Doc Kirby & Co - The Doctors - Dollar

DOC KIRBY & CO



Doc Kirby & Co (1973)







1.12.2016 kerroin tämän levyn tarinan. Eli yhdestä Juho Juntusen Poikamme musisoivat -sarjakuvan ruudusta se alkoi, ja aikansa se kesti ennen kuin opin, ettei Doc Kirby ollutkaan Juntusen keksimä bändi, vaan ihan oikea, levyttänyt memphisiläisyhtye. Musiikki on kunnon suistomaarockia ja Doc Kirbyllä itsellään on mainion raaka, sammaltava ääni ja laulutyyli. Vähän vain tuntuu pettämiseltä pistää levylle vain 27 minuuttia musiikkia. Eikö bändillä ollut enempää levytyskelpoista materiaalia? Edes kaksi biisiä lisää?

Tuossa levyn sisällä nököttävä promopaperi. Se on aika kärsinyt, mutta edelleen luettavissa.







THE DOCTORS


Full ranson / Leo Fender (1982)

Kappas vaan, tämä onkin ruotsiksi laulettua kamaa. A-puolella ihan hyvää rokkia ja b-puolella ripaus ska-vaikutteita. Asialla ainakin Kurt Lindbom ja Peter Hellsten, joista ensinmainittu vaikutti aiemmin Reflexband-nimisessä yhtyeessä. Reflexband pääsi 1981 levyttämään ainoan albuminsa sekä suomeksi että ruotsiksi.

The Doctors oli näköjään Ahvenanmaalta. Huomasin parista vuoden 1982 Hesarista.



DOLLAR





Shooting Stars (1979)







Tässä vasta onkin kyse levystä, jonka skitsofreenisyys aiheuttaa pettymyksen. Löysin netistä latauslinkin tämän levyn a-puolelle, ja päätin kokeilla. Overture on nimensä mukaisesti instrumentaalia avaustunnelmointia, joka lupaa melkoista scifi-pop-eeposta. Shooting Star lunastaakin tämän lupauksen mukavasti. Tokyo on kaupallinen, singlepotentiaaliakin omannutta popahtavaa new wavea, ja singleksi se albumilta irrotettiinkin. A-puolen päättävä Star Control on hidas, yli kuusiminuuttinen biisi joka on laulettu vocoderin läpi ja koristeltu syntetisaattorimatolla. Jännää siis tähän mennessä.

Päätin, että haluan ehdottomasti kuulla levyn kakkospuolenkin, ja tilasin LP:n MusicStackin kautta. Voi sitä pettymystä, kun koko b-puoli osoittautui sokeriseksi pehmopopmoskaksi, joka ei pärjää edes Bucks Fizzille. Who Were You With in the Moonlight menee vielä harmittomana kevytpopkappaleena ihan hyvin, mutta sen jälkeen tulevaa ällömakeutta en kestä.

A-puolta jaksan kuunnella. Olisipa koko levy ollut sellainen.

Dollarin kahdelta seuraavalta albumilta ei löydy musiikillisia ideoita edes tämän vertaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Cinema - Circus

Thai Sticks - Eri Esittäjiä: Thank God It's Friday

Sleepy Sleepers