Bulkkia hyllyyn
Viime aikoina olen tullut hankkineeksi paljon sellaisia levyjä, joita en ole tosissani himoinnut, mutta niin ne vaan päätyivät hyllyyni ties millä löyhällä perusteella.
Edward Vesala: I'm Here (1973)
Pari aarretta sentään. Vesalan levyn huomasin jo viime vuoden maaliskuussa Music Hunterissa kun siellä kävin. Silloin vain löytyi niin paljon muuta ostettavaa, että muita roimasti kalliimpi kiekko sai jäädä sinne. Puolitoista kuukautta sitten I'm Here ja sen järkyttävä hintalappu olivat edelleen paikoillaan, mutta Noitalinna Huraan Kolinaa ja Pelle Miljoonan Brooklyn-Dakar saivat riittää. Viisi päivää myöhemmin, vähän Turku-reissuni jälkeen, päätin hakea Vesalan sieltä kuitenkin. Tuntui siltä, että se oli käytännössä varattuna minulle - senkun kipaisen hakemassa.
Inga Sulin taas oli roikkunut AH Recordsin seinällä ties kuinka pitkään huimahintaisena, joko kellekään kelpaamatta tai sitten liian kalliina. Minä sen sitten vein sieltä. Valkoetikettinen koelevy, mutta se on kuitenkin pakattuna normaalin myyntiversion kansiin. Etukannessa oli kaksi vanhaa hintalappuakin. Nyt mietin, että jos tuon kotelon sisällä on joskus ollut tavallisilla Kiss-levymerkin etiketeillä varustettu vinyyli, mitä sille on tapahtunut?
Keith Jarrett: Expectations (1972)
Mahavishnu Orchestra: Apocalypse (1974)
Kun kerran Viiskulmassa kävin, poikkesinpa samalla reissulla Digeliuksessakin. Ensimmäistä kertaa uutta omistajaa tervehtimässä. Suomalaisten vinyylien puolelta ei löytynyt mielenkiintoisia kiekkoja, mutten kehdannut poistua ostamatta mitään, joten panin toivoni ulkomaisiin jazz-vinyyleihin, luottaen omaan makuuni ja harkintakykyyni. Nuo löytyivät sopuhinnalla. Myyjän reaktiosta päätellen tein kunnon levyvalintoja. Yksikään noista kolmesta ei ole mikään huippu, mutta aivan kelvollisia ne ovat. En tainnut oikein pitää Spacesista kun sen Spotifysta tai jostain ajat sitten kuuntelin, mutta ei tuo nyt niin paha levy olekaan. Kyllä se ihan kuunneltava on.
21. elokuuta olin Keltaisessa Jäänsärkijässä. Sieltä tarttuivat mukaan mm. Chairmen of the Boardin nimikkodebyytti ja Bittersweet vinyyliuusintapainoksina, Otis Reddingin The Soul Album CD:nä sekä Hurriganesin 25 Golden Greats -kokoelma-CD. En tuntenut vetoa Hurriganes-kokoelmaa kohtaan, mutta sillä on muutama kappale josta minulla oli ennestään vain kopiot. Kyllä niistä vitosen maksoi. Tietysti sattui olemaan sellainen versio, jota ei ollut Discogsissa ennestään, minulla tuntuu olevan taipumusta löytää semmoisia versioita levyistä. Piti lisätä se.
Punk In Finlandin levykauppa-topiciin tuli ikävää tilannetiedotusta Piritorin Rolling Recordsin nykyisestä tilasta, ja ajattelin että en sitten mene enää tuonne. Edellisestä kerrasta onkin pitkä aika, viime vuoden helmikuussa poikkesin siellä. Sittenkin päätin suorittaa vielä jäähyväiskäynnin viime kuun lopulla. No, pitkän pyöriskelynkään aikana en löytänyt muuta ostettavaa kuin Eero Raittisen singlen "Siitä vaan / Unohduksen kujalla" vuodelta 1968. Harvinaisia biisejä kympillä, kumpaakaan kappaletta ei liene CD:llä julkaistu. Laiha saalis kuitenkin. Pyörittelin käsissäni myös Poko Rekordsin mustaa Pure Finnish Rock - Aitoa Suomirockia -boksia, ja totesin että joka levyllä on jotain kiinnostavaa, jotain hyvää, ja aika paljon sellaista mitä en missään tapauksessa halua itselleni. Ei kelvannut. Hyvästit Rollingille.
Mike Oldfield: Tricks of the Light / Afghan (1984)
Milkmen: Suuri päällikkö / Sataa taas (1990)
Tom Robinson: (It Ain't Nothing like) the Real Thing / The Wedding (1986)
Five Guys Named Moe: Selfish Days / Market Square (1990)
Nona Hendryx: Women Who Fly / Interior Voices (1989)
Sitten tähän kuuhun, ja sen ensimmäiseen päivään. Jäänsärkijän edessä pidettiin yhden miehen levykirppis. Peruskuonaa CD:nä ja seiskoina. Clash-kokoelman otin ihan ilolla, kun minulla ei ollut kaikkia sinkkujen a-puolia millään oikealla levyllä, vaan pelkkinä kopioina. Sinkut olivat todellakin euron peruskuraa, mutta löysinpähän kourallisen semikiinnostavia pikkulevyjä kuitenkin. Milkmenin sinkku täydentää Hank and His Milkmen -kokoelmaani. En ole vielä kuunnellut, mutta jos aiemmin todettu linja jatkuu, tuo "Suuri päällikkö" on vielä tylsempi sinkku kuin "Maitomies", joka oli tylsempi kuin porukan EP ja kakkos-LP, jotka eivät vetäneet vertoja loistavalle debyyttialbumille. Minulta puuttuu vielä näiden joulusingle, mutta kannattaakohan vaivautua etsimään sitä?
Tompalta hyvä ja raivokas huumeidenvastainen single. Five Guys Named Moen albumia kehuin kovasti aiemmassa postauksessani, ja tuolla singlellä on b-puoli jota ei albumilla ole. Sekin on kiva.
Patti LaBellen Bluebelles-yhtyeestä ja myöhemmin LaBelle-kolmikosta tutun Nona Hendryxin kuudes oma albumi Skindiver teki vaikutuksen minuun. Eteeristä ja taiteellista, hillittyä ja tunnelmallista. Aivan erilaista kuin Hendryxin rajusti funkkaavat ja sähköiset aiemmat soololevyt. Skindiver tietysti floppasi USA:ssa, kuinkas muuten. Toivottavasti Skindiveria nyt osataan arvostaa, kyllä se sen ansaitsisi. En silti ole varma, huolisinko koko albumia. Ehkä tyydyn tuohon sinkkuun.
Dire Straits: Love Over Gold (CD)
Dire Straits: Making Movies (CD)
Dire Straits: ExtendeDancEPlay 12" (1983, mukana "Twisting By the Pool" + 3 muuta)
The Stylistics: Thank You Baby (LP)
Queen: A Night At the Opera (CD)
Queen: A Day At the Races (LP)
Smokie: Greatest Hits (1977, LP)
Simon & Garfunkel: Wednesday Morning, 3 A.M. (LP)
Simon & Garfunkel: The Graduate Soundtrack (LP)
Simon & Garfunkel: Bridge Over Troubled Water (LP)
Santana: Shangó (LP)
Traveling Wilburys: Volume One (LP)
En viitsi laittaa linkkejä, nämähän tunnetaan. Kyse on siitä, että äidillä ja isäpuolella on nämä levyt vinyyleinä hyllyssään, ja olen miettinyt, että jos joskus perin heidän levykokoelmansa kokonaan tai saan poimia sieltä mitä haluan, muun muassa nämä kelpaisivat ilmaiseksi hyvin. En viitsi kuluttaa rahaa moisiin. Nyt olen tullut toisiin ajatuksiin ja kuluttanut rahaa niihin. Äiti keräsi aikoinaan kaikki Dire Straitsit, ja nyt minullakin on viisi niiden levyä. Communiquéta vielä haeskelen CD:nä. Heillä on myös Cat Stevensiltä jokin varhainen kokoelma, mutta sitä ei löytynyt Black and Whitesta kun siellä eilen kävin, joten otin albumit Matthew & Son ja New Masters kokoavan jenkkiläisen kahden LP:n julkaisun.
Levyhyllyssäni oli CD-boksin mentävä aukko, ja mietin millä sen paikkaisin. Tilasin Levykauppa Äxän nettisivuilta Pokon Sivulliset-boksin. Se oli mieluisin iso kokoelma joka mieleeni juolahti. Suomalaista vaihtoehtorokkia vuosilta 1985-2000. Uusi aluevaltaus minun levykokoelmassani. Boksi olikin odottamaani ohuempi, eli hyllyyn jäi vieläkin tilaa yhdelle isolle pakkaukselle. En ostaisi esiteltyjen bändien omia levyjä, mutta tällainen biisi kerrallaan jokaiselta -paketti kelpaa hyvin. Sivulliset-kokoelman materiaali meni enimmäkseen hyvin alas, mutta neljäs eli viimeinen levy, joka sisältää biisejä vuosilta 1997-2000, tarjoaa jo liian ysärimäisiä ja epämiellyttäviä soundeja. Tulen kyllä kuuntelemaan ykkös-, kakkos- ja kolmoslevyä jatkossakin silloin tällöin, mutta neljäs diski tulee jäämään vähälle kuuntelulle.
Ehkä tuota voisi täydentää vielä Miettisen Rockhistoriikilla, varsinkin jos se on tasasivuinen laatikko, jolloin sille järjestyisi paikka hyllyssä. Aika sen näyttäköön.
Levyhyllyn rako täyttyi sitten Punk ja yäk -boksilla, jonka löysin eilen Music Hunterista. Onhan sillä 55 kappaletta, joita minulla ei ollut ennestään missään muodossa tai sitten vain kopioina. Suurin osa tosin hardcorea, josta en pidä. Paitsi Appendixin Ei raha oo mun valuuttaa on hyvä biisi, nauhoitin sen radiosta kasetille siihen aikaan kun suoritin siviilipalvelusta (1994-1995) ja se on pysynyt mukanani siitä lähtien. Yritän jaksaa kuunnella tuota kolmoslevyäkin.
(EDIT 17.10.: Punk ja yäk -boksista jokunen huomio. Maukka Perusjätkän kappaleet Tahdon sotaa apatiaa vastaan ja Säpinää on anteeksiantamattomasti pätkitty kaksiminuuttisiksi. Ensinmainittu on myöhempi Johannan albumiversio, ei Loven sinkkuversio. Biisien lyhentäminen vie kuuntelunautinnon. Onkohan ne siirretty Maukan 1997 julkaistulta Albumi-kokoelmalta?
Vaavin Mihin jäi punk -klassikon kanssa on samalle raidalle osunut myös Uhoan voimaa. 1995 julkaistulla Vaavin Tytöt hymyilee -kokoelma-CD:llä oli tapahtunut sama ilmiö, epäilemättä Punk ja yäkin raita 2-16 on siirretty siltä.
Appendixin Ei raha oo mun valuuttaa on myöhempi kakkosversio, joka ei ollut minulle juuri tuttu. Olen tottunut kuulemaan vuoden 1982 demoversiota.)
Minulla on suhteellisen vähän joka musiikinystävän levyhyllystä löytyvää perusryönää, mutta nyt alkaa se osasto olla riittävän hyvässä kuosissa. Olisi vielä kymmenen äidin ja isäpuolen kokoelmassa lojuvaa levyä jotka aion ostaa kun ne jossain huomaan, sen jälkeen aion harkita taas tarkemmin mihin levyihin rahaa kulutan. En aio jatkaa tällaista menoa sen pitempään.
Kommentit
Lähetä kommentti