Creedence Clearwater Revival - Crowcuss - Cruiser

CREEDENCE CLEARWATER REVIVAL



40th Anniversary Editions Box Set (2009)






CCR:nkin diggailu alkoi minulla varsinaisesti vasta The Revolutionary Decades -projektini myötä. Vähän hävettää, että hoidin koko tuotannon haltuuni näin helpolla tavalla.





Jatkoksi hommasin sentään viime vuoden elokuussa Golliwogsien tuotannon kätevänä kokoelmalevynä Saksasta, MusicStackin kautta. Golliwogshan oli seitsemän singleä tehnyt CCR:n edeltäjä. Sinkkuja kuunnellessa on hauskaa tunnistaa mitä 60-luvulla suosittua bändiä milläkin kappaleella kopioidaan. Löytyy Beatlesia, Beach Boysia, Themiä, Zombiesia... Oma linja onneksi löytyi lopulta, ja siinä vaiheessa bändin nimi sitten vaihdettiinkin Creedence Clearwater Revivaliksi. Viimeisestä sinkusta "Porterville / Call It Pretending" on olemassa kaksi painosta, se julkaistiin sekä Golliwogsien että CCR:n nimellä.








Äidillä ja isäpuolella on CCR-levyjä aika kiva kokoelma. Ensimmäinen levy ja Pendulum puuttuvat, mutta muut LP:t löytyvät. Lisäksi on neljä kokoelma-LP:tä ja jokin norjalainen levy, jolla Joy-hitistään muistettu Apollo 100 soittaa CCR:n biisejä. Pikkupoikana katselin synnyinkodissani Cosmo's Factory -älpeetä ja toivoin salaa mielessäni, ettei äiti koskaan panisi sitä soimaan. Pelkäsin nimittäin, että jos tuon levyn laittaa soimaan, musiikki pauhaa kaiuttimista korviahuumaavalla volyymilla äänensäätönappulan asennosta riippumatta. Lapsen outoa ajatusmaailmaa... No, ei CCR:ää koskaan kotona kuunneltukaan.

Minulle kelpaisi oikein hyvin ex-holhoojieni CCR-kokoelma tämän CD-boksin oheen. Minulla on jo valmiina hyllyssä Pendulumin alkuperäinen sisäpussi, jos joskus sattuisin löytämään divarista originaalipainoksen, josta sisäpussi on hävinnyt. Sain tuon sisäpussin yhden MusicStack-levytilauksen mukana.


Artikkeliskannaukset:

https://drive.google.com/open?id=1DUCLtlGGjeqRfEDf-BPQwPo4Ky1o-7-4



CROWCUSS




Starting to Show (1980) (Kanada-painos)

Starting to Show (1980) (USA-painos)





Robots For Ronnie on mainio jenkkiläinen musiikkiblogi, yksi niistä harvoista laittomasti musiikkia jakelevista blogeista jotka ovat yhä olemassa. Eipä vaan ole ollut ylläpitäjällä enää vuosiin pahemmin aktiviteettia bloginsa parissa muiden projektien viedessä liikaa aikaa, enkä ole sitä enää vuosiin viitsinyt seuratakaan. Mutta 2007-2011 olin Robots For Ronnie -blogin aktiivinen seuraaja, ja olenpa itsekin avustanut miestä pari kertaa niin blogin puolella kuin RateYourMusicissakin (jossa tämä J. Richter toimii nimimerkillä universaltongue).

Kanadalaisen Crowcussin toinen ja viimeinen albumi "Starting to Show" (1980) on yksi niistä kivoista levyistä joihin minulla oli ilo tutustua Ronnien johdattelemana. Voimapopiksi musiikkia sopii kutsua. Minulle mikä tahansa bändi, joka liittyy jotenkin Kanadan yhteen ylpeyteen, The Guess Who -yhtyeeseen, on tsekkaamisen arvoinen, ja Crowcussin GW-yhteys on siinä, että bändin perustivat Bill Wallace ja Greg Leskiw.

Levy pomppasi sitten esille Hippie Shake Recordsissa. Pettymyksekseni se olikin jokin ihmepainos, jossa Lucifer's Angel, Ruth ja Long Time Coming on korvattu kolmella debyyttialbumin kappaleella. Haku oli siis edelleen päällä tämän levyn suhteen, ja nimenomaan kanadalaispainos piti löytää. Sen sain MusicStack-tilauksena saksalaisesta levykaupasta viime vuoden syyskuussa. Kaikki hyvin.



CRUISER




Rollin' With the Times (1980)





Robots For Ronnie -blogi esitteli myös Cruiserin. Rollin' With the Times on minulle yksi parhaista blogin tarjoamista levyistä, mieletöntä pomprockia. Isoa, päällekäyvää, tarttuvaa. Viime vuoden heinäkuussa sain MusicStackista tilaamalla tämän, usalaisesta levykaupasta.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Cinema - Circus

Thai Sticks - Eri Esittäjiä: Thank God It's Friday

Johanna - kaikki singlet 1979-1984, osa 1