhaimmillaan.

1979 tehtiin ensimmäinen omakustannesingle "Disco Lover / Go Back (to Your Reverie)", jonka b-puoli tuli kakkoseksi Itä-Euroopan Radiounionin järjestämässä biisikilpailussa. 1980 toinen omakustanne "Upside Down / Open Your Eyes".

Viimeinen keikka Exomille oli 10. syyskuuta 1983 Åminnessa kokoonpanolla Rolf Kuula, "Hippi" Hovi, Tom Nyman, Ilkka U. Niemi ja Tore Carlsson.

Tuo ylläoleva linkki vie omaan kasettisiirtooni Open Your Eyes -kappaleesta, koska biisi puuttuu YouTubesta. Vaikka olen siirtänyt sen vanhalta kasetilta, äänenlaatu on aivan kelvollinen. Mukavan hempeä pop-balladi, josta olisi suonut hittiä, sillä melodia on upea.


Break: You Never Told (1982)

Pietarsaaren rock-toivot taas asialla. Paljon -ation -päätteisiä riimisanoja tässä kappaleessa. Liikaakin. Olisi tämänkin sanoitusta kannattanut miettiä vielä pitempään. Mutta soitto kulkee. Tykkään pianosta.


Broadcast: Round About Midnight (1982)



Midge Ure: No Regrets (1982)

Tästä kappaleesta olen pitänyt aivan mielettömästi alusta lähtien. Tätä Tom Rushin tekemää kappaletta ovat versioineet monet, Rushin itsensä lisäksi mm. The Walker Brothers, Lee Hazlewood, uusiseelantilainen pop-stara Shane, Olivia Newton-John, Shirley Bassey ja Emmylou Harris. Uren kolkko, dramaattinen ja lopussa hurjaksi yltyvä syntsapop-versio hakkaa kuitenkin muut näkemykset. Pakko oli siis poimia tämä single kun satuin näkemään sen Espoontorin Poppa Joe -divarissa.


Joe Jackson: Happy Ending (1984)

Jackson duetoi yhdessä vähän tunnetun Elaine Caswellin kanssa tällä reippaahkolla mutta mollivoittoisella pop-kappaleella.


Fabrics: Empty Café (1981)

Hyvä raita Tommi Läntisen ja Kim Trappin bändin mainiolta kakkoslevyltä Tonight.


Hurriganes: Cool It Down (1981)



Luna Twist: African Time (1982)

Hollantilainen new wave -bändi vastuussa tästä tanssisinglestä, joka oli osaltani hautautunut vain johonkin muistilokeroon. Kaivoin sen sieltä esille ja otin kuunteluun. Ehkä hieman petyin, kun se ei ollut niin tribaalista menoa kuin odotin, vaan tuntui tehdyn hiukan kieli poskessa. Mutta ei hassumpi.

Luna Twist julkaisi 1982 LP:n A Different Smell From the Same Perfume, mutta African Time ei ole sillä mukana. 1998 bändin tuotanto koottiin CD:lle The Original Recordings 1981-1983.


Mick Fleetwood: The Visitor (1981)

Fleetwood Mac -rumpali painui Ghanaan ja äänitti siellä soololevyn The Visitor. O'Niamalia ja tätä nimikappaletta lukuunottamatta afrikkalaisväriä ei valitettavasti paljon kuulla, eli homman mielekkyyden voi kyseenalaistaa. Mutta olipahan yksi hurja raita tarjolla.


The Durutti Column: In 'D' (1980)

Kyllä, ihan oikeasti altistuin tämän manchesteriläisen avantgarde-bändin yhdelle kappaleelle lapsena, vaikka ei siitä mitään muistikuvaa jäänyt. Tämä on vain tämmöinen lyhyehkö minimalistinen instrumentaali.


The Quick: The Rhythm of the Jungle (1982)

Aiemmin Grand Hotel -nimisessä yhden LP:n ihmeessä toiminut brittikaksikko Colin Campsie - George McFarlane yritti duona ja sai jotain pientä sähinää aikaiseksi tanssilattioilla. Tämän jatkoksi tehtiin toinenkin samaa viidakkoeksotiikkaa hyvin kevyesti hyödyntänyt sinkku Zulu.


Dancephonic Orchestra: Theme From E.T. (1982)

Jokin diskoinstrumentaali E.T.:n tunnarista kuului myös lapsuusaikojeni soundtrackiin. En minä ole varma mikä versio se oli, kun niitä näyttää olevan useampia, mutta poimin tämän. Njääh, rahastus haisee.


Franco Battiato: Summer on a Solitary Beach (1981)





Italialainen Battiato on varsinainen tyylikameleontti. Hän on pomppinut genrestä toiseen arvaamattomasti ja jaksanut yllättää, joskus myös tuottaa pettymystä. Miehen ensimmäiset levyt Pollution ja Fetus (molemmat 1972) ovat kiehtovaa elektronista kokeilua, jotka voisin ottaa omaankin hyllyyni. Fetuksesta huomasin kerran vinyyliuusintapainoksen Black and Whitessa, mutta alkuperäinen kansi oli korvattu jollain rumalla mustavalkokuvatuksella, joten jätin levyn sinne.

Vähitellen Battiato meni kokeilunhalussaan liian äärilinjoille. Levyt M.elle Le "Gladiator" (1975), Franco Battiato (1977) ja Juke Box (1978) ovat ultraminimalistista ambientia jossa ei ole sisältöä, ja varmasti kaikki fanitkin turhautuivat. 1979 hän tuli järkiinsä ja siirtyi perinteisen poprockin pariin levyllä L'Era Del Cinghiale Bianco.

Summer on a Solitary Beach on peräisin new wavea edustavalta levyltä La voce del padrone, jonka kuuntelin Battiaton levyistä ensimmäiseksi. Albumia on kehuttu klassikoksi, mutta vaikka siinä tiettyä magiikkaa huomasinkin, en jaksanut niin kovasti lämmetä. Summer on a Solitary Beachin tunnelma puree minuun kuitenkin paremmin mitä enemmän sitä kuuntelen, ja koko levy on lisää sitä samaa, joten ehkä otan albumin uudestaan kuunteluun joskus.


Pino D'Angiò: Mannaggia rock and roll (1980)

Samalta albumilta ...Balla! jolta löytyi myös Ma quale idea -esiräppi. Samalla tyylillä D'Angiò mörisee päälleliimatusti diskorock-kompin päälle ja naismaisessa falsetissa kiekuva taustalaulu säestää. Hupiahan tämä on.


Pooh: Buona fortuna (1981)

Jo 1966 perustettu Italian Rolling Stones, eli porukka edelleen jossain määrin koossa, kokoonpano muuttunut vain hieman vuosien varrella eikä virallista hajoamista ole ilmoitettu.

Mediterraneota vuodelta 1975 ei mikään voita, mutta Buona fortuna -LP.n nimikappale pysyy kakkossuosikkinani. Joskus yritin kääntää kappaleen sanoituksen suomeksi, mutta ei siitä tullut mitään. Mutta nythän meillä on Google Translate.


Alberto Fortis: La grande grotta (1981)

Forte on suomeksi vahva, väkevä. Sana tulee mieleen, kun kuuntelee Fortisin kiljukaulaa. Miehellä on hyvät äänivarat, ja niitä hän tässä nopeassa rokkikappaleessa myös hyödyntää. Fortis debytoi vuonna 1979 nimikkoalbumilla, jolla soitti progebändi Premiata Forneria Marconin jäseniä. Kolmas albumi La grande grotta (= Iso luola) äänitettiin Los Angelesissa aivan eri kokoonpanolla.


Pupo: Lo devo solo a te (1981)

Pupon eli Enzo Ghinazzin neljäs levy kantoi tätä samaa nimeä. Nimibiisi jää kivasti mieleen.


Riccardo Fogli: Storie di tutti i giorni (1982)

Dramaattisen kuuloinen kappale Foglilta, jonka parhaiten tunnettu levytys on kai Per Lucia seuraavalta vuodelta.


Ellen Foley: What's a Matter Baby? (1979)

Ensin vaikuttaa siltä, kuin nainen osoittaisi myötätuntoa miehelle, jota naisensa on juuri pettänyt ja loukannut syvästi. Kappaleen edetessä paljastuu kuitenkin, että kyseinen nainen on itse se pettäjä, ja hän on halunnut kostaa miehelle tämän aiheuttaman tuskan. Näppärää sanoitusta yhdistettynä hyvään melodiaan laulun kirjoittaneilta Clyde Otisilta ja Joy Byersilta. Alunperin Timi Yuron 1962 laulama kappale toimii Ellen Foleyn käsittelyssä erinomaisesti.


Sami Hurmerinta: Summer '72 (1978)

Hurmerinta sävelsi tämän upean, surullisen kitarainstrumentaalin moottoripyöräonnettomuudessa kuolleen Lassi-veljensä muistolle ja liitti sen mukaan ensimmäiselle soololevylleen.


Gary Myrick & The Figures: Deep in the Heartland (1980)

Myrickistä kirjoitin täällä.


Japan: Life in Tokyo (1979)





Pelkkä singlejulkaisu Japanilta, ajalta, jolloin kahden ensimmäisen albumin särmikäs taideglam-tyyli alkoi pehmetä ja lopulta kurkotella kohti Japania itämaisilta kuulostavine syntsoineen. Kappaleen toinen kirjoittaja laulaja David Sylvianin lisäksi oli Giorgio Moroder, jonka tunnusomaisen öljyinen diskotyyli kuuluu selvästi tässä. Sinkku ei menestynyt, mutta kaksi vuotta kokeiltiin onnea uudestaan, uudella b-puolella "European Son". Ei onnistunut sen paremmin. Kolmas kerta toden sanoi: 1982, jolloin Japanin suosio oli huipussaan, Life in Tokyo oli viimein pikkuhitti.


April Wine: Just Between You and Me (1981)

Kanadalainen, Halifaxissa Nova Scotian osavaltiossa perustettu rockbändi aloitti uransa lupaavasti 1971. Taiteellinen huippu saavutettiin mielestäni kolmannella levyllä Electric Jewels. 1977 kaverukset olivat kuitenkin totaalisesti hukassa musiikkinsa kanssa ja tekivät hirveänkarmean Forever For Now -levyn. Onneksi ryhdistäytyivät ja sujahtivat perus-AOR-muottiin jossa sitten pysyttiin. Tässä balladihitissä lauletaan yksi rivi ranskaksi.


Afternoon Delights: Dancing For Pennies (1981)

Tyttödiskoryhmä, jolle toiset tekivät biisejä. Debyyttisingle General Hospi-Tale omaperäisesti kertasi lähes samannimisen, huippusuositun telkkarin saippuasarjan juonikuvioita ja menestyi listoilla. Jatkosingle ei pärjännyt yhtä hyvin, mutta eipä Dancing For Penniesinkään aihe kehno ollut. Ammattitanssija kertaa elämäänsä, sitä, miten perhe monta vuotta aiemmin tienasi leipää pöytään katusoitolla, tytön heittäessä tanssiaskeleita ihmisten ihastukseksi.


The Royal Philharmonic Orchestra: Hooked on Classics Parts 1 & 2 (1981)

Helppohan tätä Stars on 45 -villityksen vanavedessä tehtyä klassisen musiikin diskoraiskaamista on kritisoida, etenkin kun tuo taustan puuduttavan samana toistuva bum-klap-bum-klap -komppi on niin raivostuttava. Jotkut kuitenkin ovat esim. RateYourMusicissa kertoneet, että se iso Hooked on Classics -levy toimi heille esittelynä klassisen musiikin maailmaan. Sen myötä oli helpompi aloittaa ko. genreen perehtyminen, kun tiesi, mistä ne tunnetuimmat sävelmät löytää.


Aneka: Little Lady (1981)

Minusta vähän parempi kappale kuin Japanese Boy, sanokaa mitä sanotte.


Tomas Ledin: Looking For a Good Time (1980)

Lediini lievällä diskovaihteella, sähkökitaralla maustettuna. No, mitäs tarttuvaa biisiä mollaamaan. Hauskaa marimbaa ja eloisa pianosoolo.


Haircut One Hundred: Love Plus One (1982)

Nimestään huolimatta nämä kaverit eivät herättäneet huomiota hiustyyleillään (toisin kuin vaikka joku A Flock of Seagulls), eivätkä paljoa musiikillaankaan. Hajuton ja mauton poppi jäi heidän ainoaksi hitikseen.


Paul McCartney: No More Lonely Nights (1984)

Tähän kappaleeseen liittyy kohdallani omituinen tarina. Äidilläni oli tämä muutamallakin kasetilla, ja minulla, sisarpuolellani Jonnalla ja naapuritalon kaverilla Mikalla oli erikoinen rituaali. Me kaikki tykättiin kovasti tästä biisistä, ja me käytimme sitä puolileikillisesti alkavan raivokohtauksen estäjänä / hillitsijänä. Piti äkkiä kelata kasetti tämän biisin kohdalle ja laittaa se soimaan ennen kuin toinen pääsi laskemisessaan yhdestä kymmeneen, ettei kiukku lähtisi purkautumaan.

Heh, no, onhan tämä McCartneylta kerrassaan upea sävellys. Hänen parhaitaan.


Frankie Goes to Hollywood: The Power of Love (1984)

Tätä laulua rakastin vielä enemmän. On toki myönnettävä, että Holly Johnsonin laulusuoritus on vähän määkivä paikoitellen, mutta kaunista tämä on.


Elkie Brooks: Fool If You Think It's Over (1981)

En innostu eikä minun tarvitse innostua näistä laulajista / laulajattarista jotka tekivät miellyttävää radiontäytettä ja joille toiset tekivät biisejä. Heidän viehätysvoimansa on niin kiinni kappalemateriaalissa, eivätkä he laulajina osanneet nostaa keskinkertaista matskua paremmalle tasolle. Brittiläisellä Elkiellä oli ehkä hiukan tavanomaista käheämpi ääni ja persoonallisuutta kiinni siinä, mutta ei se riitä kun musiikki on niin tyypillistä.


Hot Chocolate: It Started With a Kiss (1982)

Teinirakkaustarina, joka päättyy surullisesti kun lempi ei kestä vuosien vieriessä ja nuorten kasvaessa. Onnistuuhan tämä koskettamaan etenkin siinä kohdassa, jossa Errol Brown laulaa "you don't remember me, do you". Bändi vain oli imenyt itsensä musiikillisesti tyhjiin tässä vaiheessa. Kuunnelkaa toki esikoisalbumi Cicero Park vuodelta 1974, siinä on hiomatonta särmää, intoa ja luovuutta.


Natasha: Iko Iko (1982)

Skottilaissyntyisen Natashan versio vanhasta standardista kilpaili suosiossa The Belle Starsin version kanssa ja pärjäsi hyvin, päästen Top 10:een. Natasha toimi niin tanssijana, rock-tähtien (Marc Bolan, Rod Stewart, David Bowie) taustalla managerihommissa kuin parin levymerkin perustajanakin.

On kyllä viimeisen päälle hullunkurinen, Liisa Ihmemaassa -vaikutteinen video. Joku oli syönyt sieniä.


Stephanie Mills & Teddy Pendergrass: Two Hearts (1981)

Aiemmin mainittu Stephanie Mills lyöttäytyi yhteen Harold Melvin & The Blue Notesissa aloittaneen veteraanin kanssa ja sai itselleen taas hitin. Edellinenhän oli se Never Knew Love Like This Before.


Barry White: I'll Do For You Anything You Want Me to (1975)

Barry vetää hittiyritelmää lonkalta, kopioiden tökerösti You're the First, My Last, My Everything -menestystään. Mieheltä vielä loppuu sanottava kesken kaiken, ja on täytettävä tyhjää tilaa sekalaisilla äännähdyksillä.


Queen & David Bowie: Under Pressure (1981)


Broadcast: Just a Rainbow (1981)


Elio Stamera: Take a Walk (1981)

Yllättävää kuulla Italiasta tällaista jenkkityylistä pehmeää AOR:ää englanniksi laulettuna. Elio Stamera ei ikävä kyllä tunnu olevan mikään hyvä laulaja. Äänessä ei ole soinnukkuutta eikä voimaa. Kitarointi sentään on upeaa, ja sävellys komea.


Classix Nouveaux: Guilty (1981)

Laulaja Sal Solon kaljupäinen olemus oli jännempi kuin hänen persoonansa, arvelen. Ehkä siinä yksi syy, miksi Classix Nouveaux'sta ei tullut megamenestystä.


Heaven 17: Let's All Make a Bomb (1981)

Luulin lapsena, että biisin nimi on Let's All Make a Ball ja että se kertoi jalkapalloilusta. Komppi kaikkine pillinvihellyksineen antoikin osviittaa siihen suuntaan minusta. Mielestäni lauluraita oli aivan liian päälleliimattu ja lopputulos kuulosti kömpelöltä, mutta pidin kohtalaisesti silti.


Rush: Tom Sawyer (1981)





Joistakin kohdista tässä kappaleessa tykkäsin poikasena, joistakin en oikein. Fiilikseni olivat siis ristiriitaiset, mutta kokonaisuus oli plussan puolella. Nyttemmin rakastan koko kappaletta.


Survivor: Eye of the Tiger (1982)

Rocky kolmosen tunnari. Kuuntelinpa koko Survivorin tuotannon, mutta se oli ajanhukkaa. En löytänyt mitään muuta kiinnostavaa.


Whitesnake: Here I Go Again (1982)

Vasta kovan etsiskelyn ja ihmettelyn tuloksena tajusin, että se olikin vuoden 1987 versio jossa lauletaan "like a drifter I was born to walk alone". Olin yrittänyt hakea sitä versiota vuoden 1982 levyiltä. Alunperin kappaleessa laulettiin "like a hobo...", mutta Coverdale muutti tuon sanan vuonna 1987 varmistaakseen, ettei kukaan kuule sitä väärin muodossa "homo".


Cliff Richard: The Only Way Out (1982)

Lapsena näin telkkarista videon, jossa Cliff pyörii isossa puutarhalabyrintissa. Muistin videon vielä vuosikymmenten jälkeen, ja katsoin sen yhtenä päivänä uudestaan YouTubesta.


Diana Ross: Muscles (1982)

Yllättävä kappale Michael Jacksonilta, tämmöinen lihaksia ja maskuliinisuutta ylistävä äärimmäisen cool lallatus. Hän sen kuitenkin kirjoitti ja myös tuotti, ja sehän sopi Rossille upeasti. Ross pääsee oikein tulkitsemaan, ja kujertaa ihanasti läpi koko kappaleen. Salamannopeat räjähdykset on ripoteltu juuri oikeisiin kohtiin. Mestarillinen sovitus, sanoisin.


Rush: The Weapon (1982)

Toinen jännittävä Rush-levytys kuuluu heidän "Fear"-sarjaansa, yhdessä sellaisten biisien kuin Witch Hunt (1981), The Enemy Within (1984) ja Freeze (2002) kanssa. Epätavallinen rumpukuvio luotiin ensin rumpukoneella, mutta Neil Peart opetteli soittamaan sen itse oikeilla rummuilla, mikä vaati oman totutun tekniikan muuttamista. Tämän hän otti kuitenkin vain mukavana haasteena.


Electric Light Orchestra: Here Is the News (1981)

Vielä lisää Time-albumilta. Tämä on sotkuiseksi ylituotetun albumin yksi kaoottisimmista paloista johtuen kaikista mukaan miksatuista uutislähetyspätkistä.


Steve Kekana: Raising My Family (1981)

Viisivuotiaana sokeutunutta Kekanaa on kutsuttu Etelä-Afrikan Stevie Wonderiksi, eikä varmasti syyttä. Levyjä tuli tappotahtia koko 1980-luvun, mutta suosio lienee ollut vain paikallista kahta kansainvälistä hittiä lukuunottamatta.

Muistan, että pikkuisena olin äitini kanssa jossain tilaisuudessa jossain päin Suomea, missä lie ulkona luonnossa. Minut piti viedä paikasta A paikkaan B, ja äitini pyysi jotakuta miespuolista työkaveriaan kyyditsemään minut autolla sinne. Mies laittoi ajelun ajaksi Kekanan kasetin soimaan autostereoista.


Tom Tom Club: Wordy Rappinghood (1981)

"Osaan tehdä lauluja, mutta en halua kamppailla Davidin omalla alueella. Kuitenkin niillä on otsaa sorkkia minun bassotteluani", kertoi pettynyt Tina Weymouth kun Dougie Gordon 1981 alussa teki Soundille Talking Heads -haastattelun. Hänellä riitti katkeraa vuodatusta Byrnen tavasta määrätä bändin musiikista ja johtaa porukkaa. Hän oli myös vihainen esimerkiksi siitä, että sävelsi melodian Born Under Punches -biisiin, mutta tekijäkrediitteihin laitettiin vain Byrnen ja Brian Enon nimet.

Tina perusti sitten bändikaveri Chris Frantzin kanssa Tom Tom Clubin, mutta niitä biisejä olisi kyllä kaivattu enemmän 1981 julkaistulle nimikkolevylle. Sanojen maailmassa hauskasti sekoileva tanssihitti saa kaiken asiansa julki neljässä minuutissa, ja sen jälkeen tulee kaksi ja puoli minuuttia paikoillaan junnaavaa tylsyyttä.


Culture Club: Do You Really Want to Hurt Me (1982)



Shakin' Stevens: Shirley (1982)

Joskus olen viihdyttänyt itseäni ajatusleikillä, että Shirley olisi oikea tyttö, jonka kanssa Shakin' S. olisi styylannut tai yrittänyt styylata. Shirley on sitten tylysti unohtanut miehen ja lähtenyt naimisiin jonkun toisen miehen kanssa, ja katkera Stevens on purkanut sydänsuruaan tähän lauluun, toivoen, että Shirley kuulisi sen joskus. Vaan ei koskaan eläessään kuule sitä, koska hän kuuntelee ihan eri musiikkia ja elää onnellisena Stevensiä edes muistamatta.

Onko tuo nyt viihdyttävä ajatusleikki?


Kraftwerk: The Model (1978)

Saksalaiset konenuket saivat aikaiseksi kaksi kappaletta, tämän ja Computer Worldin, jotka viehättivät minua kovasti pikkuisena. Osaltaan nämäkin muovasivat musiikkimakuani konemaisempaan suuntaan 80-luvulla. Kehityksen aloitti Manfred Mann's Earth Bandin Angel Station -LP joka meidän levyhyllystämme joskus eksyi soittimeen, ja Kraftwerk jatkoi sitä. Toisaalla sain kuultavakseni myös Radio Activity -albumin.


Country Express: Redneck (1980)



Foreigner: Urgent (1981)

Vielä tuntematon Thomas Dolby soitti koskettimia tällä kappaleella, Motownille paljon levyjä tehnyt Jr. Walker taas hoiti saksofonisoolon. Tuloksena oli Foreignerille iso hitti: neljäs sija Billboard Hot 100 -listalla, ykköseksi erillisellä rock-listalla.


Daryl Hall & John Oates: I Can't Go For That (1981)



Electric Light Orchestra: The Way Life's Meant to Be (1981)

Time-levyn raidoista se, johon ehkä parhaiten osaan samastua. Kyllähän tämä vieraantumisen kuvaus koskettaa minua, sillä olen kokenut vastaavia tunteita siihen aikaan, kun minulla ei ollut omassa päässä kaikki kunnossa. En tuntenut kuuluvani tähän maailmaan, olin varma että minun oli tarkoitus syntyä johonkin toiseen maailmaan, ehkä toisenlaisessa hahmossakin.


The Rolling Stones: Waiting on a Friend (1981)

Start Me Up ja tämä olivat edelleen, vuosikymmenten jälkeen, hyvässä muistissani, ja tiesin / muistin ne hienoiksi kappaleiksi. Silti olin hylännyt ne. Nyt kysyn vain, että miksi?

Minusta on hämmästyttävää, että Tattoo You kuulostaa niin hyvältä ja yhtenäiseltä, vaikka se on koottu vuosia vanhoista ylijäämäraidoista, joihin on ladottu päällekkäisäänityksiä palanen kerrallaan miten nyt kelläkin sattui olemaan hiukan aikaa piipahtaa studiossa.


Foreigner: Waiting For a Girl Like You (1981)

Dolby asialla tässäkin. Omaelämäkerrassaan Lou Gramm kertoi, että kun hän oli studiossa äänittämässä lauluraitaa, tarkkaamoon ilmestyi joku tuntematon kaunis nainen, mikä innoitti Grammin uskomattoman upeaan tulkintaan. Sen koommin hän ei ole pystynyt laulamaan tätä balladia yhtä hyvin, eikä hän vieläkään tiedä kuka se nainen oli.


Kraftwerk: Computer World (1981)





Unohtumattomin Kraftwerk-hetkeni tapahtui siihen aikaan, kun olin Ilmalan ratavarikolla töissä siivoamassa kaukojunia. Meillä oli IC-juna siivottavana, ja siellä oli keskusradio auki ruotsinkielisen kanavan kohdalla. Toimittajat laittoivat soimaan Kraftwerkin Autobahnin - sen levypuolen mittaisen mammuttiversion suoraan alkuperäiseltä albumilta. Väänsin vaunun radiovolyyminappulan kovemmalle ja nautin mieleenpainuvasta musiikista junaa siivotessani. Kun olin saanut oman osuuteni tehdyksi yhdessä vaunussa, siirryin seuraavaan, ja heti seinässä olevasta volyyminappulasta ääntä kovemmalle. Tällä tavalla sain kuulla koko 22-minuuttisen Autobahn-eepoksen, se vauhditti hienosti junan siivoamista minun osaltani.


10CC: Dreadlock Holiday (1978)

Pseudo-reggae -hitti, joka pohjautui 10CC:n Eric Stewartin ja Moody Bluesin Justin Haywardin kokemuksiin Barbadoksella. Stewart vaihtoi tapahtumapaikan Jamaikaksi.


Steve Kekana: Colour Me Black (1981)





Queen: Body Language (1982)

Äitini oli hommannut Hot Space -levyn kotiin, mutten tiedä mitä mieltä hän oli mokomasta kammotuksesta. Levy on kamala, eikä Bowien vierailu Under Pressure -hitillä sitä virkistä. Music Television julisti Body Languagesta tehdyn videon pannaan sen sisältämän alastomuuden takia, eikä yleisö ottanut biisiä hyvin vastaan. Jenkit olivat vähän suopeampia, ja Body Language oli siellä jonkinlainen hitti.



Lienee ainoa Boney M:n kappale, jolla kuullaan Bobby Farrellin ääntä. Hän hoiti alkupuheen.



Accapellana alkava rauhallinen raita brittiläiseltä hömppäpopryhmältä jää täytepalaksi tässä seurassa.


Broadcast: Heartbeat Paradise (1982)


Broadcast: Seadog Trail (1982)

Hienoa kesämusaa.


Earth, Wind & Fire: Let's Groove (1981)

EW&F piristyi vaisun Faces-albumin jälkeen, ja syöksyi listoille tällä tanssimonsterilla. Vocoderin käyttö on se kikka tässä.


O'Bryan: The Gigolo (1982)

Olisin pärjännyt kuuntelijana vähemmälläkin falsettikiekumisella, mutta jaksan kyllä tämän parissa.


Magnum Bonum: Hög hatt (1981)

Digitalpanikin lisäksi tämä ruotsalaisyhtye sai aikaiseksi tämän. Kiistämättä tarttuva poprokki.


Tomas Ek: Aurinkoinen yö (1980)



Sheena Easton: Just Another Broken Heart (1981)

Jossain määrin flopannut single Sheenalta, kun pääsi vain brittilistan sijalle 33. Pidän tästä kuitenkin yhtä lailla kohtalaisesti kuin hänen muistakin tuon ajan singleistään.


John Lennon: Watching the Wheels (1980)

Johnin selväsanainen viesti niille, joita hämmensi hänen vetäytymisensä pois julkisuudesta viiden vuoden ajaksi 70-luvun puolessavälissä. Sinkku julkaistiin Lennonin murhan jälkeen postuumisti vuonna 1981.


Hurriganes: Just For You (1980)

Hurriganes teki 10/80-levynsä tuoreella otteella, ja sementöi koko homman Järvisen upealla kitarainstrumentaalilla, jollaista yhtyeen riveistä ei oltu kuultu ikinä aiemmin - eikä valitettavasti sen koomminkaan.


Voggue: Dancing the Night Away (1981)

Näinkin voi käydä: Denyse Lepage, joka toimi jo kanadalaisessa new wave -yhtyeessä nimeltä Lime (sivumennen sanottuna 1980-luvun mauttomin syntsabändi minusta - esimerkiksi Denyse Lepagen vihlovankimeää ääntä on minun vaikea kestää, ja bändin musiikkivideoissa ja levynkansissa harjoittamat estetiikat ovat kyseenalaisia), loi Vogguen yhdessä erään laulajaystävänsä kanssa. Managerit eivät halunneet hämmentää ihmisiä tarjoamalla samaa naamaa vielä toisessakin kokoonpanossa, joten pari keulakuvaa palkattiin. Chantal Condor ja Angela Songui eivät omanneet osaa eikä arpaa Vogguen musiikin tekemisessä, mutta he ottivat laivan haltuunsa keneltäkään kysymättä ja tekeillä ollut ensimmäinen albumikin vaihtoi tuottajia lennosta kesken kaiken. Tämän Dancing the Night Awayn jälkeen ei enempää hittejä kuulunut.


Kim Wilde: Water on Glass (1981)

Kimin ensimmäisen albumin avauskappale ei valitettavasti minustakaan kuulu hänen muistettaviin levytyksiinsä.


Rainbow: Eyes of Fire (1982)

Hieno, ilkeänkuuloinen päätösraita Rainbown albumilta Straight Between the Eyes, jonka kansi on vielä ilkeämpi ja aiheuttaa lievää puistatusta.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Cinema - Circus

Thai Sticks - Eri Esittäjiä: Thank God It's Friday

Johanna - kaikki singlet 1979-1984, osa 1