Se

marraskuuta 08, 2019

Ja me tehtiin rakkautta... (1979)

Pahaa unta? (1980)

Banaaniconga (1981)

Singlet (1997)

Se herättää minussa ristiriitaisia fiiliksiä. Bändiltä löytyy sekä sellaista mistä pidän paljon, että sellaista mitä en kestä kuunnella. Se(n) ikävin tuotanto on koottu Ja me tehtiin rakkautta... ja musiikkia... -kokoelmalle. Minä en pysty kuuntelemaan sitä vuonna 1979 tehtyä albumia, se on liian lohduton ja synkkä. Samaan sarjaan pääsee myös singlebiisi Mitä me tehdään, ja Eloise-cover on muuten vain kauhea. Isopäärami ystävineen -EP:llä oleva Surullinen tarina on sekin liian surullinen minulle. Kevyesti puoli viiteen hipoo rimaa, että kestänkö sitä vai en. Niinpä en kuuntele tuota kokoelmaa koskaan. Kari Peitsamo, Postiauto, Ilosanoma, Tulitiikkutyttö ja Joululaulu ovat OK, mutta en minä vain niiden vuoksi viitsi CD:tä laittaa soimaan, ja muut sinkkubiisit ovat myös Singlet-kokoelmalla.

Pahaa unta -albumilla upea balladi Varjot on kohokohta. Nimikappale ja Ei vielä ovat myös hyviä.

Banaanicongasta pidän kauttaaltaan. Hauskoja pikku väliraitoja, joiden pyrkimyksenä oli särkeä yleismielikuva albumista pelkkänä biisikokoelmana. Se onnistui, Banaaniconga ei todellakaan ole pelkkä kokoelma biisejä, vaan mukana on yksi puheraitakin (joku kertoo vitsin). Toukokuun 1., Meksiko Meksiko, Juhlat ja Punaiset kengät (n:o 2) ovat suosikkini.

Sinkkukokoelma on melkein kokonaan nautittava, lukuunottamatta kahta jo mainittua biisiä jotka aina hyppään yli. Voin odottaa on hyvä näyttö siitä, että yhtä nuottia käyttämälläkin pystyy saamaan aikaiseksi jotain unohtumattoman kaunista. Sen singleistä "Köyhän pikajuna / Pitkä marssi" on kuitenkin suosikkini. Tuo a-puoli varsinkin, aah, ihanaa.

Minulla on kopio Lasi kirkasta vettä -levystä, jota en muista nähneeni missään koskaan, paitsi kasettina Leppävaaran kirjastossa joskus 1990-luvun alkupuolella. Sen lainaamalla sainkin kuulla albumin ensimmäistä kertaa. Lasi kirkasta vettä ei ole kolahtanut minuun millään lailla monista kuunteluista huolimatta, vaan on jäänyt aika meh-levyksi. Sanoituksissa Yari antaa itsestään kuvan aika omistushaluisena ja hankalana poikaystävänä, joka palvoo naistaan yli kaiken ja on sairas rakkaudesta (Punainen hame), oikkuilee ja tekee kaikkia kummallisia tempauksia (Kaunotar ja hirviö). Omituisin pyyntö, jonka hän naiselle esittää, on: "Tule mun luokseni, älä tule puettuna, älä tule alasti, älä tule ratsain, älä tule ajaen, älä tule pitkin tietä, älä tien viertä..." (Toinen joulupäivä).

Soundin toimittaja Timo Kanerva sai yhtenä päivänä idean kutsua samaan huoneeseen Yari ja Kari Peitsamo ja tehdä haastattelu, joka tarjoaisi uusia näkemyksiä kahdelta älykkäältä ihmiseltä, jotka saisivat pallotella ajatuksiaan puolelta toiselle. Idea ei toiminutkaan käytännössä niinkuin piti. Numerossa 7/1980 julkaistu juttu kertoo kuitenkin yhden seikan, joka toi minulle jonkinlaisen ahaa-elämyksen.

Meidän perheen kesämökissä Pertunmaalla Mäntyharjun lähellä oli yksi Seura-lehden numero, 30.5.1980 julkaistu. Olisiko ollut siihen aikaan, kun isäni oli kuollut (kesällä 1992) ja olin äidin ja isäpuolen kanssa viimeisiä kertoja tuolla kesämökillä katsomassa paikkaa ja ehkä viemässä tavaroita sieltä pois. Huomasin tuon Seuran, selailin sitä, ja repäisin irti lyhyen jutun Yarista ihan siksi, että se tuntui kivalta ajankuvalta ja Se oli tuttu bändi. En juttua lukiessani kovin paljoa ihmetellyt asioita joita Yarista siinä kerrottiin, ehkä vähän yllätyin vain kodin sisustustyylistä.

Myöhemmin sain haltuuni vanhat Soundi-lehdet. Kun luin numeron 7/1980 "Yari ja Kari" -jutun, hätkähdin kun siinä mainittiin se Seura-juttu ja kerrottiin sen olleen pelkkä pila. Hain hyppysiini sen säästämäni Seura-lehden Yari-jutun ja sujautin sen Soundin väliin. Metka pila, mutta ei se nyt täyttä sepitettä selvästikään ole. Näyttää siinä olevan puolet totta ja puolet Margaret Trudeauta (Kanadan silloisen pääministerin Pierre Trudeaun vaimo muuten, jos joku ei tiedä).